Laajoissa uudistuksissa on aina haasteensa. Vaarana on, ettei kohderyhmä enää löydä tutuksi tullutta brändiä uudistuksen jälkeen. Kevään 2019 yhteishaussa otettiinkin tavoitteeksi pitää hakijamäärät edellisvuoden tasolla. Yllätykseksi kasvu hakijamäärissä olikin hurjaa ja lisäksi oppilaitos nousi brändimittauksessa alansa tunnetuimmaksi.
”Ensisijaisten hakijoiden määrä nousi 1,9 hakijaan per aloituspaikka, kun määrä oli vuotta aiemmin 1,5 hakijaa aloituspaikkaa kohden. Hakijamäärällä kiilasimme suosituimmaksi toisen asteen oppilaitokseksi”, markkinoinnin suunnittelija Tajzan Sharif Business College Helsingistä iloitsee.
Taustalla lukuisia tutkimuksia
Brändiuudistuksen toteutti Dagmar Stories yhdessä oppilaitoksen kanssa. Uudistus pohjautui Dagmar Driven tekemään bränditutkimukseen, 9.-luokkalaisille tehtyyn kohderyhmätutkimukseen sekä Storiesin tekemiin kilpailija- ja toimiala-analyyseihin. Business Collegen liiketoiminnan strategia vaikutti päätöksiin.
Uuden brändin strategia haluttiin muotoilla juuri sellaiseksi, mikä laajan tausta-aineiston mukaan puhuttelisi kohderyhmää.
”Määrittelimme esimerkiksi koulun uuden position suhteessa kilpailijoihin ja brändin ydinviestit yhdessä asiakkaan kanssa. Erityisen tärkeitä havaintoja olivat nuorten valintakriteerit koululle: he arvostavat kiinnostavaa koulutusalaa ja hyviä yhteyksiä työelämään”, sisältöstrategi Julia Isoniemi Dagmar Storiesista kertoo.
”Oli pakko luottaa dataan, vaikka mutu olisi sanonut toista. Palautimme mieliimme kerta toisensa jälkeen, miten käytännönläheisiä ja järkeviä nuorten valintakriteerit olivat. Esimerkiksi koulun kansainvälisyys ei ollut valintakriteereissä kovinkaan korkealla.”
Todettiin myös, ettei tulevia opiskelijoita millään tapaa kiinnostanut kuinka pitkät perinteet koululla oli, joten perinteikkyys ja historia päätettiin jättää brändiviesteistä kokonaan pois.
Samalla uudistetun visuaalisen ilmeen takana on Dagmar Storiesin graafinen suunnittelija Saara Majanne. Ilme rakentui käsi kädessä brändiuudistuksen kanssa. Ilmettä testattiin kohderyhmällä, ja osoittautui, että visuaalisuudessa puolestaan kansainvälisempi ilme päihitti esimerkiksi minimalistisen ehdotuksen.
Kohosi alansa tunnetuimmaksi
Dagmar Storiesin studio otti brändistrategian omakseen ja alkoi heti toteuttaa linjauksia kaikissa tuotannoissa. Esimerkiksi videomateriaalien käsikirjoitusten suunnittelussa studio piti tarkasti huolta, että jokaisessa videossa näkyivät ja kuuluivat muun muassa ydinviestit hyvistä yhteyksistä työelämään.
Kun brändistrategia oli näin jalkautettu arkeen, Business College Helsinki oli valmiina vuoden tärkeimpään panostukseen eli kevään 2019 yhteishakuun. Kampanja kohdistui vahvasti nuorten suosimiin somekanaviin.
Kampanjassa ei tyydytty vain versioimaan samaa sisältöä eri kanaviin, vaan suunniteltiin ja tuotettiin jokaiseen sosiaalisen median kanavaan oma toteutuksensa, joiden avulla ydinviestit saatiin kerrottua yleisöä kiinnostavalla tavalla.
Bränditutkimus toistettiin yhteishaun jälkeen. Tutkimuksessa koulu oli noussut vertailuryhmässä viidenneltä sijalta alansa tunnetuimmaksi jaetulle sijalle.
”Mittaus osoitti, että brändityö onnistui ja jopa ylitti odotukset. Oli hienoa olla osana uudistusta, joka hyödynsi ja luotti näin hienosti tutkimustietoon. Tulokset näyttävät, että se kannatti”, Sharif kiittää.
Markkinointi&Mainonta-lehden uutinen >>
Kiinnostuitko brändiuudistuksesta? Ota yhteyttä Dagmar Stories, Julia Isoniemi, julia.isoniemi@dagmar.fi