Rethinking Marketing -seminaari 2019

Dagmarin Rethinking Marketing -seminaari 2019

Tiistaina 02.04.2019 klo 08.15-11.45.

Nykytaiteen museo Kiasma, Mannerheiminaukio 2, Helsinki

Aamiaista on tarjolla klo 8.15 alkaen, ohjelma alkaa klo 9.00.



Marketing Performance peliyhtiössä:


Timo Soininen

CEO , Small Giant Games


Johdan vuonna 2013 perustettua vauhdilla kasvavaa peliyhtiötä. Tunnetuin mobiilipelimme Empires & Puzzles on top 10 pelin joukossa 110 maassa. Uskon vahvasti, että pienet lahjakkaat ryhmät voivat saada ihmeitä aikaan.

LinkedIn »


Kokemuksiaan markkinoinnin transformaatiosta ja menestyksen eväistä kertovat:


Riikka Järvinen

"Kuluttajamarkkinoinnin kapellimestari" , DNA


Tehtäväni on varmistaa, että DNA:n kuluttajamarkkinoinnin tiimillä on into, osaaminen ja työkalut herättelemään suomalaisten kuluttajien tarpeita, vakuuttamaan heidät harkinta- ja ostovaiheessa sekä luomaan positiivista tunnesidettä DNA:ta kohtaan. Empatiaa ja euroja oikeassa suhteessa.

Sydämeni laulaa, kun ihmiset kukoistavat omassa roolissaan ja yhdessä tehden saadaan aikaan tai opitaan jotakin ihan uutta, oli se sitten suurta tai pientä.

LinkedIn »
Twitter »


Satu Laakso

Markkinointijohtaja , Berner


Vastaan Berner-brändin asiakaskokemuksesta, jota rakentavat kaikki 40 tuotebrändiämme. Viestinnän kehittäminen yritysvastuineen kuuluu tontilleni. Olen työskennellyt kuluttajamarkkinoinnin parissa yli 20 vuotta ja inspiroidun jatkuvasti uuden oppimisesta, alan kehittymisestä ja kokeilusta.

LinkedIn »
Twitter »


Suvituuli Tuukkanen

Brändi- ja markkinointijohtaja, Veikkaus


Vastaan Veikkauksessa brändistä, etuasiakkuudesta, asiakasohjelmasta ja hoitomalleista sekä markkinoinnin kokonaiskuvasta ja kehittämisestä.

Eniten minua työssä innostaa markkinoinnin liiketoimintarelevanssin osoittaminen (miten markkinointi - oli se sitten mielikuvallista, taktista tai jotain siltä väliltä - linkittyy bisneksen koviin tavoitteisiin) ja markkinoinnin data- ja asiakasohjautuvuuden kehittäminen. Viime aikoina olen päässyt onnekseni tutustumaan kohtalaisen läheisesti myös teknologian tuomiin mahdollisuuksiin ja vaateisiin.

LinkedIn »