Mutta miksi nämä kaikki mullistavat markkinointia juuri ensi vuonna?
1. Älypuhelinten määrä lisääntyy – erityisesti kehittyvillä markkinoilla
Entistä halvemmat ja tehokkaammat mobiililaitteet vyöryvät nyt erityisesti kehittyville markkinoille. Arvioiden mukaan maailmassa on tällä hetkellä 2,6 miljardia älypuhelinta ja määrän arvioidaan tuplaantuvan viidessä vuodessa.
Pelkästään tänä vuonna uusia älypuhelimia arvioidaan olevan yli 300 miljoonaa kappaletta enemmän kuin vuonna 2014, eikä kasvukäyrä näytä hiipumisen merkkejä.
Suurin osa kaupalliseen tarkoitukseen suunnatuista VR-toteutuksista vaatii älypuhelimen sovelluksen toimiakseen. Yksinkertaistaen: mitä enemmän älypuhelimia, sitä enemmän VR-käyttäjiä. Ja sitä enemmän VR-toteutuksia.
2. Facebookin ja YouTuben 360-videotuki
VR-kokemus on saanut uutta nostetta Facebookin ja YouTuben lanseerattua 360-asteisen videomuodon toistomahdollisuuden tänä vuonna. YouTube oli kisassa ensimmäisenä liikkeellä viime keväänä, mutta todellisen vaikutuksen ihmisten arkeen 360-video teki Facebookin lanseerattua tuen syyskuussa desktop-versioon ja marraskuussa mobiililaitteille.
Nyt kuluttajilla on ensimmäistä kertaa mahdollisuus viedä VR-kokemus myös omiin sosiaalisen median kanaviinsa ja markkinoijilla mahdollisuus levittää sisältöjään tehokkaasti.
3. Oculus, Gear VR, Cardboard yms. ovat nyt kaikkien ulottuvilla
Oculus on tuomassa Rift-tuotesarjansa kuluttajien ulottuville näillä näkymin ensi vuoden alkupuolella. Facebookin 1,5 vuotta sitten ostama yritys on ollut edelläkävijä tekniikassa ja nauttii kulttisuosiota. Oculus Riftiltä odotetaan paljon, vaikka alustavien hinta-arvioiden mukaan laitteesta ei ehkä ihan joka kodin leikkikalua (vielä) tule. Moni muukin valmistaja haluaa tarjota mahdollisuuden kokea virtuaalinen todellisuus. Samsung on saanut omat lasinsa jo markkinoille, ja Sony on luvannut PlayStationin siirtyvän VR-aikakauteen vuonna 2016.
Googlen Cardboard on VR-lasien pahvinen versio, johon voi kiinnittää oman älypuhelimensa. Itse uskon, että markkinoijien sauma on juurikin tässä kohtaa: halvalla tuotetut pahvilasit ajavat asiansa tarpeeksi hyvin, että niitä voi antaa giveaway-lahjana ja korostaa näin tunnesidettä brändiin.
4. Kameratekniikkaa löytyy nyt paljon
Kuvaustekniikan merkitystä teknologian läpimurrossa ei kannata väheksyä. Yhä vähenevien markkinointieurojen myötä tuotantokustannusten osuus kokonaisbudjeteista on ollut kasvussa. Nyt markkinoille on tullut jo sen verran monta potentiaalista peluria, että hinnat laskevat. Samalla tekniikka on entistä useamman tuottajan ulottuvilla, joten tekeminen arkipäiväistyy ja mahdollisuudet lisääntyvät. Ja onhan yksi markkinoiden huimimmista laitteista kotimaisen Nokian tekemä. Hinta on suolainen, mutta kuuleman mukaan laitekin on upea.
Kun haluat kokeilla VR-toteutuksia osana omaa markkinointiasi, ota yhteyttä Dagmar Storiesiin: ilari.viippola@dagmar.fi. Meillä on valmiit kontaktit toimivien ja kustannustehokkaiden VR-ratkaisujen toteuttamiseen.