Anna Kärkkäinen

Etelä-Korea on yksi maailman suurimmista talousmahdeista, ja se kuuluu teknologisesti kehittyneimpien ja digitaalisesti verkottuneimpien valtioiden joukkoon, pitkälti kiitos teknologiajätti Samsungin. Eri laskentatapojen mukaan maailman toiseksi tai kolmanneksi suurin metropoli Soul on suurten digitaalisten näyttöjen ja mobiilista viihdettä metrossa kuluttavien työmatkalaisten keskus. Mobiiliostamisen ensimmäiset huomiota herättäneet testit on tehty juuri Soulin metrossa. Maailman ensimmäinen 4D- ja hologrammi-huvipuisto Live Park järjestettiin messunomaisena tapahtumana Etelä-Korean pääkaupungin liepeillä.

Näiden mielikuvien jälkeen ennakko-odotukseni Etelä-Koreasta olivat digitaalisesti ajatellen korkealla, mutta loppujen lopuksi selkein huomio oli maan kaksijakoisuus modernin teknologian ja pitkän historian ja myös melko vahvasti näkyvän konservatiivisuuden välillä. Todellisuus eri puolilla maata on hyvin moninainen, mutta kiistämätön tosiasia on se, että langattomia verkkoja ja elämyksellistä teknologiaa löytyy mitä yllättävimmistä paikoista; matkailijan ei tarvitse koskaan pelätä joutuvansa langattoman verkon saavuttamattomiin edes maaseudulla.

Uusimmat laitteet ja innovatiiviset ratkaisut ovat arkipäivää

Ensimmäiseksi Etelä-Korean-kävijän huomio kiinnittyy mobiililaitteiden uutuuteen ja niiden käyttöön: puhelinta käytetään lähes kaikkeen, eikä kameroita kanna turistien lisäksi mukana kukaan. Samsung Galaxy S 3 tai Samsung Galaxy Note 2 on ainoa laite, jota ihmiset tuntuvat tarvitsevan – tabletteja tai Applen tuotteita näkyy katukuvassa lähinnä Soulissa, mutta muualla maassa Samsungin puhelinten ylivaltaa ei pysty uhmaamaan edes LG. Tosin nyt Galaxy S 4:n ilmestyttyä tilanne näyttänee taas erilaiselta, sillä viimeisimmän laitteen omistaminen tuntuu olevan monelle korealaiselle kunnia-asia. Älypuhelinpenetraatio maassa onkin alle 60-vuotiaiden keskuudessa huimaava 78,5 % ja pari-kolmekymppisten keskuudessa niinkin korkea kuin 97,4 %.

Myös Soulin ulkopuolella on totuttu elämyksellisen ja kuluttajalähtöisen teknologian hyödyntämiseen monissa yhteyksissä, ja erilaisten innovatiivisten ratkaisujen käyttäminen sekä arjen helpottamiseen että viihtymiseen on maassa arkipäivää. Yliopisto-opiskelijat voivat varata kirjastosta etukäteen lukupaikan itselleen kosketusnäytön avulla ja museot pursuavat interaktiivisia kosketusnäyttöjä, historiasta kertovia hologrammeja tai 4D-filmejä. Maailman vanhimmasta metallipainolla painetusta kirjasta Jikjistä kertovassa museossa robotisoidut elävän kokoiset vahanuket kuvaavat miltä kirjan painaminen ja sitominen näyttivät satoja vuosia sitten. Ja kyllä, korealaiset olivat meitä eurooppalaisia teknologiassa edellä jo keskiajalla, sillä Cheongjun kaupungissa painettiin metallipainolla kirja buddhistisista elämänohjeista 78 vuotta ennen Gutenbergin Raamatun ilmestymistä.

Koskettavia kokemuksia Gangnamin tyyliin

Etenkin Souliin matkustavan on helppo törmätä digiteknologiaan joka puolella esimerkiksi isojen digitaalisten ulkomainosnäyttöjen muodossa. Aiheesta kiinnostuneemmalle erinomainen matkakohde on Gangnamin trendikkäässä kaupunginosassa sijaitsevan Samsungin pääkonttorin elämyskeskus d’light. Kolmessa kerroksessa pääsee testaamaan muun muassa lisättyä todellisuutta, katselemaan 3D-klippejä ja kokeilemaan erilaisia kosketusnäyttöpintoja sekä luomaan kosketuksen voimalla LED-valoilla taidetta ja musiikkia.

Tiesitkö muuten, että Korean ehkä tunnetuimmat brändit Samsung ja LG tekevät paljon muutakin kuin puhelimia ja telkkareita? Esimerkiksi tavaratalon vaateosastolla saattaa törmätä LG Fashion –brändiin tai mobiilostamiscasesta tutun Homeplus-supermarketin kassakuitissa ketjun osaomistajaan Samsungiin.
Lue myös:

Internet World 2013 -tapahtuma Lontoossa
Mobiilipoimintoja Pohjoismaista
Dagmarin Anna Kärkkäinen voittajaksi kansainvälisessä viinibloggauskisassa