Kaupan liiton arvion mukaan 40 % vähittäiskaupoistamme katoaa vuoteen 2030 mennessä. Jo nyt uusia kaupan alan yrityksiä syntyy aiempaa vähemmän. Murroksen taustalla ovat mm. suuret trendit: väestön vanheneminen, kaupungistuminen – sekä digitalisaation voimistama kansainvälinen kilpailu. Verkkokauppaan meitä innostaa erityisesti ajan säästö, vertailun helppous ja ostamisen kätevyys.
Kotimaisilta toimijoilta tämä edellyttää myyntiverkoston ja -kanavien jatkuvaa kehittämistä ja uudelleenmuotoilua sekä ymmärrystä verkkokaupasta ja sen vaatimasta palvelutasosta.
Miten suomalaiset käyttävät digipalveluja ja kuinka vahvasti mobiili on mukana nettiostoksissamme? Seuraavassa projektipäällikkö Paulan päiväkirjamerkintöjä kuluneelta kesältä ja faktaa Dagmarin digitaalisen median tutkimuksesta.
MAANANTAI
”Jääkaappi on tyhjä. Nappaan luurin ja avaan tutun ruokakauppasovelluksen, jonka kautta tilaan ruokaa noin kerran viikossa. Tsekkaan applikaatiosta tuoreet reseptivinkit ja kaupan suosittelemat sesonkituotteet, lisään sopivimpien tarvikkeet ostoslistalle päivittäisten tarvikkeiden lisäksi – ja viikon ruokalista on valmis. Vahvistan tilauksen, maksan ja varaan noudon huomiselle. Verkkokauppaan siirryttyäni olen alkanut säästää sekä aikaa että rahaa, koska kivijalkamyymälässä olen hyvin herkkä heräteostoksille.”
-> Ruokaa tai muita päivittäistavaraostoksia kaupasta kotiin kuljetettuna tai noutopalveluna on tilannut kolmen kuukauden aikana noin 8 % suomalaisista (=301 000 16–69-vuotiasta), joista 73 000 pääkaupunkiseudulla.
TIISTAI
”Sadepäivä. Huomiselle luvataan parempaa säätä, olisikohan Helsinki-retki kiva? Tsekkaan teekupin äärellä Redin kattoleikkipuiston (kaivan kuvia Googlesta ja Instasta ja googletan Redin saitin), muistelen mitä kahvilaa kollega suositteli Facebookissa ja suunnittelen muita retkipaikkoja.
Maksan vielä pari laskua näppärästi mobiilipankissa ja maksan ystävälle MobilePay-sovelluksella hänen varaamansa kesäteatterilipun. Samalla varaan myös kampaajan (kampaajani siirtyi vihdoin viime talvena nettiajanvaraukseen!), hieronnan ja lapsen neuvola-ajan.”
-> 2,8 miljoonaa suomalaista (16–69 v.) on tutustunut älypuhelimella netissä tuotteiden tai palvelujen valikoimaan tai hintoihin kolmen kuukauden aikana.
KESKIVIIKKO
”Onnistuneen retkipäivän päätteeksi ja merkkipäivän kunniaksi on ihana avata illalla pullo kuohuvaa, jota seuraamani vaikuttaja suositteli ja jota maistelin ystäväni luona. Näyttävän esillepanon ansiosta bongasin myymälässä heti etsimäni etiketin. Aloitamme suosituksia saaneen Chernobyl-sarjan katsomisen HBO:lta mobiilista telkkariin striimattuna. En meinaa malttaa mennä nukkumaan ollenkaan, kun googletamme Chernobyliin liittyviä faktoja ja keskustelemme aiheesta.”
-> HBO Nordicia on käyttänyt kuukauden aikana noin 468 000 suomalaista (16–69 v.), joista 126 000 päivittäin.
TORSTAI
”Kesäprojektina on maalaushommia. Aurinko paistaa ja luurin kautta on kiva kuunnella rentoa podcastia maalia seinään sutiessani. Homma ei edes tunnu työltä!”
-> Podcasteja on kuunnellut kolmen kuukauden aikana noin 400 000 suomalaista (16–69 v.).
PERJANTAI
”Maalausprojektista selvittyäni näen Instagram-vaikuttajan yhteistyöpostauksessa kivat korvakorut. Päädyn hetken verkkokauppaa selattuani ostamaan heräteostoksena kuopiolaisen yksityisyrittäjän verkkokaupasta kahdet ihanat korvikset – toiset ystävälle lahjaksi. Samalla muistan, että lapsi tarvitsee vaatteita syksyksi päiväkotiin, joten siirryn selailemaan vaateverkkokaupan applikaatiota. Oho, siellä on ale, joten saan tarvitsemani tuotteet muutamine heräteostoineen nopeasti ja näppärästi tilattua. Ihanaa, ei tarvinnut edes poistua sohvalta!”
-> Lähes 1,6 miljoonaa suomalaista on tilannut jotain verkkokaupasta ja maksanut ostoksensa saman tien älypuhelimella. Lastenvaatteita, -jalkineita tai -tarvikkeita internetin kautta on tilannut noin 9 % suomalaisista (321 000 16–69-vuotiaista).
LAUANTAI
”Suunnittelen huomista Muumimaailman reissua. Tsekkaan ajoajat ja mietin ruokailuja. Tännekin pääsyliput kannattaa ostaa etukäteen netistä edullisemmin. Ei kun mobiiliverkkokauppaan ja homma hoidettu. Aamulla luurista navigaattori päälle ja kohti Naantalia!”
-> Noin 1,5 miljoonaa suomalaista on tilannut internetistä palveluja, lippuja tai muuta ei-materiaalista kolmen kuukauden aikana.
Haluatko tietää lisää suomalaisten digitaalisesta mediankäytöstä?
Ota yhteyttä insight-yksikköömme Dagmar Driveen (salla.lukkari@dagmar.fi), niin kaivetaan tietokantaa toimialasi tai tuotteesi näkökulmasta, tai lisätään tutkimukseemme toivomiasi kysymyksiä!
Lähteitä:
Dagmarin digitaalisen median tutkimus 5–6/2019.
Dagmar on tutkinut suomalaisten digitaalisen median käyttöä kuukausittain jo vuodesta 2006 alkaen. Tutkimuksen mukaan noin 3,2 miljoonaa suomalaista on tilannut jotain internetistä viimeisen kolmen kuukauden aikana. Mobiililaitteilla ostaneissa korostuu ikäryhmä 16–44-vuotiaat.
Digitaalinen ostaminen kasvaa meillä ja muualla, Kaupan Liitto, 2019
Verkkokauppa Suomessa, Paytrail, 2019