Sini Liila

 

Nollapaikka-käsite syntyi alkujaan kuvaamaan Googlen featured snippet -nostopaikan tuottamaa tilannetta, jossa ensimmäisen hakutuloksen yläpuolella näkyy joissain tilanteissa suora vastaus hakijan kysymykseen. Kyseessä on niin sanottu pikahakutulos: käyttäjä saa tarvitsemansa tiedon klikkaamatta mitään.

 

Featured snippet -paikkaa ei voi ostaa, eikä siihen pääsyä voi täysin varmistaa muillakaan keinoilla, mutta yrittää voi ja kannattaa. Mitä selkeämmin tieto on sivustolla, sen paremmin hakukone pystyy päättelemään hakuaietta parhaiten vastaavan sisällön ja nostaa sen todennäköisemmin nollapaikalle.

Yli 98 % featured snippetiksi pääsevistä sisällöistä sijoittuu jo nyt TOP10-joukkoon, joten vain aniharvoin paikalle pääsee, jos perusasiat eivät ole kunnossa. Kyse ei siis ole “hakukoneoptimoinnin ohituskaistasta”.

Äänihauissa nollapaikka syntyy tilanteessa, jossa AI-pohjainen virtuaalinen assistentti (esim. Siri tai Google Assistant) päättelee, mitä hakija etsii ja tuottaa parhaaksi arvioimansa vastauksen. Usein näitä vastauksia on vain yksi, jolloin hakutuloksissa muuten korkeillakaan sijoilla olevat eivät pääse edes harkintalistalle. Siinä mielessä äänihaut tiukentavat nollapaikan käsitettä entisestään.

– Mikä sinä olet?
– Olen Siri. Mutta en tykkää puhua itsestäni.

– Oletko henkilökohtainen digiassistentti?
– En voi valitettavasti vastata tuohon.

– Mikä on äänihaku?
– Löysin tämän verkosta haulle ’Mikä on äänihaku’.

 

 

Kasvussa oleviin äänihakuihin kannattaa siis varautua myös nollapaikan takia, eikä se onneksi ole muusta hakukoneystävällisen sisällön tekemisestä pois. Olen funktionalistinen resursoija, enkä lähtökohtaisesti suosi ns. maailmanlopun varautumismeininkiä sisällöntuotannossa. Kaikkiin uusiin juniin ei ole syytä hypätä, mutta äänihakuihin vastaaminen on lähtökohtaisesti niin helppoa, että se kannattaa lähes aina.

Lue myös

Äänihaku on jo täällä – Miten puhuttu haku vaikuttaa markkinointiin.

 

Lähteet: Internet Live Stats, Search Engine Watch, Search Engine Land, Global Web Index