Tänäkin vuonna Future Labissa mukana olleet lähes sata myynnin ja markkinoinnin päättäjää sekä asiantuntijaa pääsivät näkemään ja kokeilemaan uusia teknologioita ja pohtimaan, kuinka niitä voitaisiin hyödyntää paremmin markkinoinnissa jo tänään. Keskusteluissa vilahtelivat niin markkinoinnin automaatio, mobiilin monet mahdollisuudet kuin kivijalkakaupan muutos.
Big data, smart insights
Dagmarin teknologiajohtaja Antti Kallion mukaan asiakkaista kertyy runsaasti dataa, mutta usein sitä käsitellään siiloissa.
– Markkinoinnin automaation kannalta on tulevaisuudessa tärkeää, että tietoa päästään yhdistelemään eri lähteistä. Esimerkiksi asiakkaan CRM-dataa voidaan yhdistää mainonnan hallintaan ja näin löytää uusia tapoja viestiä myös nykyisille asiakkaille kohdennetusti.
Antti Kallio näkee datan roolin jatkossa vain kasvavan. Merkittävintä ei ole tiedon määrä, vaan se, kuinka tietoa hyödynnetään. Tuoreimpien tutkimusten mukaan niin kuluttajat kuin markkinoinnin päättäjätkin katsovat, että tietoa ei hyödynnetä tarpeeksi eteenkään kuluttajan asiakaskokemuksen parantamiseen.
Mobiilimarkkinointi saa vauhtia paikannuksesta
Dagmarin Strategic Planner Sakari Forslund pitää mobiilimarkkinointia Suomessa vielä hyvin yksipuolisena, muun muassa paikannusta hyödynnetään hämmästyttävän vähän.
– Esimerkiksi vastikään julkaistujen iBeaconeiden avulla asiakkaille voidaan viestiä liikkeessä vaikkapa tarjouksista tai kertoa tuotteista lisäinformaatiota. Nyt tähän on olemassa edullinen tapa, ja varmasti näemme lähiaikoina kauppojen hyödyntävän enemmän sisänavigaatiota ja viestintää suoraan puhelimen näytölle. Asiakkaita ei pidä silti tukahduttaa viesteillä, vaan kerrottujen asioiden pitää olla relevantteja.
Kivijalkakaupan uudet mahdollisuudet
Sisätilapaikannus on vain yksi uusista mahdollisuuksista, joita on tarjolla kivijalkakaupalle. Nyt puhutaan omnichannelista, ”kaikkikanavaisuudesta”, jossa eri myyntipisteiden ja -kanavien rajat hämärtyvät ja todellinen yhteispeli alkaa. Forslundin mukaan yksinkertaisin esimerkki löytyy vaatekaupasta.
– On hyvä käydä sovittamassa vaatteita ja varmistaa, että valitsee vaatemerkkien erilaisista kokoluokituksista oikean vaihtoehdon. Mutta pelkkään myymälän koko- ja värivalikoimaan ei tarvitse tyytyä, kun valinnanvaraa löytyy lisää verkkokaupasta. Tämän uskotaan tuovan säästöjä ja tehokkuutta, mutta myös lisäävään myyntiä – varsinkin, jos palvelukokemuksesta osataan tehdä miellyttävä. Turhan usein kauppa jää tekemättä, kun verkkokauppa ja kivijalka eivät pelaa saumattomasti yhteen.
Inspiroivaa sisältöä ja markkinoinnin tulevaisuutta
Pop Up Future Lab on Dagmarin vuosittain järjestämä tilaisuus, joka tarjoaa yrityksille mahdollisuuden kokeilla uusia teknologioita ja keskustella yhdessä asiantuntijoiden kanssa niiden hyödyntämisen mahdollisuuksista. Tänä keväänä järjestettiin reilun viikon aikana useita koulutuksia eri yrityksille sekä muutama yleiskoulutus, jotta pienemmilläkin organisaatioilla oli mahdollisuus päästä mukaan keskusteluun.
Dagmarin asiakkuusjohtaja Anna Salon mukaa osallistujilta saatiin runsaasti palautetta ja tilaisuus koettiin varsin inspiroivana.
– Kuten aiemminkin Future Labeissa, osallistujat tuntuvat arvostavan erityisesti demoja ja mahdollisuutta nähdä ja kokeilla uusia teknologioita käytännössä. Toki, kuten aina, myös kehitettävää löytyi ja toivonkin, että seuraavalla kerralla onnistumme rakentamaan yhä inspiroivamman kokonaisuuden.