Dagmar

Dagmarin kehittämä Next Talent Camp -koulutusohjelma jakaantuu puolen vuoden digitrainee-jaksoon ja sen menestyksekkään suorittamisen jälkeen osaamista syventävään juniorkauteen. Junioraika kestää yksilöllisten tavoitteiden mukaan puolesta vuodesta kahteen vuoteen.

Koulutus käynnistyi kolmen viikon yhteisellä intensiivivalmennuksella, jossa eri osaamisalueiden asiantuntijat perehdyttivät traineet Dagmarin toimintafilosofiaan, asiakkaiden palvelumalleihin ja perustyökaluihin. Vetäjät valittiin omasta 140 asiantuntijan joukosta, joka kattaa digimarkkinoinnin koko kentän.

Marraskuun loppuun mennessä traineeryhmällä on jo hyvä ymmärrys digisuunnittelun kokonaisuudesta, web-analytiikan roolista sekä raportoinnista. Juniorkaudella siirrytään tekemään kampanjoiden suunnittelua ja optimointia itsenäisemmin, kasvatetaan SEM-osaamista, syvennetään some-osaamista ja opetellaan SEO:ta käytännössä.

Mentorointia ja oppimisen todentamista

Jokaiselle traineelle on nimetty oma mentori eli kokenut suunnittelija, jonka työparina uutta opitaan käytännön tekojen kautta. Suunnittelija vastaa ja varmistaa lopputuloksen asiakkaille, joille traineet tuovat parhaimmillaan valtavan määrän raikkaita ajatuksia ja uusia näkökulmia.

– Mentorit olivat mukana jo rekrytointivaiheessa. Teimme ensin Maarit Tommolan kanssa yksilöhaastattelut, jonka jälkeen järjestimme muutaman hengen ryhmäkeskusteluja. Niissä hakijat edistivät yhdessä kuvitteellista briefiä. Keskustelujen avulla arvioimme mentoreiden kanssa, miten hakijat toimivat tiimityössä ja keiden henkilökemiat kohtaavat innostavimmin, kertoo Next Talent Camp -ohjelmaa kehittänyt Strategic Planner Siru Lajunen.

Dagmarissa on vedetty digitrainee-koulutuksia jo vuodesta 2012, uusia SEM-osaajia kasvatettu vieläkin pidempään. Nyt käynnistetty Next Talent Camp jatkojalostettiin kokemusten pohjalta. Suunnitteluvaiheessa vertailtiin myös alan koulutustarjontaa niin Suomessa kuin maailmalla sekä luodattiin asiakkaiden tarpeita tulevaisuudessa. Lajusen mukaan uusi koulutusohjelma on aiempia strukturoidumpi ja tiukemmin tavoitteisiin sidottu.

– Määrittelimme kirjallisesti mitä opin polku traineesta junioriksi tarkoittaa. Mitä tulee oppia ja osata, jotta voi kehittyä itsenäiseksi suunnittelijaksi. Ja miten oppimista seurataan ja todennetaan. Hyödynnämme todentamisessa kumppaniemme sertifiointien lisäksi itse kehittämiämme sertifiointimalleja.

Oppimisen ilo tarttuu!

Lahjakkaita digivalmennettavia etsittiin niin omien kanavien kuin alan oppilaitosten rekrysivustojen kautta. Yhdelle toimi innoittajana Google Online Challenge 2015, toiselle kaverit vinkkasivat, osa löysi oppiin LinkedInin tai Facebookin kautta.

Valituista useimmilla on kauppatieteiden maisterin tai tradenomin tutkinto taskussa tai loppuvaiheessa, monella on opintoja tai tutkintoja ulkomailla, työkokemusta on hankittu myynnistä, urheiluvalmennuksesta, pelinhoitajan tehtävistä, sisällöntuotannosta ja esimerkiksi matkailualalta.

Dagmarin Tuula Kallion mukaan ryhmää yhdistää yksi alan tärkeimmistä menestystekijöistä:

– Dagmarilaiset ovat aina rakastaneet uuden oppimista. Siksi suhtaudumme intohimoisesti myös muiden osaamisen kasvattamiseen. Suomessa on herätty digiaikaan viiveellä, joten nyt kaikki näiden lahjakkaiden nuorten kaltaiset oppimisen ilon ja innon tartuttajat ovat tervetulleita – ehkä jatkossa koulutamme asiakkaillemme uusia digiosaajia Talent Camp -mallia soveltaen.

Millä fiiliksillä traineet ovat nyt elokuussa, mikä ollut parasta?

” Trainee-ohjelmassa parasta ovat oivaltavat oppimiskokemukset yhdessä. Oma Next Talent Camp -pesue auttaa ja tukee toisiaan niin ylä- kuin alamäissä.”

” Parasta on ollut uuden oppiminen ja mukavat työkaverit.”

”Parasta on ollut työpaikan yhteisöllisyys sekä itse työtehtävät. Myös alun kokonaisvaltainen markkinointikoulutus oli todella mahtavaa.”

”Olen oppinut paljon etenkin ohjelmallisesta ostamisesta, mikä kiinnostaa ehkä eniten. Parasta on kun pääsee itsekin ideoimaan omia tai muiden kampanjoita.”

[dagmar_large_image bigimage=”6657″ /]

Näistä tulevista digitähdistä kuulet vielä: Henrik, Mari, Miia E., Miia S., Satu, Veera, Jonne ja Henri

Dagmar on myös asiakkaittensa valmennuskumppani

Haluatko, että Dagmar kouluttaa uusia digiosaajia omaan yritykseesi? Ota yhteyttä: siru.lajunen@dagmar.fi

Dagmarin asiakkaiden valmennusohjelmat jatkuvat syksyllä. Kun koet, että on oikea hetki kasvattaa osaamistanne, kerro asiasta yhteyshenkilöllesi tai lähetä viestiä Annalle, joka vastaa valmennustarjonnasta ja ohjelmien asiakaskohtaisesta räätälöinnistä: anna.salo@dagmar.fi