Dagmar

Kulttuurikirja auttaa pitämään hyvää kulttuuria yllä myös seuraavat 50 vuotta

Dagmar on toiminut markkinointimaailmassa menestyksekkäästi jo lähes 50 vuoden ajan. Vuosien mittaan olemme kasvaneet ja uudistuneet, ja saaneet myös paljon uusia kollegoita, uusia ”dagulaisia”. Tällä hetkellä meitä on reilu 230 asiantuntijaa – 230 erilaista, osaavaa yksilöä.

Meitä kaikkia yhdistää merkityksellinen työkulttuurimme, johon jokainen meistä osaltaan myös vaikuttaa. Siksi on erittäin tärkeää, että saamme siirrettyä hyvää kulttuuriamme osaajapolvilta toisille nyt ja tulevaisuudessa.

Mutta millaisista tekijöistä kulttuurimme muodostuu ja miten voisimme kuvailla kulttuuriamme yhä uusille osaajapolville linjakkaasti? Näitä asioita pohtimaan perustimme keväällä 2020 Dagmarin kulttuurityöryhmän.

Meille dagulaisille on aina ollut itsestään selvää, että maailma ei ole valmis. Että me toimimme jatkuvassa muutoksessa olevassa ympäristössä, jossa uuden oppiminen on paitsi viisasta myös välttämätöntä. Se vaatii uteliasta luonnetta ja sen hyväksymistä, että keskeneräisiä tässä ollaan itse kukin. Mutta kun pitää mielen avoimena ja ottaa rohkeasti vastaan sen mitä maailma tuo tullessaan, alkaa tapahtua hyviä asioita.” 

– Dagmarin kulttuurikirja

Tutkimusta, kuuntelua, kirkastusta, piirroksia, sanoitusta

Kulttuurityöryhmä ryhtyi tutkimaan tarkemmin kulttuuriamme. Toteutimme mm. yhdessä yrityskulttuurin kehittämiseen keskittyvän Leidenschaftin kanssa kulttuuritutkimuksen. Tulosten pohjaltakin oli selvää, että Dagmarilla on vahva kulttuuri, se vain piti sanoittaa ja kuvittaa auki. Keräsimme kokemuksia, juttelimme ihmisten kanssa, työstimme epäselviä asioita kirkkaiksi ja avasimme lisää piirtämällä. Keväällä 2021 valmistui Dagmarin oma kulttuurikirja. Se kiteyttää mm. strategiaamme, arvojamme, johtamislupaustamme ja toimintatapojamme.

Kestäviä työuria, onnistuneita markkinoinnin ratkaisuja

Vaikka jokainen dagmarilainen opettaa kulttuuriamme päivittäin – omalla toiminnallaan eri kohtaamisissa, myös kulttuurikirja on koettu tärkeäksi. Se auttaa sanallistamaan kulttuuriamme ja työtapojamme ja sitomaan ne yhteiseen menestykseemme. Kulttuuriamme on nyt helpompi avata niin nykyisille kuin uusille osaajillemme.

Upean kulttuurimme kautta mahdollistamme paitsi kestäviä työuria osaajillemme, myös menestyksellisiä markkinoinnin ratkaisuja asiakkaillemme.

Kulttuuri on vienyt meidät menestyjinä vuosikymmeneltä toiselle ja erottaa meidät muista. Se on kuin toiminnanohjausjärjestelmä, jonka jokainen dagulainen hallitsee ja opettaa eteenpäin uusille dagulaisille. Sen tueksi kokosimme kulttuurimme rakennusaineet tähän kirjaan. Ajateltavaksi, jaettavaksi ja ajan myötä taas muokattavaksi.

Krista Elopuro, CEO, Dagmarin kulttuurikirja

Tutustu Dagmarin kulttuurikirjaan täällä

Seuraa Dagmarin arkea ja kulttuuria Instagram-kanavallamme


Haluatko koota omat menestystekijänne kulttuurikirjaksi, joka inspiroi osaajianne ja ohjaa arjen toimintaanne? Meillä on nyt valmis prosessi ja hyviä kumppaneita, joten ota yhteyttä, niin autamme kiteyttämään kulttuurinne kirjaksi: marianne.arima@dagmar.fi tai stories@dagmar.fi

Marianne Arima, HR Manager, Talent Management
Mariannella on vahva tausta henkilöstöhallinnon eri tehtävistä. Hän syttyy vahvasta yhdessä tekemisestä ja kohtaamisista, uuden luomisesta ja muutoksen mahdollistamisesta.