[dagmar_large_image bigimage=”6779″ /]
Kampanja-sanan käytöstä on tullut epäseksikästä. Puhumme markkinoinnista mieluummin jatkuvana, systemaattisena ja oppivana prosessina, jossa erityisesti digitaalisissa kanavissa sisältöjä, yleisöjä ja kanavia optimoidaan reaaliaikaisesti. Prosessin taustalle tarvitaan markkinointistrategia, tavoitteet ja mittarit, sisältökonsepti, onnistuneita toteutuksia sekä hyvä tiimi ja tehokkaat työskentelytavat. Eli itse asiassa ihan samoja asioita kuin hyvissä yksittäisissä kampanjoissa.
Puhuttiinpa markkinoinnista prosessina tai yksittäisistä kampanjoista, tässä Effien vahvistamia vinkkejä tulosten parantamiseen:
1) Tee kotiläksyt kategoriastasi
Parhaissa ratkaisuissa on oikeasti ymmärretty ihmisten ostomotiivit; on selvitetty mitä porukka ajattelee ja mikä helpottaisi heidän elämäänsä. Lisäksi on laskettu esimerkiksi uuden tuotteen osalta: mikä on realistinen ostosmäärä per henkilö, kuinka laaja on ostajapotentiaali, minkä hinnan he ovat valmiit maksamaan ja millaisella investoinnilla tavoiteltaviin myynti- ja katelukuihin päästään. Samalla syntyvät tavoitteet ja näkemys markkinointistrategiasta.
2) Ajattele isosti ja pienesti
Mihin isompaan asiaan tuotteesi tai palvelusi liittyy? Kenen tunnettuuden tai suosion siivellä saat enemmän huomiota ja vaikutusta? Mihin investoimalla lisää, saat vielä paremmat tulokset? Ja toisaalta: mikä ajankohtainen ilmiö juuri tässä ja nyt mahdollistaa pienellä investoinnilla huipputuloksen?
3) Pitäydy konseptissa, jos se toimii
Yksi suurimmista haasteista on hyvän konseptin rakentaminen ja siinä pitäytyminen. Tärkeys selittyy uusimmilla käyttäytymistieteen tuloksilla. Me rakastamme tuttua, ja tunnistamme salamannopeasti tutun ärsykkeen, mikä puolestaan vahvistaa ostokäyttäytymistämme. On turha luulla, että ihmiset haluavat käyttää paljon aikaa oivaltaakseen jotain erityistä ja poikkeavaa.
4) Testaa, testaa, testaa
Testaa uuden strategian tai kampanjamekanismin toimivuutta yhdessä markkinassa tai ryhmässä. Testaa myös konseptia jo alkuvaiheessa – esitestin, pilottiprojektin tai muun kautta. Pieniä investointeja suhteessa parempiin tuloksiin.
5) Ole rohkea
Effiessä palkittu Lemmy-kampanja osoitti Valion johdolta rohkeutta. Rocktähden kuolema kesken projektin vaati suunnanmuutoksen ja rohkeutta uskoa siihen, että viestinnän sävy on oikea ja että Valion mukanaolo viraalina leviävässä videossa on oikeanlaista. Monilta markkinoijilta vaaditaan tänä päivänä myös rohkeutta höllentää otetta brändistään – vloggaajat ja bloggaajat ovat kasvavassa määrin suosion ja mielikuvien rakentajia.
6) Nappaa tekoäly ja teknologia avuksesi
Automatisoi kaikki mitä voit. Hanki tukea tarvittavan teknologian arviointiin ja tulosten parantamiseen. Voit napostella teknologiaa myös pieninä palasina, kunhan iso kuva on kirkas. Vaadi rohkeasti selkokielisiä vastauksia teknologiaan liittyviin kysymyksiisi. Teknologia ohjaa toistaiseksi vain vähän markkinointia, joten mahdollisuutesi ovat huimat.
7) Juhli edistysaskelia
Koska teillä viimeksi soitettiin voittajabiisejä ja skoolattiin hyville tuloksille? Paranna markkinoinnin vaikuttavuuden mittausta jatkuvasti. Analysoi projektien jälkeen missä onnistuttiin, ja missä on parannettavaa. Löydät pian uusia skoolauksen aiheita ilman virallisia kilpailuvoittoja. Jatkuva oppiminen on ainoa tie pysyvään menestykseen.
Skål entistä paremmille kampanjoille!