Nina Pietiläinen ja Salla Erkkilä
Cannes Young Lions -kilpailu antaa nuorille markkinointikyvyille mahdollisuuden näyttää kyntensä. Kaikki 30-vuotiaat tai sitä nuoremmat markkinoinnin parissa työskentelevät saavat osallistua maakohtaisiin karsintoihin.
Aikaisemmista vuosista poiketen Suomen edustajat valittiin hakemusmenettelyllä. Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL valitsi edustajat kilpailukategorioihin vertaisarvioinnin kautta huhtikuussa 2019. Valinnoissa painotettiin hakemuksista välittynyttä hyvää tiimihenkeä sekä tiimiläisten aiempia ansioita. Hakemuksia tuli yli 20 ja valinta oli tiukka.
Nuoresta iästään huolimatta Dagmarin tiimillä on laaja-alainen kokemus markkinoinnin, median ja viestinnän alalta.
Salla Erkkilä työskentelee Dagmarissa strategina ja vastaa vaikuttajamarkkinoinnin kehityksestä. Salla on vaikuttajamarkkinoinnin pioneeri, jonka strategisen markkinointiymmärryksen avulla luovat konseptit muuttuvat tehokkaiksi ekosysteemeiksi.
Nina Pietiläinen on puolestaan Client Manager, jolla on vahva näkemys eri medioiden strategisesta ja innovatiivisesta hyödyntämisestä dataan pohjautuen. Ninalla on aikaisempaa menestystä Young Lions Finland -kilpailusta.
”Cannesissa kisa tulee varmasti olemaan kova, mutta kovia olemme mekin! Lähdemme innolla kisaamaan – ja voittamaan tuoden Suomelle ja Dagmarille kunniaa media-kategoriassa”, lupaavat Salla ja Nina.
MTL:n uutisen ja muihin kategorioihin valitut suomalaiset löydät täältä. Dagmar toivottaa kaikille suomalaisleijonille onnea ja menestystä Cannesiin!