Dagmar

[dagmar_large_image bigimage=”6363″ /]

Somepainotteisen sisältökonseptin tavoitteena oli laajentaa messutapahtumaa yhdestä viikonlopusta pysyvämmäksi osaksi suomalaisten matkasuunnittelua. Pyrkimyksenä oli kasvattaa sitoutuneiden kävijöiden määrää pitkällä tähtäimellä. Somen kautta haluttiin tavoittaa erityisesti sitoutunutta, nuorempaa yleisöä eli potentiaalista uutta kävijäkuntaa Matkamessuille.

Matkamessuille suunniteltiin koherentti ja aktivoiva somekokonaisuus, jossa kulkee useampia sisältöteemoja. Yleisöjä aktivoitiin muun muassa ThrowBackThursday-henkisillä kuvakisoilla, joihin tuli yhteensä yli 760 kuvaa. Lisäksi joka viikko sisältö koostui matkakuumetta aiheuttavista kuvista, ajankohtaisista kohdevinkeistä ja matkustamiseen liittyvistä neuvoista. Sosiaalisen median sisällöt jatkuvat Matkan somekanavissa ympäri vuoden.

Myös käyttäjien luomat sisällöt olivat isossa roolissa. Suomipopin ja Arman Alizadin kanssa yhteistyössä tuotetussa #Matkastoori-kilpailussa yleisöä pyydettiin kertomaan heidän oma ikimuistoinen matkatarinansa. Kirjallisia osallistumisia tuli yli 500 ja videoitakin yli 100. Arman Alizadin juontamassa finaalissa Matkamessuilla seitsemän finalistia kertoi lavalla omat stoorinsa, joista yleisö äänesti voittajat.

Aiemmin kampanjasivuna toiminut Tempaudu.fi uudistettiin täysin ja siitä luotiin tarinallinen sisältöpalvelu, jota elävöitetään Thinglinkin teknologiaa hyödyntävällä kohdekartalla artikkeleineen. Sivusto jatkaa ympärivuotisena mediana integroituna yhä tiiviimmin Matka-brändiin. Tempaudu-sivulla julkaistaan matka-aiheisia sisältöjä, joihin myös tapahtuman näytteilleasettajat saavat tuottaa oman panoksensa. Sivustoa tuottaa ja toimittaa Dagmar Stories.

Matkamessujen 2017 kävijätavoite ylitettiin ja edellisvuoden kävijämäärä kasvoi 4 500 ihmisellä. Ensikertalaisia oli lähes kolmannes kävijöistä. Some-aktiviteeteilla saatiin yli 3000 uutta Facebook-fania (10 % kasvu), 480 uutta Instagram-seuraajaa (56 % kasvu) ja lähes jokainen messuyhteisön jäsen saatiin reagoimaan postauksiin. Sivustolla on 1,5 kk:n aikana käynyt 16 500 kävijää.