Wilma Inkinen

[dagmar_large_image bigimage=”6535″ /]

Facebook myönsi pari viikkoa sitten raportoineensa virheellisesti joitakin mittareitaan. Virheet havaittiin laajamittaisessa sisäisessä tutkimuksessa, jossa testattiin yhteensä 220 mittaria. Facebook käynnisti tutkinnat, kun syyskuussa paljastui, että se oli yliarvioinut keskimääräisen katseluajan videomainoksissaan. Tällä kertaa selvisi muun muassa, että Instant Articles -osioiden parissa vietetty aika ja videoiden katselut on laskettu väärin.

Facebookin luottamusta horjuttaa myös Yhdysvalloissa noussut kohu valheellisten uutisten levittämisestä, jonka spekuloidaan vaikuttaneen presidentinvaalien tulokseen. Yritykseltä vaaditaan mediavastuuta ja toimenpiteitä väärien tietojen ja huijaustarinoiden leviämisen estämiseksi.

Yritys lupaa tehdä jatkossa tiiviimmin yhteistyötä kolmannen osapuolen toimijoiden kanssa datansa vakuuttamiseksi sekä selkiyttää mittareidensa laskutapoja mainostajille. Mittareiden mahdollisista muutoksista tullaan jatkossa myös kommunikoimaan paremmin.