Emilia Pikkuaho

 

Orgaanisen tavoittavuuden laskulle ei näy loppua

Facebook testasi lokakuussa feedin jakamista kahteen. Toiseen jäisi kavereiden postaukset ja maksettu mainonta, toisesta feedistä löytyisi orgaaninen sisältö. Muutos tietäisi lähes loppua sille vähäisellekin orgaaniselle näkyvyydelle, jota julkaisijoille on vielä suotu. Vaikka testattu ominaisuus ei toteutuisi sellaisenaan, kukaan ei voi enää kauaa luottaa orgaaniseen tavoittavuuteen Facebookissa.

Monelle vuosi 2018 voi olla kanavastrategian uudelleenarvioinnin aika, jos ja kun edessä on mahdollisesti merkittäviäkin muutoksia. Facebookin feikkiuutisten metsästys jatkunee ja myös sen myötä ensi vuonna voidaan kohdata uusia muutoksia. Mihin kanaviin some-panostukset todella kannattaa jatkossa käyttää?

Sisältöähky velloo – yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset teemat vetoavat

Vuosi sitten ennustimme, että yrityksiltä odotetaan yhä enemmän kannanottoja yhteiskunnallisiin asioihin. Moni brändi juhlikin näyttävästi sosiaalisessa mediassa esimerkiksi tasa-arvoista avioliittolakia, ja osa otti kantaa mm. anti Black Friday -kampanjoillaan. Paljastamalla yrityksen ydinarvot sisällöstä saa kiinnostavaa, aitoa – ja erottuvaa. Asiat, joiden ympärillä käydään jo valmiiksi (yhteiskunnallista) keskustelua, ovat oiva areena tuoda oma sanoma esiin. Toisaalta ilmiöllä on kääntöpuolensa – päälle liimattu viesti kääntyy helposti itseään vastaan.

Somessa odotetaan edelleen ja yhä enemmän suoraa selkärankaa ja vastuullisuutta: varmista, että yritykselläsi on valmiutta ja resursseja keskustella valitusta asiasta syvemmin ja kykyä vastata kiperiinkin kommentteihin.

Snapchat-markkinointia tehdään isommin, ehkä myös Tinder ja muut ”uudet” mainoskanavat

Vuoden 2017 aikana Snapchat-mainonta avautui Suomessa kaikille, ja ensimmäiset suomalaisten yritysten sponsoroidut kasvo- ja geofiltterit ilmestyivät Snappiin. Vuonna 2018 näemme varmasti yhä enemmän innovatiivisia tapoja hyödyntää filttereitä. Ne ovat Snapin parhaimmistoa, sillä niillä sitoutetaan käyttäjä pitkäksi aikaa ja päästään aidosti osaksi käyttäjien välistä viestittelyä. Snapchatin käyttäjäkunnassa tulemme tuskin näkemään suurta siirtymää vanhempaan ikäryhmään – ainakaan vielä.

Snapchatin ja Facebookin kamppailu yleisöistä jatkuu edelleen, kun Instagramin ja Facebookin Stories saa yhä uusia ominaisuuksia. Brändin, jonka kohderyhmänä ovat 15–25-vuotiaat nuoret, kannattaa miettiä millaisia voittoja Snapchatin tai Instagram Storiesin avulla voidaan tehdä.

Vuonna 2017 myös Tinder-markkinointi puhututti – ystävänpäivänä tai ensi kesän festareilla Tinder-kampanjoita nähtäneen lisää. Myös mm. musical.ly ja Jodel voivat yllättää vuonna 2018.

Shoppailumahdollisuuksia Instagramissa vahvistetaan

Tänä vuonna Facebookissa otettiin tehokkaasti käyttöön uudet, myyntiin ohjaavat mainosmuodot, kuten collection-mainokset sekä tuotteiden tagaus kuvapostauksiin. Vuonna 2018 odotan (ja toivon!), että tuotteiden tagaus tulee vihdoin mahdolliseksi Instagramiin myös muualla kuin jenkeissä. Dagmarin viime keväänä toteuttaman vaikuttajatutkimuksen mukaan Facebook vaikuttaa ostoprosessissa vahvemmin kuin Instagram, kun tarkastellaan koko väestöä. Instagram painottuu eniten 15–29-vuotiaiden naisten ostopäätöksissä. Tästä joukosta 44 % kertoo hakevansa ideoita ja inspiraatiota Instagramista, kun vastaava luku Facebookille on 27 %. Instagramista on kasvamassa vakavasti otettava myynnin ajuri (vs. brändin rakennus vahvana jo nyt), kunhan kanavan ominaisuudet antavat siihen todellisen mahdollisuuden.

Vaikuttajamarkkinoinnin kuumeneminen – tekemisen tapa korostuu entisestään

Viimeisen parin vuoden aikana vaikuttajamarkkinoinnin kenttä on kuumentunut ja suosio jatkuu edelleen. Luetuimmissa blogeissa nähdään toinen toistaan upeampia kaupallisia yhteistyöpostauksia. Yhteistyökumppanin valinnassa laatu ja pitkäjänteisyys nousevat merkittäviksi tekijöiksi. Jo viime vuonna analyysissämme ennustetut pitkäaikaiset brändilähettiläät ovat yhä otollisempi yhteistyön muoto. Vaikuttajan koettu luotettavuus on tärkeimpiä onnistumistekijöitä. Pitkäjänteinen ja vaikuttajalle aidosti sopiva yhteistyö ovat parhaimpia luottamuksen luojia – lukija huomaa, että tuote X on todella vaikuttajan elämässä mukana, eikä vain yksittäisen kaupallisen yhteistyön siivittämänä.

Rohkea mainostaja etsii tulevana vuonna nousevia, potentiaalisia tähtiä – niitä, joiden omat yleisöt eivät vielä ole kovin suuria, mutta sitäkin kiinnostavampia ja raikkaampia (lue: eivät vielä tehtaile kaupallisia yhteistöitä liukuhihnalta). Parhaassa tapauksessa yhteistyö palvelee kumpaakin, vaikuttajasta tulee suositumpi ja brändin saa sitoutuneen vaikuttajan, johon myös kuluttaja luottaa. Vaikuttajan hyödyntäminen monipuolisesti läpi kanavien on entistä tärkeämpää – vaikuttajan ’toissijaiset’ kanavat, kuten Instagram ja Snapchat voi ja kannattaa hyödyntää, mutta vaikuttajat tekevät entistä enemmän sisältöä myös brändin omiin kanaviin ja näkyvät mainonnassa.

Yhä enemmän chatboteja, katseet Facebook Messengerissä

Monelle on jo selvää, että mm. lentotiedot ja verkkokaupan tilaustiedot voi saada Facebook Messengeriin. Sen kautta voi tilata ruokaa (esim. Kotipizzan PizzaBot) tai tehdä jopa rahalahjoituksen (kuten Nenäpäivä-keräyksessä). Vuonna 2018 erityisesti suuremmilla yrityksillä chatbot-projektit tulevat luultavasti olemaan enemmän sääntö kuin poikkeus. Chatbotien kehittyessä niitä hyödynnetään Suomessakin yhä enemmän asiakaspalvelussa sekä varsinkin myynnin tukena verkkokaupoissa, esimerkiksi suosituksien antamisessa ja lisämyynnissä. Myös Facebook Messengerissä tapahtuvaan tai sinne ohjaavaan mainontaan tullaan panostamaan yhä enemmän.

”Dark social” – mittaaminen syynissä

Vuonna 2018 etsitään yhä kattavampia tapoja mitata, mitä brändistä puhutaan sosiaalisessa mediassa ja miten sen sisältöjä jaetaan. Ratkaisuja toivotaan muun muassa vaikeammin mitattaviin käytön muotoihin. Esimerkiksi kaikki jakaminen ei tapahdu suoraan jaa-nappia klikkaamalla, vaan myös linkkien jakaminen yksityisviestillä on jakamista. Puhutaan myös kuvantunnistamisesta. Kuluttajien jakamat kuvat, joissa on tuote tai brändi, mutta ei niiden nimeä sisältävää tekstiä, ovat jo löydettävissä tietyillä ohjelmilla. Tavallisten käyttäjien sekä vaikuttajien jakaman sisällön vaikuttavuutta seurataan myös entistä tarkemmin.

Video – still hot! Interaktiivinen video ja muut innovatiiviset tavat tehdä

Video on vallitseva sisältömuoto edelleen, silti tärkeämpää on merkityksellinen sisältö. Videon tekemisen ja osin kuluttamisenkin osalta voimme odottaa muutoksia vuonna 2018. Live-lähetykset tulevat entistä interaktiivisemmiksi, esimerkiksi Instagram Stories mahdollistaa jo nyt näytön jakamisen niin, että kaksi henkilöä voi helposti tehdä livelähetystä yhdessä eri paikoista. Ylen Instagram Storiesissa toteutettu live-minisarja Karma oli syksyllä 2017 mielenkiintoinen kokeilu, ehkäpä myös brändit lähtevät vastaaviin. Facebook havittelee vahvempaa roolia videoiden kuluttamisen paikkana haastaen YouTubea ja jopa Netflixiä jenkeissä julkaistulla Watch-palvelullaan.

Sokerina pohjalla – AR:n mahdollisuudet sosiaalisen median sovelluksissa

AR on ollut jo vahvasti läsnä somessa Snapchatin kasvofilttereistä lähtien. Vuonna 2016 Pokémon GO teki siitä kaikille tuttua huttua. Tänä syksynä AR on lyönyt itseään läpi brändimarkkinoinnissa Suomessa mm. Arilyn-sovelluksen kautta. Vuonna 2018 mielenkiintoista onkin, millaisiin ratkaisuihin Snapchat, Instagram ja Facebook taipuvat sponsoroitujen AR-sisältöjen osalta. Etu esimerkiksi Arilyniin nähden on, että käyttäjät ovat jo näissä sosiaalisen median sovelluksissa. Snapchatin lokakuussa lanseeraama digitaalinen taideprojekti Jeff Koonsin kanssa antaa esimakua siitä, minkä tyylisiä toteutuksia myös brändeiltä voidaan nähdä vuonna 2018 sosiaalisen median kanavissa.

Pinterest

Vuonna 2017 Pinterestiin avattiin mahdollisuus mainontaan Irlannissa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Kuten jo aiemmin Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Isossa-Britanniassa. Mainonnan isompaa tulemista saanemme siis edelleen odotella. Pinterestillä on meneillään kiinnostavia uudistuksia. Esimerkiksi parhaillaan beta-testattava Pinterest Lense mahdollistaa kuvahaun itse kameralla napatun kuvan perusteella. Pinterestin potentiaali on ehdottomasti verkkokaupassa. Lisätyn todellisuuden tuominen Pinterestiin on myös mielenkiintoinen uutuus.

Twitter

Twiitin merkkimäärän tuplaamisen lisäksi Twitterissä ei tapahtunut kovinkaan merkittäviä muutoksia vuonna 2017. Twitter menetti oikeudet NFL-livestriimaukseen ja Trumpin twiittailu on aiheuttanut rapakon takana käyttäjien ärsyyntymistä. Jenkeissä puhutaankin jo Twitterin hitaasta kuolemasta käyttäjämäärän hitaan laskun myötä. Suomessa suurta muutosta ei ole havaittavissa, mutta eipä kanava isoja mittakaavoja ikinä ole saanutkaan – tietyn twiittaajajoukon ulkopuolella. Aika suuria muutoksia tarvitaan, jos edes nykyiset käyttäjävirrat halutaan saada pidettyä.

 

Some-trendit 2017