Jodel on vuonna 2014 julkaistu sosiaalisen median mobiilisovellus, jossa voi keskustella anonyymisti asiasta kuin asiasta. Sovelluksen pääkohderyhmänä ovat opiskelijat, ja sen 252 000 suomalaisesta käyttäjästä suurin osa onkin 15–24-vuotiaita.
Jodel-viestit eli jodlaukset voivat olla tekstiä tai kuvia. Ne lähetetään anonyymisti, ja näkyvät muille ”jodlaajille” oman sijainnin perusteella 10 kilometrin säteellä. Käyttäjät voivat äänestää jodlauksia joko ylös tai alas riippuen siitä, pitävätkö jodlausta hyvänä vai huonona. Ylös-ääniä annetaan jodlaajien mielestä hyville jodlauksille ja alas-ääniä huonoille.
Hyvää karmaa ja positiivisia fiiliksiä
Jodlaajat keräävät itselleen ”karma”-pisteitä, joita saa Jodelin itsensä mukaan ”positiivisesta vaikutuksesta jodlaajien yhteisöön”. Karmaa kerääntyy, kun jodlaaja antaa ylös-ääniä tai tuottaa itse jodlauksen, joka herättää positiivisia reaktioita. Jodel haluaakin nähdä itsensä positiivisuutta käyttäjiensä keskuuteen luovana alustana.
Tarkoitus on totta kai hyvä, joskin tosielämässä Jodel voi joskus olla muutakin kuin harmoniaa. Moninaiset mielipiteet saavat kukkia, vaikka aina ei ole varmaa, mitkä kirjoituksista ovat aidosti totta ja jonkun rehellinen mielipide, ja milloin tarkoituksena on vain provosoida ja ”trollata” muita käyttäjiä. Suuri osa keskustelusta on hyväntahtoista ja aitoa, vaikka anonymiteetin seurauksena mukaan mahtuu myös muunlaista kommentointia.
Positiivista fiilistä valvomaan Jodel on valjastanut pääosin käyttäjänsä. Sovelluksen algoritmi etsii tarpeeksi karma-pisteitä keränneitä jodlaajia, jotka ovat toimineet Jodelin pelisääntöjen mukaan. Heistä valitaan moderaattoreita, jotka ovat vastuussa Jodel-yhteisön positiivisen ilmapiirin ylläpitämisestä. Moderaattoreita palkitaan hyvästä toiminnasta lisävastuulla ja mahdollisuudella mm. uusien ominaisuuksien beta-testaukseen.
Markkinointi Jodelissa, kyllä vai ei?
Jodel koostuu avoimesta seinästä, jossa aihe on vapaa sekä tietyille aiheille pyhitetyistä kanavista. Juuri näiden aihekanavien kohdalla markkinoijan kannattaa olla hereillä. Oma viesti hukkuu helposti kronologisesti päivittyvän avoimen seinän viestitulvaan, mutta eri kanavilla pääsee helposti keskustelemaan kyseisestä aiheesta jo valmiiksi niistä kiinnostuneiden kanssa.
Markkinointi Jodelissa on vaatinut toistaiseksi kekseliäitä sissimarkkinointitoimenpiteitä. Valppaat moderaattorit poistavat selkeästi kaupallisen sisällön herkästi, sillä sen ei ole katsottu kuuluvan Jodeliin.
Maaliskuussa Jodel ilmoitti blogissaan alkavansa ”kokeilla uusia mahdollisia rahoituksen lähteitä lähitulevaisuudessa, joka saattaa käyttäjille tarkoittaa satunnaisten mainosten näkemistä”. Mutta mainonta ei ole ainakaan vielä rantautunut Suomeen, joten sissimarkkinointi on edelleen ainoa vaihtoehto.
Jodelin tavoittavuuden ollessa melko pieni, kannattaa miettiä moneen kertaan, onko juuri tämä alusta vaivan väärti. Toisaalta, jos kohderyhmänä ovat opiskelijat, voi Jodelia käyttää esimerkiksi kuluttajamielikuvan mikrokartoittamiseen esittämällä tuotteisiin tai palveluihin liittyviä kysymyksiä. Samalla tavalla onnistuu kevyt katsaus kilpailijakenttään. Myös vaikuttajatekemiseen on mahdollista saada tukea erilaisilla ”juorukanavilla” – niissä voi seurata kohderyhmän mielipiteitä yksittäisistä vaikuttajista sekä saada hyödyllistä tietoa siitä, kuka nuoria milloinkin puhuttaa.
Selkein ja helpoin tapa markkinointiin on toistaiseksi Jodelin @alennuskoodit-kanava, jossa jaetaan erilaisia alennuskoodeja ja kerrotaan tarjouskampanjoista. Kanava voi olla selkeä taktisen tekemisen kohde, jossa tuloksia saa jopa mitattua.
Ehkä lähitulevaisuudessa Jodel-mainonta rantautuu vielä tännekin, jolloin pääsemme tutustumaan Jodel-markkinoinnin maailmaan uusien työkalujen avulla.