Dagmar

 

Dagmar Trends 2020 kokoaa yhteen aikamme vaikuttavimmat ilmiöt ja kiinnostavimmat nousevat trendit.

 

1. Polttoainetta tuotteiden ja palvelujen innovoinnille

Trendeihin perehtyminen on erityisen tärkeää, kun tähtäimessä on tulevaisuuden voittajaideoiden luominen. Trendit kestävät aikaa ja vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen pitkälläkin aikavälillä – siksi niihin kannattaa tukeutua ennen innovoinnin aloittamista.

Trendien kestävyyttä on hyvä arvioida sekä kohdemarkkinassa että maailmalla yleisesti. Näin luodaan näkemys siitä, mihin suuntaan trendien voidaan olettaa kehittyvän.

On myös tärkeää pohtia, onko trendinä ilmenevä tarve riittävän iso johtaakseen onnistuneeseen lopputulokseen. Pitkän aikavälin menestykseen vaikuttaa suuresti se, vaikuttaako tuote- tai palvelukonseptin pohjalla oleva trendi käyttäytymiseen vielä viiden vuoden kuluttua ja vetoaako se tarpeeksi laajaan yleisöön.

Vaikka taustatyö olisikin tehty huolellisesti, ei tulevaisuutta voi kukaan ennustaa aukottomasti. Siksi mukaan tarvitaan myös ripaus rohkeutta.

2. Pohjaksi mainonnan suunnittelulle

Kun tavoitteena on pitkälle tulevaisuuteen kantavan mainonnan konseptin rakentaminen, trendidatasta saa hyödyllistä taustamateriaalia. Trendien avulla voidaan löytää yksi näkökulma siihen, mitkä muutosvoimat vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen ja miten yrityksen toiminta voidaan linkittää ihmisten elämään vahvemmin.

Tämä ymmärrys on hyvä pitää taustalla esimerkiksi workshopeissa, joissa kartoitetaan, millaisia ideoita ja mietteitä konseptiin liittyen on jo olemassa ja millaisista teemoista puhutaan.

Konseptin luominen vaatii luonnollisesti roiman annoksen luovuutta ja näkemyksellisyyttä, mutta trendien hyödyntäminen osana asiakasymmärrystä tuo konseptille pidempää eliniän ennustetta. Dagmarin järjestämissä workshopeissa luodaan näkemys myös siihen, miten trendit näkyvät juuri asiakkaan toimialalla.

3. Erottuvia sisältöjä – ripeästi toimien

Ankaran kilpailun keskellä trendejä luovasti hyödyntävillä brändeillä on mahdollisuus kaapata kohderyhmän huomio kertaheitolla sykkeeltään nopeammissa kanavissa. Tällaisten mainonnan tai oman median sisältöjen kohdalla ajoituksen merkitys korostuu: ilmiöihin ensimmäisinä tarttuvat ovat ne, jotka todella pysäyttävät. Muiden kohdalla vaikuttavuus on jo laimentunut.

On toki tärkeää tunnistaa, onko ilmiö juuri syntymäisillään, huipussaan vai ehkä jo hiipumassa. Esimerkiksi TikTokin kaltaisten nopeatempoisten kanavien sisältöjä tuotettaessa sykli vaatii todella ripeää toimintaa. Riittävän nopea sisältöjen ideointi ja tuotanto onnistuvat parhaiten monen erilaisen osaajan luottamuksellisena yhteistyönä. Samalla varmistetaan, että luova idea taipuu monenlaisiin formaatteihin. Parhaassa tapauksessa brändi voi paitsi hyödyntää trendejä ja ilmiöitä, myös luoda niitä itse.

 

Miten trendit vaikuttavat teidän toimialaanne? Pyydä tarjous toimialakartoituksesta tai valitsemastasi trendityöpajasta: tuote- ja palveluinnovointi, markkinointi- ja viestintäkonseptit tai sisältö- ja somestrategiat. Ota yhteyttä: salla.lukkari@dagmar.fi tai kirsi.laakso@dagmar.fi