Holme tarjosi yleisölle kolme teesiä, joiden avulla luovia ratkaisuja voi lähteä rakentamaan sosiaalisessa mediassa.
1. Luo sosiaalista pääomaa.
Monet rakentavat identiteettiään sosiaalisessa mediassa. Tyypillisiä tapoja ovat esimerkiksi tärkeisiin asioihin sitoutuminen tai kantaa ottaminen. Brändit voivat hyödyntää tätä kulmaa tarjoamalla jotain tärkeää, johon halutaan profiloitua tai joka nostattaa voimakkaita tunteita.
Viime syksynä globaaliksi puheenaiheeksi nousi lapsiavioliittoja vastustanut Norjan Planin kampanja, jossa 12-vuotias norjalaistyttö piti hääblogia valmistautuessaan häihinsä 37-vuotiaan sulhasensa kanssa. #stoppbyllupet-kampanja onnistui saamaan suuret massat liikkeelle lapsiavioliittoja vastaan.
2. Kaappaa uutiset.
Tapahtumiin tarttuminen on somelle tyypillinen tapa toimia. Ajankohtaisista keskustelunaiheista saattaa löytyä mainostajalle sopiva kulma, joka osoittaa brändin olevan kiinni ajassa ja joka kytkee sen osaksi suurempaa kokonaisuutta.
Esimerkkinä uutisten kaappaamisesta Sindre Holme nosti esiin hiljattaisen #thedress-kohun, jossa some pöhisi siitä, onko mekko valko-kultainen vai sini-musta. Monet brändit tarttuivat teemaan; yksi vaikuttavimmista toteutuksista oli Etelä-Afrikan Pelastusarmeijan kampanja naisia kohdistuvaa väkivaltaa vastaan, ”why is it so difficult to see black and blue?”.
3. Anna fanien tuottaa sisältösi.
Kolmas lähestymistapa luoville ratkaisuille on tarkastella kohderyhmiä yhteisöinä ja löytää sitä kautta kiinnostavia kosketuspintoja tuotteisiin tai palveluihin. Holme käytti esimerkkinä Norjan Tele2:n kampanjaa edullisista roaming-paketeista. Tele2 lähetti kaksi matkaajaa maailmanympärimatkalle jakamaan omia roaming-hetkiään kuvina ja kannustamaan muita samaan. #delverden oli kesän suosituin matkailuaiheinen hashtag Norjassa.
+ Ihmistä kiinnostaa ihminen.
Muista kytkeä sisältösi tähän kontekstiin.
”Luovuuden ei tarvitse olla monimutkaisia kampanjoita. Sen ei tarvitse niellä paljon resursseja.” -Sindre Holme