Katariina Uljas-Ahl

Dagmarin CBO, jonka sydäntä lähellä ovat markkinointiviestinnän tuloksellisuus ja kustannustehokkuus. Karaten pariin palanneella pitkän linjan mediatoimistoammattilaisella on intohimona löytää kontaktihintojen takaa kuluttajien mediakäytön arki, juhla ja tulevaisuus.

Kukaan ei voi täydellisesti hallita kaikkea, mutta kaikilla pitää olla jonkinlainen kutina takaraivossa ja pieni tiedon murunen selkäytimen jatkeessa, jotta osaa kysyä ja kyseenalaistaa oikeita asioita. Samaan aikaan yhä harvemmalla on kalenterissaan tuntia tai edes sen puolikasta aikaa tavata kaikkia mahdollisia toimijoita.

Media Speed Date, 6 kohtaamista 1,5 tunnissa

Jo muutaman vuoden ajan olemme kutsuneet useamman kerran vuodessa kuusi erilaista media-, teknologia- ja startup-yhteistyökumppania päivittämään yhdellä kertaa dagmarilaisia viimeisimmistä uusista ideoista ja innovaatioista. Konseptin ideana on kiteyttää esitykset napakkaan 15 minuuttiin. Sen aikana esiintyjät voivat hurmata, herättää ajatuksia, jakaa vinkkejä ja innostaa kuulijat myöhempiin jatkokeskusteluihin.

Kuulijoille Media Speed Date on tehokas puolitoistatuntinen, jonka aikana ehtii tutustua kuuden eri toimijan ideoihin ja tarjoomaan. Esiintyville yhteistyökumppaneille puolestaan kuusi kertaa vetäisty 15 minuutin kristallinkirkas esitys, jossa kuulijat vaihtuvat välillä. Ja tehokas tapa tavoittaa kerralla noin 35-45 dagmarilaista; suunnittelijoita, asiakkuuspäälliköitä ja strategeja.

Jotain uutta, jotain uudistettua, jotain pinnan alla kytevää

Tapahtuman tavoitteena on jakaa tietoa yli rajojen eli vähän kaikkea kaikille. Syksyn ensimmäisillä pikatreffeillä kuulimme, miten Nelonen Media Loopillaan (case Rimmel ja muutama muu) ja MTV Media Sosiaalisella Subilla (case Hornet á la Atria) ovat hyödyntäneet sosiaalisen median massojen voimaa ja innostusta mainostajien hyväksi. Tutustuimme Viwellin digitaalisen ulkomainonnan uusiin mahdollisuuksiin ja ihailimme Überin idearikkaita videotuotantoja.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ihanat naiset, Asennemedian Ulla ja Pupulandian Jenni, valaisivat blogiyhteistöiden mahdollisuuksia. Uutta teknologiaa ja start up -kulmaa edustivat Unitc:n tilojen ja paikkojen interaktiiviset visualisoinnit, 360-videoratkaisut ja Stereoscopen digitaaliset asiakaskohtaamiset; älyhyllyt- ja peiliratkaisut ja 3D-tuote-esittelyt.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Oivalluksia ja ideoita

Ja kuulijat tykkäsivät. ”Kiva ja tehokas ylirajojen tietopaketti, juuri näin” tai ”Tosi hyvä, että hyvin erilaisia medioita mukana! Caset ja toteutukset just hyviä”. Palautteen mukaan 85 % osallistujista sai pikatreffeiltä oman työnsä kannalta hyödyllisiä oivalluksia tai konkreettisia ideoita ja lähes 60 % antoi aamulle parhaan arvosanan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mutta ei makeaa mahan täydeltä, sillä myös rakentavaa palautetta saimme muodossa ”Olisi kiva tietää vierailijat etukäteen”. Speed Date -perinteisiin kun kuuluu, että esiintyjistä ei jaeta etukäteistietoa. Ymmärrämme toki toiveen, mutta pidämme silti Speed Date esiintyjät jatkossakin jännitysmomenttina, jotta kuulijat voivat tulla paikalle avoimin ja uteliain mielin, vailla ennakko-odotuksia.

Haluatko mukaan tehotreffeille?

Dagmarin Media Speed Date -aamut jatkuvat taas myöhemmin syksyllä. Järjestämme tehotreffejä nyt myös asiakkaillemme. Jos haluat tulla mukaan pienryhmiin kuulemaan 1,5 tunnin tietoiskun valikoiduilta kumppaneilta, ota yhteyttä: Katariina Uljas-Ahl (katariina.uljas-ahl@dagmar.fi tai 040 589 1976).