Aikakauslehtien vuoden 1999 keskilevikit julkaistiin eilen (9.3.2000) |
Tiede- ja kulttuurilehdet sekä lasten ja nuorten lehdet ovat menettäneet yhtenäisimmin levikkiään. Mutta onpa kilpailukin kiristynyt. Esimerkiksi Suosikki (-34 %) ja Mix (-24 %) ovat ilmeisesti joutuneet luovuttamaan levikkiään Cosmopolitanille ja Demille. Toisaalta nousukausi on siivittänyt monien lehtiryhmien vahvaa levikkikehitystä. Kuten asumisen ja sisustamisen lehtien, talouden ja tekniikan lehtien sekä terveysalan julkaisujen.
|
Perhe- ja yleisaikakauslehdistä on levikkiään menettänyt eniten Valitut Palat (-19 %). Pientä laskua on ollut myös Avulla ja Nykypostilla. Suurimpia kasvajia ovat Seura (+ 5) ja Hymy (+ 10). 7 päivää -lehti pitää pintansa: sen levikki ei ole laskenut kertaakaan koko kahdeksanvuotisen olemassaolonsa aikana. Naistenlehdistä Koti ja keittiö näyttää suurinta miinusta, mutta kappaleissa laskettuna Annan levikki on laskenut eniten. Naisten erikoislehdistä on levikkiään kasvattanut eniten Hyvä Terveys (+30 %) ja menettänyt Elämänhalu (-17 %). Asumisen ja rakentamisen lehdistä levikkikasvussa ovat onnistuneet parhaiten Meidän talo (+27 %), Glorian Antiikki (+26 %), Avotakka (+19) ja Viherpiha (+17). Talouden ja tekniikan lehdet ovat kaikki saaneet lisää levikkiä. |