Älä kailota -kampanjan tavoitteena oli muistuttaa matkapuhelimien huomaavaisesta käytöstä julkisissa liikennevälineissä. Matkapuhelimien käyttöä ei haluttu rajoittaa kielloilla, kuten esimerkiksi Ruotsissa ja Tokiossa, vaan aihetta päätettiin lähestyä humoristisella tavalla.
Kampanja matkustajisten ”pyynnöstä”
Matkapuhelimien käytöstä julkisessa liikenteessä tehtiin tarkempi tutkimus ennen kampanjan alkua. TNS Gallupin selvityksen mukaan muiden matkustajien puhelut häiritsevät reilua viidennestä matkustajista. Erityisesti johtavassa asemassa olevat, pääkaupunkiseudulla asuvat sekä nuoret aikuiset kokevat kanssamatkustajien matkapuhelimen käytön joskus häiritsevänä. Suopeimmin asiaan suhtautuvat alle 24-vuotiaat nuoret.
Eniten suomalaisia häiritsee puhuminen kovalla äänellä. Myös henkilökohtaisista tai luottamuksellisista asioista puhuminen sekä ronski kielenkäyttö ärsyttävät.
Tutkimuksessa oli mukana noin 500 joukkoliikenteen säännöllistä käyttäjää. Yli puolet vastaajista oli sitä mieltä, että suomalaisia pitäisi muistuttaa huomaavaisesta matkapuhelimen käytöstä. Kampanjoinnin kannalla olivat erityisesti naiset ja vanhempi väestö.
Viesti näkyi ja kuului
Tutkimustulosten perusteella suunniteltiin medianäkyvyys. Se kohdistettiin tarkasti paikkoihin ja tilanteisiin, joissa kanssamatkustajien matkapuhelimen käyttö ärsyttää eniten.
Älä kailota -kampanja näkyi metron, raitiovaunujen, linja-autojen ja junien sisätiloissa. Mainonta keskitettiin matkustajien läheisyyteen, jolloin viesti vaikutti koko matkan ajan. Joukkoliikenteen noutolehdissä viestille saatiin tehokasta toistoa.
Kampanjaa elävöitettiin vielä tapahtumamarkkinoinnin keinoin. Älä kailota -partiot olivat liikkeellä aamuliikenteen aikana viidellä paikkakunnalla. Matkustajat, jotka bongasivat Älä kailota -asuihin pukeutuneet henkilöt, pääsivät Voice-kanavan suoraan ohjelmaan kertomaan omakohtaisia kokemuksia häiritsevästä matkapuhelimen käytöstä julkisilla paikoilla.
Netissä kisa ja kännykkäetiketti
Voice-kanavan aamuohjelma tavoitti hyvin nuoret aikuiset ja aktivoi kuluttajat tutustumaan myös Äläkailota.fi-kampanjasivustolle.
Äläkailota.fi-kampanjasivuston pääosassa oli kännykkäetiketti, johon koottiin käytössäännöt muistuttamaan fiksusta tavasta käyttää matkapuhelinta. Sivustolla oli myös kilpailu, johon saattoi osallistua omalla kailotuksella eli julkisella paikalla kuullulla tarinalla.
Grand Prix -voittaja
Koko hanketta luotsasi Viestintäviraston viestintäjohtaja Anna Lauttamus-Kauppila ja tiedottaja Sari Salmela, jotka saivat yhteistyökumppanit aktiivisesti mukaan. Kaikki hankkeeseen osallistuneet julkaisivat kampanjamateriaalia omilla verkkosivuillaan sekä omissa julkaisuissaan, jolloin viesti sai jatkoa vielä varsinaisen kampanja-ajan jälkeenkin.
Kampanja onnistui erittäin hyvin ja sai kansalaiset miettimään mitä ja missä he puhelimeensa puhuvat. Julkista keskustelua matkapuhelimen käytöstä virisi usealla eri foorumilla.
Yleisö piti kampanjasta ja valitsi sen vuoden 2007 parhaaksi ulkomainoskampanjaksi. Älä kailota -kampanja valittiin myös Grand Prix-voittajaksi Outdoor Champions 2007 -ulkomainoskilpailussa. Kampanjaa kehuttiin siitä, että se erottui selkeästi terävällä viestillään, visuaalisella ideallaan ja erityisesti siitä, että suunnittelussa oli otettu lähtökohdaksi ulkomainonnan mediaympäristö ja kuluttajan kohtaaminen.