Uuden tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää entistä paremmin digitaalisen median roolia kuluttajan arjessa. Se kertoo missä olemme juuri nyt sekä mahdollistaa tiedon syventämisen ja asiakkaidemme lisätiedontarpeiden tyydyttämisen nopealla aikataululla. Tutkimus toteutetaan kuukausittain niin, että uusi 500 vastaajan aineisto on aina tuoreena käytössämme. Elokuun kierroksen valmistuessa tietokannassa on jo 2000 vastaajan tulokset.
Laitekannan kehityksestä mediasisältöjen käyttöön eri tilanteissa – ja vielä tuntemattomiin rutiineihin.
Tutkimuksen perustana ovat eri medioiden ja medialaitteiden käyttötavat päivän mittaan. Pysyvien aiheiden lisäksi tutkimme ajankohtaisia ja esiin nousevia kysymyksiä, jatkossa syventäen näkemystä tulevasta kehityksestä. Erilaisia tapoja käyttää mediaa alkaa olla yhtä paljon kuin on mediankäyttäjiäkin, ja koko median käsite on murroksessa. Uusi teknologia muuttaa rutiineja väistämättä – kaikissa ikäryhmissä.
Muutos tekee perusasioistakin monitahoisia. Älypuhelimen käytössä etunenässä ovat nuoret, tabletin käytössä ruuhkavuosia elävät. Mutta hankinta-aikeiden perusteella seniorit tulevat kovaa perässä. Median käyttökokemukseen vaikuttaa vielä se, että käyttöliittymäpreferenssit ovat eri ryhmissä aivan erilaisia. Alustasta riippumatta medioiden mobiilikäyttö ja käyttötilanteet kuitenkin lisääntyvät; aiemmin aamun lehti jäi kotiin, nyt se kulkee mukana koko ajan.
Nopealiikkeinen tutkimus johon pääsee mukaan
Kuukausittaisen tutkimuksen etuna on – aina tuoreen näkemyksen lisäksi – mahdollisuus muokata kysymyksiä kehityksen ja asiakastarpeiden mukaan. Joka kuukausi muutama asiakkaamme voi osallistua tutkimukseen omilla kysymyksillään. Koska tilaa on rajoitetusti, kannattaa paikka varata ajoissa. Mukaan pääsee, vaikka akuutti tiedontarve ei liittyisi juuri digitaaliseen maailmaan.
Kysy lisää tutkimukseen osallistumisesta ja sen tuloksista laajemmin omalta yhteyshenkilöltäsi Dagmarissa! (Joitakin poimintoja sosiaalisen median tutkimustuloksista voit lukea Heini Ulmasen kirjoittamasta jutusta Kik on somen hotein nousija.)
*
Poimintoja tutkimuksen aihealueista
Mitä mediakanavia eri kohderyhmät seuraavat?
”Missä määrin televisionkatselu ja lehtien lukeminen on siirtynyt nettiin?”
Millä laitteilla eri medioita seurataan?
”Kuinka suuri osa käyttää nettiä tabletilla tai älypuhelimella, ja onko alusta tällöin
Android, iOS, Windows vai joku muu?”
Missä tilanteissa eri laitteita käytetään? Missä määrin uudet laitteet ovat muuttuneet osaksi arkipäivän kokemusta?
”Kuinka moni selaa työmatkoillaan nettiä puhelimella? ”Kuka lukee puhelimesta heti herättyään sosiaalisen median päivitykset?”
Miten eri mediat lomittuvat ja sekoittuvat keskenään?
Mitä netissä tehdään eri vuorokaudenaikoina ja tilanteissa?
Mikä on sosiaalisen median rooli arjessa?
Miltä lähitulevaisuuden kehitys näyttää?
Tutkimuksen kohderyhmä ja aikataulu
Tutkimus toteutetaan kuukausittain ja sen otos edustaa 15-69-vuotiasta nettiä käyttävää väestöä Manner-Suomessa. Kuukausittain tutkimukseen osallistuu 500 vastaajaa. Elokuun kierroksen valmistuessa on käytössä neljän kuukauden ja 2000 vastaajan aineisto.