Dagmar

Festivaaliohjelmaa lukiessa vähän tuskastui: aiheet tuntuivat samoilta kuin kaksi vuotta sitten. Eikö maailma ole edistynyt tässä välissä lainkaan?Onneksi puheiden sisällöt olivat hieman kehittyneet: sosiaalisesta mediasta oli karsiutunut pois ylimääräinen hype, jonka ylisanojen varjoon itse asia uhkasi aikaisemmin jäädä. Kokemusta oli kertynyt, ja nyt pystyttiin jo käymään läpi oppeja sosiaalisuuden kanssa toimimisesta.

Mitään järin mullistavaa ei silti löytynyt. Monia keskusteluja käytiin siitä, kuinka yritysten pitäisi hoitaa asiakassuhteitaan samalla tavalla kuin ihmiset ajattelevat ystävyyssuhteistaan. Iholla ei saa olla koko ajan, toisaalta liian harvat tapaamiset kuihduttavat lupaavankin ystävyyden.

Pitää siis olla kiinnostunut siitä, mitä ihmiset brändistä verkossa kirjoittavat, ja tarvittaessa osallistua keskusteluun. Virheitäkin saa tehdä, kunhan myöntää ne avoimesti ja myös oppii niistä. Kielteisistä kommenteista kannattaa olla erityisen kiinnostunut: onhan joku niin sitoutunut brändiin, että näkee vaivan kommentoida asiaa verkossa.

Sosiaalisia elementtejä on kaikkialla

Sosiaalisuudesta on siis karsiutunut turha kimalle. Ihmiset kokevat jakamisen ja keskustelut lisäarvona ja apuna valinnoissa: kaverin suosittelema tuote on huomattavasti potentiaalisempi valintatilanteessa kuin joku toinen. Tähän yritykset yrittävät päästä kiinni. Sosiaaliset elementit ovat leviämässä hyvää vauhtia joka paikkaan; kirjoissa Amazon toimi uranuurtajana ja musiikkipuolella last.fm oli ensimmäisiä isoja toimijoita. Voddler on tuomassa samaa elokuviin, ja muillakin alueilla sosiaaliset elementit muodostuvat yhä suuremmaksi osaksi ostokokemusta.

Sosiaalista pelisilmää kysytään myös markkinoinnissa. Meidän pitäisi ensin miettiä missä tilanteissa ihmiset markkinointiamme näkevät ja suunnitella viesti vasta sen jälkeen. Ihmiset eivät ole lähtökohtaisesti kiinnostuneita yrityksestä tai sen brändistä. He ovat paljon kiinnostuneempia siitä, mitä brändi tai tuote heille tekee: helpottaako se heidän elämäänsä vai tuoko se elämään kenties kauan kaivattua viihdettä?

Onko tv-mainonta kuollut?

Videoiden käyttö on sosiaalisten toimien ohella kokenut järkeistymistä: markkinointivideoitakin on alettu arvioida samoilla tunnusluvuilla kuin muita medioita.

Isoimmat pelurit eivät ajattele videota enää vain televisiomainontana, vaan samalla kertaa suunnitellaan muutkin jakelukanavat. Usein televisio ei edes ole valikossa mukana.

Pitäisikö meidän siis lopettaa televisiomainonnasta puhuminen ja siirtyä puhumaan esimerkiksi videomainonnasta? Tavoitteiden mukaan katsotaan, mikä materiaali näytetään televisiossa ja mikä kenties ulkona sijaitsevilla videoruuduilla tai vaikka kännykässä.

Esimerkiksi Nokia ajattelee videomarkkinointia jatkuvana kontaktina: joka viikko julkaistaan uusi video ennalta määritellyn suunnitelman mukaisesti. Tähän ei päästäisi, jos näkyvyyden suunnittelu aloitettaisiin vasta sen jälkeen kun tuotannot on jo tehty.

Useampi kanava ei välttämättä tarkoita lisää tuotantokustannuksia, jos mediasuunnittelu tehdään vähintään samaan aikaan tuotantosuunnittelun kanssa. Kyse on enemmänkin ajattelutavan muutoksesta.

Lisää aiheesta