Dagmar

Ennen lomia Dagmarin Client Manager Karolus Viitala ja Creative Director Jake Vepsäläinen heittäytyivät ideoimaan, mitä uutta nuorisomarkkinointiin voisi kehittää. Jotain joka auttaisi läpäisemään kriittisen muurin ja rakentamaan brändimielikuvaa tunnetasolla. Jotain joka hyväksyttäisiin nuorisofoorumeilla.

Nuorison tiedettiin katsovan ja jakavan parhaita musavideoita sosiaalisessa mediassa yhä innokkaammin. Ja sekin oli tuttua, että levy-yhtiöt eivät ole yhtä hanakoita panostamaan niihin. Joten pam, siinähän se. Idea. Entä jos etsittäisiin sopiva biisi, valittaisiin siihen sopivia nuorisobrändejä, suunniteltaisiin ja tuotettaisiin yhdessä musavideo ja annettaisiin se jaettavaksi. Ei kun toimeen.

Anatom Pictures ja Rähinä Records kumppaneiksi

Ennakkoluuloton ja hyväntuulinen kesäprojekti, kuten Jake tapausta kutsuu, käynnistyi yhteistyöllä Anatom Pictures Oy:n kanssa. Anatom on tuottanut valtaosan tämän hetken suomalaisista hittimusavideoista.

Karolus pyysi Anatomia ehdottamaan joukon biisejä, joihin voisi suunnitella filkan. Niiden joukosta löytyi Uniikin Kiitorata, joka oli ”niin lempeä ja mukava”, että sen todettiin olevan ”the one”.

Anatomin kaverit ohjasivat yhteen Dagmarin ja Rähinä Recordsin. Rähinä Records on rap-musiikkiin keskittyvä, kaveriporukan perustama suomalainen levy-yhtiö, jonka perustajajäseniin kuuluvat muun muassa Elastinen ja Kapasiteettiyksikkö.

– Rähinän kaverit ovat suomalaisia yrittäjiä, jotka pystyvät reagoimaan ketterästi. Oli kyse sitten oikeuksista tai artistiin liittyvistä asioista. Se oli onnistumisen kannalta tärkeää, toteaa projektin vetäjänä toiminut Karolus.

Samsung, Blistex, Mersu, Reissumies ja Fennia

Dagmar haarukoi asiakaskunnastaan sopivat brändit ja markkinoijat, joiden uskottiin innostuvan kokeilemaan uutta.

– Oli hienoa huomata, että Dagmariin luotetaan ja tiedetään, että teemme parhaamme. Kaikki kumppanit saatiin kokoon muutamassa päivässä. Yksikään ei jäänyt miettimään, vaan ne jotka lähtivät, lähtivät heti, hehkuttaa Jake.

Pääyhteistyökumppaniksi lähti Samsung, muut videolla näkyvät brändit ovat Blistex, Mersu, Oululaisen Reissumies ja Fennia.

Kustannukset jyvitettiin, jakeluvastuuta jaettiin

Koko projekti valmistui ilman suurempia selkkauksia ja vääntöjä parissa kuukaudessa. Dagmarin Karolus ja Anatom Pictures Oy:n ohjaaja Tom Hakala laativat käsikirjoituksen, joka hyväksytettiin ennen tuotannon käynnistymistä eri osapuolilla. Dagmar toimi Karoluksen mukaan asiakkaittensa edunvalvojana vastaten laadusta ja siitä, että bränditavoitteet toteutuvat.

– Asiakkaille tämä oli hyvin kustannustehokasta. Kolmen minuutin musiikkivideo saatiin yhden mainosspotin hinnalla ja kustannukset jaettiin eri brändien kesken. Kuvausvaiheessa materiaalia purkitettiin enemmänkin, jotta sitä voidaan työstää eri tarpeita varten.

Kiitorata ei ole lainkaan radiosoitossa, vaan pääjakelukanavana toimii YouTube. Lisäksi jokainen brändi levittää videota itse omien kanaviensa kautta.

– Kaikkien mukana olevien brändien sosiaalinen presenssi tukee jakelua. Esimerkiksi Fazerilla on yli 200 000 facebook-fania, vertaa Jake.

Win-win-win-win-win-win-win-win

Fazer Leipomoiden Brand Manager Hannu Korpivaara kiteyttää mukaan lähteneiden markkinoijien ensikokemukset yhteistyöstä:

– Kiinnostava ja uudenlainen lähestyminen kohderyhmän omassa mediassa. Dagmar tarjosi aktiivisesti mahdollisuutta lähteä brändille hienosti sopivaan konseptiin mukaan. Olemme tyytyväisiä miten kaikki saatiin järjestettyä joustavasti ja asiakasta kuunnellen; keskustelut ohjaajan ja Dagmarin kanssa olivat rakentavia.

Myös Jake ja Karolus pitävät kokeilua erittäin onnistuneena.

– Tämä opetti paljon asioita, joita voidaan hyödyntää monessa muussa. Kannustamme markkinoijia jatkossakin heittäytymään ennakkoluulottomasti kokeilemaan uusia tapoja ja olemaan brändien kautta nuorten jutuissa aktiivisesti ja avoimesti mukana. Olemme luotettava kumppani ja tunnemme mediakentän, joten meidän matkassamme on turvallista kokeilla.

Entä mitä mieltä itse rap-artisti Uniikki aka Dan Tolppanen on brändien esiintymisestä videollaan?

– Yksi hienoimmista suomirap videoista ikinä. Todella mielenkiintoinen ja onnistunut projekti. Palaute kaikissa kanavissa on ollut pelkästään positiivista. Mukana olevat brändit oli valittu fiksusti ja ne tuotiin esille tyylikkäästi. Tuotannosta jäi hyvä fiilis ja mielellään olen mukana myös vastaavissa projekteissa. Yli 350 000 hittiä parissa kuukaudessa tällaisella ns. ei ”hittibiisillä” on huikea saavutus.

Kiitorata-video