Valtakunnallinen PureAttention-paketti ja viiden suurimman kaupungin PureFocus-paketti jaetaan ensi vuonna kolmeen neljän kuukauden hinnoittelukauteen, joilla on omat hintansa. Muutoksella pyritään pääsemään lähemmäksi television hinnoittelua. Kahden viikon elokuvamainosjakson, niin sanotun periodin hinta on aina sama kyseisen hinnoittelujakson aikana eikä vaihdu kahden viikon välein kuten aiemmin.
Suunnittelupäällikkö Tuija Varis pitää muutosta tervetulleena:
– Vuositasolla tarkasteltaessa hinta laskee valtakunnallisessa paketissa kolmisen prosenttia ja viiden kaupungin paketissa noin yhdeksän prosenttia. Valtakunnallisessa paketissa ensimmäisen hinnoittelujakson hinta laskee noin 6 prosenttia viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna ja loppuvuoden hinta laskee lähes 12 prosenttia. Vain kesän jakso nousee noin 14 prosenttia.
Variksen mukaan hinnankorotuksessa on kuitenkin tultu vastaan aikastamalla kesän kausietuaikaa. Mainostajilla on mahdollisuus saada sekä valtakunnalliseen pakettiin että viiden kaupungin pakettiin ajalla 12.5.-3.8. kausietu, jossa kuukauden kampanjan päälle luvataan kaksi viikkoa lisänäkyvyyttä. Vuodenvaihteen kausietua ei enää ole.
Muutoksia myös GoldenSpottiin
Elokuvamainontaa voi ostaa myös kaupunkikohtaisesti PureChoice-pakettia hyödyntämällä. Mikäli spotti halutaan kytkeä tiettyyn elokuvaan, voidaan edelleen ostaa GoldenSpotteja, mutta nyt elokuvia pitää ottaa vähintään kolme ja kampanjan kesto on enimmillään kuusi viikkoa.
– Hyvän elokuvaillan toivotus eli Outro onnistuu edelleen, mutta nyt yhteistyöltä edellytetään hinnoittelukauden pituista jaksoa. Spotti sijoitetaan viimeiseksi mainokseksi ennen elokuvaa. Outrosta ei saa vuosisopimusalennusta, mutta se kerryttää vuosisopimusta.
Vuosisopimukset alkavat 50 000 eurosta entisen 34 000 sijasta.
– Toisaalta nyt 50 000 euroa oikeuttaa 10 prosentin alennukseen, kun aiemmin samalla panostuksella myönnettiin 5 prosentin alennus, vertaa Varis.
Ikägenretutkimuksia, uusia off screen -tuotteita
Jatkossa kaikista kampanjoista saadaan jälkikäteen toteutuneet kontaktit, tavoitteena on saada ne myös kesken kampanjan.
Kampanjakohtaisia huomioarvotutkimuksia on ensi vuonna kolme jaksoa koskien valtakunnallista tai viiden suurimman kaupungin näkyvyyttä. Myös ikägenretutkimuksia tehdään, ja sitä kautta saadaan tietoa elokuvalajeittain.
Uusia off screen -tuotteita suunnitellaan parhaillaan, niistäkin on luvassa tarkempaa tietoa tuonnempana.
Kevään ensi-iltamiehet: Matti, Aki ja Mikko
Elokuvavuosi 2006 käynnistyy suomalaisittain vahvasti. Tammikuun 13. päivä ensi-iltansa saa Matti, jonka kokenut markkinointikoneisto pitää varmasti hyvin mediassa esillä. Aleksi Mäkelän ohjaama fiktiivinen elokuva kertoo palvotun mäkisankarin tiestä keltaisen lehdistön kestosuosikiksi. Mattia esittää Jasper Pääkkönen.
Helmikuun alussa nähdään Aki Kaurismäen odotettu elokuva työnimellä Vartija. Tarina kertoo yövartijasta, joka etsii onneaan Helsingin betoniviidakossa. Heti seuraavalla viikolla nähdään toinen kotimainen elokuva, Janne Kuusen ohjaama Saippuaprinssi. Se kertoo saippuaoopperan käsikirjoittajasta ja tuottajasta, jotka molemmat taistelevat sarjan päätähden suosiosta. Tavoiteltua tähteä esittää Mikko Leppilampi.
Steven, Sharon ja Tompat
Helmikuussa nähdään Steven Spielbergin ohjaama München, joka kertoo vuoden 1972 Münchenin olympiakisoissa 11 israelilaisurheilijan hengen vaatineesta verilöylystä ja sen jälkimainingeista. Pääosissa Liam Neeson ja Eric Bana. Huhtikuussa Sharon Stone on jälleen vaikeuksissa lain kanssa. Basic Instinct 2: Risk Addiction -elokuvassa hänen pyöritykseensä joutuu Scotland Yardin palkkaamaa psykiatria esittävä David Morrissey.
Toukokuussa vuorossa on Mission Impossible III: Tom Cruise on jälleen pääosassa Joe Carnahanin ohjaaman jännityselokuvan kolmannessa jatko-osassa. Samassa kuussa saapuu ensi-iltaan myös Da Vinci Code. Dan Brownin huippusuosittuun ja kiisteltyyn kirjaan perustuva trillerin on ohjannut Ron Howard ja pääosissa ovat muun muassa Tom Hanks sekä Audrey ”Amélie” Tatou.
Asterix tapaa pohjoisen poikia
Lapsille kevät tuo tullessaan monia hauskoja animaatioita. Tammikuussa saapuu ensi-iltaan Disneyn animaatio Chicken Little, helmikuussa iki-ihana Bambi 2, maaliskuussa Ice Age 2 ja toukokuussa nähdään mitä tapahtuu, kun pieni gallialainen kohtaa suuria Pohjolan uroita elokuvassa Astrerix ja viikingit.