Estrella Real Cheese -snacksien makunautinto syntyy salaisella, aidoista juustoista valmistetulla mausteseoksella. Suikeron muotoisten perussnacksien lisäksi tarjolla on nachojuustolla maustettuja Nacho Cheese Balls -palloja. Maut ja pakkaukset suunniteltiin kohderyhmää kuunnellen.
– Lanseerauksen suunnittelu käynnistettiin Dagmarin kanssa jo syksyllä 2013 testaamalla tuote- ja pakkausvaihtoehtoja useammalla kvaliryhmällä, kertoo Estrellan markkinointipäällikkö Laura Juhola.
Tutkimuksen avulla saatiin arvokasta tietoa niin tuotekehityksen tueksi kuin pakkaussuunnitteluun. Lanseerauskampanjan suunnittelu aloitettiin tammikuussa.
– Estrella halusi kampanjaan taas jotain hauskaa, erilaista ja persoonallista. Sisällön erottuvuudella ja oikeanlaisella asenteella on ollut Estrellalle aina suuri merkitys jo tuotteiden nuoren kohderyhmänkin vuoksi, jatkaa Client Manager Johanna Pekari.
Dagmar kehitti snacksien muodoista hahmot ja konseptoi Estrellalle Snack & Balls -nimisen juustoisen bändin ja sen kasvutarinan. Real Cheese tuotenimestä kehitettiin slogan ”Aitoa tavaraa”, jota hyödynnettiin lanseerauksessa muun muassa hastagina #aitoatavaraa.
Konsepti kertoo monien nuorten ”haluan artistiksi”-haaveesta huumorin keinoin; ei liian vakavasti, vaan vähän kotikutoisesti, jotta tarinaa olisi helpompi lähestyä ja sen asenne olisi aito.
Snack & Balls -bändille suunniteltiin musavideo, jonka tyyliin haettiin vaikutteita muun muassa klassisista hiphop-videoista. Snack & Balls -hahmot ja animoinnin toteutti UNITC, sanoituksesta ja musiikista vastasi Dagmarin Creative Director Jarkko Vepsäläinen yhteistyössä Miracle Soundin kanssa. Sanoituksen kevyellä rohkeudella haluttiin varmistaa huomio ja videon jakaminen.
Lopputuloksena syntyi reilun kahden minuutin musavideo, jossa animaatiohahmot räppäävät, kisaavat sekä tähtäävät kellarista kuuluisuuteen. Videota ja mainosspotteja on nyt katsottu nyt jo yli 200 000 kertaa YouTubessa.
Kampanjan haasteena oli kohderyhmän tavoittamisen lisäksi sisällön uskottavuus. Sitä pyrittiin vahvistamaan sosiaalisessa mediassa yhteistyökumppani Rähinä Recordsin tuella. Ennen vappua Rähinän artisti Uniikki starttasi videon ennakkomarkkinointina #aitoatavaraa selfie-kilpailun Instagramissa. Yli kaksi sataa nuorta lähetti kuvansa kisaan. Myös Snack & Balls hahmot lanseerattiin yleisölle samaisessa kisassa. Animaatiohahmot ottivat osaa kisaan omalla räp-selfiellään ja päätyivät lopulta myös Basso Radion haastatteluun.
Digitaalisen presenssin lisäksi lanseeraus kuului radiossa sekä näkyi elokuvateattereissa, jossa se on saanut Finnkinon mukaan paljon positiivista palautetta.
Juhola kertoo kampanjan saavuttaneen runsaasti keskustelua sosiaalisissa medioissa ja videoklipit ovat levinneet viraalisti muun muassa YouTuben ja Facebookin välityksellä.
– Haastava sisäinen tavoitteemme oli 100 000 katsojaa YouTubessa koko kampanjallemme – nyt olemme jo 200 000:ssa ja loppua ei näy. Kauppaketjut ovat ottaneet uuden tuotesarjan hyvin vastaan ja kahden kuukauden jälkeen myynti on ollut jopa puolitoistakertainen tavoitteisiin verrattuna.
aitoatavaraa.com
instagram.com/ballssnack
facebook.com/EstrellaSuomi