Finnairin Amerikan-avauksessa vuonna 1969 ei ollut kyse vain uuden reitin lanseerauksesta; tavoitteena oli nostaa samalla koko Suomi ja suomalainen kulttuuri maailmankartalle.
Niinpä yhtiö valjasti sekä oman koneistonsa että joukon eturivin suunnittelijoita valmistelemaan näyttävää kokonaisuutta.
Tapio Wirkkalalta tilattiin lasit, posliinit ja aterimet, Dora Jungilta pöytätekstiilit. Matkustamohenkilökunnan lisäksi asiakaspalvelusta vastanneet Finn Hostessit koulutettiin kertomaan ulkomaalaisille Suomesta sekä seurustelemaan asiakkaitten kanssa. Björn Weckström suunnitteli heille hopeakorut ja Kari Lepistö hopeiset, avaruusteemaa tukevat designasut. Amerikkalaiset olivat juuri käyneet kuussa, joten kaikki avaruusaiheinen oli tuolloin hyvin trendikästä.
Koneena oli yhtiön ylpeys, DC-8, jonka navigointijärjestelmät olivat toteutukseltaan samat kuin Columbia-avaruusaluksessa. Matkustamon puolella asiakkaat saivat ihastella ensimmäiseen luokkaan rakennettua baaria ja seurustelutiloja.
Ensimmäisellä lennolla oli mukana itse presidentti Urho Kekkonen.
Printti, tv, verkko
Vuonna 1969 New Yorkiin lennettiin kahdella välilaskulla Kööpenhaminan ja Amsterdamin kautta. Tänä päivänä, 40 vuotta myöhemmin, reittiä lennetään 10 kertaa viikossa suorana lentona.
NYC – Iso Omena – on tällä hetkellä kuuma kohde meille eurooppalaisille – dollari on edullisessa kurssissa euroon nähden, ja USA:n hintataso on alhainen.
Kohteen houkuttelevuutta päätettiin lisätä entisestään juhlistamalla merkkipäivää lentotarjouksella: Amerikkaan 400 e/lento.
– New Yorkin reitti on sekä liikematkustajien että vapaa-ajanmatkustajien suosiossa, joten viikonlopun aikana halusimme tavoittaa molemmat kohderyhmät, kertoo Dagmarin Liisa Pulkkinen. – Puhuttelimme heitä printtimainonnan lisäksi retrofilmillä, johon oli liitetty hintatarjous. Filmiä pyöritettiin tv:ssä ja verkossa.
Huomenta Suomi
Viikonlopun näkyvyyttä vauhdittamaan neuvoteltiin lisänäkyvyydestä MTV3:n Huomenta Suomen toimituksen kanssa.
Finnairin juhlapäivänä talousviestintäjohtaja Taneli Hassista haastateltiin Huomenta Suomessa historiallisesta Amerikan-avauksesta.
Pulkkisen mukaan Dagmar auttaa asiakkaitaan nivomaan medianäkyvyyteen maksetun mainonnan lisäksi muitakin elementtejä.
– Tämä edellyttää sitä, että aiheesta löytyy tuore ja toimitusta kiinnostava näkökulma.
Haastattelu ja arkistojen kätköistä kaivettu retrofilmi veivät hienosti historiasta nykyaikaan reitin, joka on monien suosikki myös tänä päivänä.
– Kampanja oli lyhykäisyydestään huolimatta jymymenestys. Varauksista 95 prosenttia tehtiin netissä, joten verkko on lyönyt itsensä läpi lentomatkojen ostopaikkana.
Onko kesämatkasi vielä varaamatta? Käy katsomassa Finnairin kesäkohteet ja Summerihinnat: www.finnair.fi