Roope Ruotsalainen

Google+ on toistaiseksi maailman nopeimmin kasvanut sosiaalinen verkosto, josta kuitenkin vain harva suomalainen tuntuu innostuneen. Palvelu on lanseerattu viime kesänä, ja viime viikolla siihen avattiin Pages-ominaisuus erityisesti yritysten mielenkiintoa kosiskelemaan.

Pintapuolisesti Google+ on kokoelma muista verkon sosiaalisista palveluista tuttuja ominaisuuksia muutamalla omalla innovaatiolla maustettuna. Ajatusten, linkkien ja sisältöjen jakaminen onnistuu Facebookista ja Twitteristä tutun tuntuisella, pikaviestiä muistuttavalla tavalla. Eittämättä maailman parhaan hakupalvelun tyyliin on luonnollista loistaa hyvillä hakuominaisuuksilla myös sosiaalisessa mediassa: niistä voi ilahtua esimerkiksi ravintolavinkkejä etsivä (tai kavereiden edesottamuksia vakoileva).

Pikkujuttuja bisnekseen

Sosiaaliselle medialle tyypillisten, plus.google.com -osoitteessa elävien palveluiden lisäksi Google+ on myös läpi internetin ulottuva sosiaalinen kerros. Syksyn aikana verkkoon ilmestyneet Plus-napit tuovat palveluun syvyyttä. Tykkääminen tai ”plussaaminen” ei rajoitu ainoastaan verkkosivuihin, napit kytkeytyvät luonnolliseksi osaksi niin hakutuloksia ja mainoksia kuin vaikkapa YouTube-videoita.

Sosiaalisella kerroksella on ainakin teoriassa kaikupohjaa. Todennäköisesti kiinnitän mainokseen enemmän huomiota, kun näen vieressä sitä suositelleen kaverini. Tai ehkäpä kavereitteni mielipide vaikuttaa seuraavalla kerralla siihen, minkälaisia tuloksia Google-haussa näen.

Muiden ominaisuuksien lisäksi Google+ Page yhdistää käyttökelpoiseen muotoon Hangouts video chatin. Videopuheluista tunnetun Skype-palvelun henkisen, mutta useita samanaikaisia käyttäjiä tukevan palvelun voi valjastaa esimerkiksi näppäräksi asiakaspalvelukanavaksi.

Nopeasti käyttöön

Siinä missä Facebook-sivun perustamista pohdittiin joitain vuosia sitten johtoryhmissä asti kuukausia, Google+ rävähti auki muutamassa minuutissa – ainakin muutamalla mainostajalla. Kynnys sosiaalisen median profiilien luomiseen on varmasti laskenut, joskin usea markkinointijohtaja haroo edelleen vuosien takaisella kammallaan samaa kysymystä: pitäisikö sosiaalisessa mediassa edes olla läsnä.

Nopeasti avatun profiilin jälkeen törmää kuitenkin aurinkoiseen, mutta tyhjään arkeen. Sidosryhmiä kiinnostaa lopulta kanavan sijaan hauska tai hyödyllinen sisältö. Muutamalla suomalaisella yrityksellä sosiaalisen median laadukas sisällöntuotanto vetää täyttä ravia, mutta suuri massa ei tunnu lähentyvän edes lähtöviivaa.

Viikon sulattelun jälkeen Google+:n pääasialliset fiksut sovellukset yrityksille tuntuvat tässä vaiheessa pyörivän plus-napeista kertyvän löydettävyys- ja suositteluhyödyn sekä innovatiivisten asiakaspalvelukohtaamisten ympärillä. Google+ on kuitenkin vasta kehitysvaiheessa, joten odotettavissa on uusia, ehkä entistä huikeampia ulottuvuuksia. Sosiaalisuuteen on pienellä käyttäjämäärällä vielä vähän matkaa. Sosiaaliselle medialle ironisesti Suomen tiettävästi laajin, huikeat 13 kommenttia sisältänyt keskustelu Google+ hyödyllisyydestä käytiin – missä muuallakaan kuin printtimedian keskustelupalstalla.