Kirsi Laakso

Kipa on Dagmar Driven Insight-yksikön vetäjä, joka innostuu kuluttajaymmärryksen hyödyntämisestä johtamisen välineenä. Rakastaa ongelmia ja etenkin niiden ratkaisemista. Trendien seuraaminen ja niiden hyödyntäminen liiketoiminnassa on lähellä sydäntä. Kuluttajan ja ihmisen äänitorvi.

1. Innovaatioiden vuosi

Laman läpi selviäminen vaati markkinoijilta leikkauksia. Nousukausi oli kasvattanut toimintaa, joten leikattavaa oli. Nyt leikattavaa ei enää ole, ja liikevaihto on saatava taas kasvuun. Tämä tarkoittaa innostuksen puhaltamista kuluttajiin, jotka impulsiivinen kuluttaminen loppukädessä ajoi velkoihin ja joihin lama vaikutti pahimmillaan työpaikan menetyksenä. Tie voi olla monilla toimialoilla kuoppainen, mutta silti täysin mahdollinen. Kiinnostuksen elvyttämiseen on pakko innovoida jotain uutta. Vuosi 2011 on vuosi, jolloin markkinoijan on tehtävä näyttäviä tekoja käynnistääkseen liikevaihdon kasvun.

2. Yhdistä luovasti

Kahdesta vanhasta voi tulla yksi uusi. Muoti- ja teknologiamaailma näyttävät mallia, miten luodaan uusia tuotteita yhdistämällä vanhojen tuotteiden ominaisuuksia. Nyt on aika miettiä tuotekehitystä uusin silmin. Miten voimme tarjota tuotteita tai niiden osia yhdistämällä kuluttajalle enemmän lisäarvoa ja uutuuden tunnetta. Vaateteollisuus tuottaa jatkuvasti uusia hybridejä, joista suhteellisen tuoreena esimerkkinä jeggingsit. Samoin teknologiakehityksessä ajatellaan jatkuvasti hybridisti.

3. Yksin vai yhdessä?

Tänä päivänä juuri missään ei ole kekseliäisyydelle enemmän käyttöä kuin perusresurssiemme tuottamisessa. Kun huoli resurssien riittävyydestä kasvaa ja energian ja ruoan hinta nousee, kuluttajat etsivät keinoja vähentää riippuvuuttaan keskitettyihin massatuotantoihin. Tämä ei tarkoita omavaraistalouteen siirtymistä, vaan enemmänkin suojautumista täydelliseltä riippuvuudelta. Suomessa trendi näkyy kiinnostuksen kasvuna pientuottajia kohtaan ja uusina palveluina, esimerkiksi kotiovelle toimitettuina luomuruoka-aineina.

4. Tuoreus ennen kaikkea

Nyt halutaan aitoa. Ruoan seuraava iso juttu on tuoreus ja jalostamattomuus. Tuotteiden suuri määrä ja kuluttajien tiedostavuus kääntävät katseet luomutuotannon kautta jatkojalostuksen määrään. Vaikka luomulta vaaditaan luonnonmukaisempaa käsittelyä, ei se takaa tuotteen tuoreutta. Siksi olemmekin jo siirtyneet keskusteluun tuotteiden jalostuksen määrästä. Viime aikoina vellonut ruokakeskustelu lisäaineista ja valmisruokien ainesosista tulee vääjäämättä jatkumaan ja asettamaan jalostetut elintarvikkeet tarkemman tarkastelun alle.

5. Kaikki hipaisun päässä

Tuntuma ja käsinkosketeltavuus ovat tärkeitä. Miltä tuote tuntuu ja kuinka monella painalluksella kuluttaja pääsee päämääräänsä. Kuluttajat on opetettu koskemaan; kaikki toimii napin painalluksella, tai ainakin sitä odotetaan. Tavoitteena on helpottaa kuluttajan elämää. Tätä trendiä hyödynnetään jo nyt monien kuluttajaryhmien tarpeiden ja vaatimusten mukaan.

Tunne vaihtelevat vaikuttimet

Kuluttaja käyttää valtaansa nyt tietoisemmin kuin koskaan. Mutta vaatimukset ovat ristiriitaisia. Kuluttaja haluaa aitoa, toisaalta virtuaalista. Kuluttaja haluaa olla sosiaalinen, mutta on enemmän yksin kuin koskaan. Kuluttaja haluaa kaiken heti nyt, mutta on valmis maksamaan rauhallisista elämyksistä.

Kuluttajan motiivit ja vaikuttimet vaihtelevat. Siksi on tärkeä ymmärtää, millä vaikuttimilla ihmiset kuluttavat juuri sinun tuotettasi ja millaisia tulevaisuuden innovaatioita sinulla on käsissäsi. Ehkä tietämättäsi.