IDO Kylpyhuoneen juuret ovat Arabiassa, joka aloitti vuonna 1873 saniteettiposliinin valmistuksen Suomessa. IDO brändiä on käytetty vuodesta 1992.Tänä päivänä IDO Kylpyhuone Oy on Suomen ainoa saniteettiposliinin valmistaja. Keraaminen tuotanto sijaitsee Tammisaaressa ja myynti- ja markkinointitoiminnot Helsingissä. Monipuolisessa tuotevalikoimassa panostetaan oivaltaviin ja innovatiivisiin ratkaisuihin, joilla vastataan kuluttajien muuttuneisiin vaatimuksiin – niin designin, toimivuuden kuin ympäristöystävällisyydenkin osalta.
Niinpä oli luonnollista, että myös IDO Seven D -malliston kampanjaa suunniteltaessa ryhdyttiin hakemaan uudenlaisia toimintatapoja.
Jatkuva näkyvyys kohtuupanoksella
Vuoden 2010 kampanjoinnin päätavoitteeksi asetettiin myynnin kasvattamisen lisäksi tunnettuuden lisääminen sekä kävijävirtojen ohjaaminen www.ido.fi-sivustolle.
– Kylpyhuonetuotteiden päätöksenteko on ollut perinteisesti ammattilaisten hartioilla kuluttajien puolesta. Nyt tämä asetelma on murtumassa. Siksi halusimme muistuttaa sisustusammattilaisille sarjan oivaltavista ja toiminnallisista ratkaisuista, mutta herättää myös kuluttajan huomiota kylpyhuonetuotteisiin, kertoo IDO:n brand manager Miila Huttunen.
Kylpyhuonekalusteita ei hankita hetken mielijohteesta, vaan monivaiheisen, usein aikaavievän prosessin kautta. Markkinoinnin haasteena on olla läsnä juuri silloin, kun tietoa haetaan ja ideoita kaivataan – eli käytännössä saavuttaa kohtuullisen pienellä panostuksella ympärivuotinen näkyvyys.
Dagmar ehdotti ratkaisuksi mediapanostuksen painopisteen siirtämistä entistä voimakkaammin verkon puolelle.
Tuote-etuja korostava kilpailu
Mainostoimisto Satumaa suunnitteli IDO Seven D -mallistolle kampanjasivun, jolle ideoitiin tuote-esittelyjen lisäksi houkuttelevat kilpailut sekä kuluttajille että ammattilaisille. Molempiin voi osallistua vastaamalla kuusiosaiseen kyselylomakkeeseen, joka tuo ovelasti esiin tuotesarjan parhaat edut.
Kuluttajakisaan osallistuvien kesken arvotaan palkinnoksi 1 500 euron arvoinen sisustussuunnittelupaketti, jonka tv:stä tuttu Tomi Kouvola saapuu ideoimaan. Ammattilaiskisan täkynä on 2 000 euron arvoinen matka Baleaareille.
Verkkomainonta vetää
Kampanjasivulle päätettiin ohjata verkossa sekä hakusanamainonnan että tulospohjaisen mainonnan avulla. Tulospohjaisessa mainonnassa markkinoija maksaa vain syntyneistä lopputuloksista, jotka voidaan määritellä esimerkiksi liideiksi. Hyvin suunniteltu ja toteutettu tulospohjainen mainonta antaa mahdollisuuden jatkuvaan, kustannustehokkaaseen myyntikanavaan verkossa.
Huttusen mukaan päätös osoittautui menestykseksi: jo ensimmäisen kahdeksan viikon aikana kampanjasivulle tehtiin yli 32 000 vierailua.
– Emme ole ennen käyttäneet verkkoa yhtä rohkeasti ja mitattavasti kampanjoissamme. Tässä kampanjassa verkkomainonta yhdistettynä hakusanamainontaan toimi erinomaisesti. Yli 80 prosenttia kampanjasivuille kirjautuneista on tullut verkkomainonnan kautta.
Kiinnostavaa printtimainontaa
Verkkonäkyvyyden lisäksi kampanjassa on käytetty printtikanavia – kampanjaiskumaisesti keväällä sekä asuntomessujen ja Habitaren aikaan. Myös niistä saatu palaute on kannustavaa.
– Tutkimusnumeroiden mukaan olemme saaneet loistavat huomioarvot; mainoksemme on myös luettu, se on antanut myönteisen kuvan tuotteistamme – ja saanut ihmiset toimimaan.
Kampanja jatkuu edelleen. Palkintojen voittajat arvotaan vuoden lopussa.
IDO Seven D -mallisto sisältää wc-istuimet, pesualtaat, kylpyhuonekalusteet sekä kylpyammeen. Valittavana on eri elämäntilanteisiin ja -tyyleihin sopivia valmiita kokonaisuuksia, mutta linjakkaan designin ansiosta tuotteita on myös helppo yhdistellä itse oman maun ja tarpeen mukaan. Mitoitus ja muotoilu on suunniteltu siten, että pienikin kylpyhuone tuntuu toimivalta. Mallisto sisältää pieniä, arkea helpottavia ratkaisuja, kuten sisäänrakennettu Fresh WC -toiminto, joka huuhtoo kertakäyttöiset raikasteet historiaan.