Dagmar

Talvilomat kolmessa jaksossa

Tasan viiden viikon kuluttua Lahden, Joensuun, Jyväskylän, Kokkolan, Pietarsaaren sekä Kemin seudun koululaiset ovat jo joululomalla. Heidän lomansa alkaa torstaina, muut pääsevät kokopäivätoimiseen piparkakun stanssaukseen vasta perjantaina eli aatonaattona. Joululomalta paluu vaihtelee paikkakunnittain. Osa lontii takaisin heti uudenvuoden rakettien sammuttua, toiset lepuuttavat reppuselkiään vielä loppiaisviikon.

Talvilomaa vietetään porrastetusti. Pääkaupunkiseudulla, samoin kuin Hämeenlinnassa, Porissa ja Turussa talvilomalle päästään ensimmäisenä eli 20.-27. helmikuuta. Loput Etelä- ja Länsi-Suomen kouluista sulkee ovensa seuraavalla viikolla. Ja sitä seuraavalla viikolla eli maaliskuussa painellaan mutkamäkeen tai etelän aurinkoon Itä-Suomen, Oulun ja Lapin lääneistä.

Kansainvälisiä suurkisoja

Ensimmäisessä aallossa talvilomaansa viettävistä perheistä kaikki eivät suinkaan irrottaudu tv:n tai radion ääreltä. Kas kun loma osuu jetsulleen samaan aikaan Italian Torinossa 10.-26. helmikuuta kisattavien Talviolympialaisten kanssa. Jos lomamatka ei suuntaudu saapasmaan suuntaan, voi olympiasankareita kannustaa livenä Lahdessa, jossa järjestetään Hiihtolajien Maailman Cupiin kuuluva Salpausselän kisa 4.-5. maaliskuuta.  Mäkihypyn Maailman Cup on ensi vuonna Kuopiossa 7. maaliskuuta.

Muita ensi vuoden kansainvälisiä suurkisoja edustavat Jalkapallon MM-kisat Saksassa 9.6.-9.7. sekä Yleisurheilun EM-kisat Göteborgissa 6.-13.8. Penkkiurheilusta viis veisaavien perheenpuoliskojen kannattaa siis ajoittaa kesälomansa heinäkuulle.

Kaksi- ja nelijalkaisten Finlandiat

Joka urheilulajille löytyy omia tapahtumia. Keilailun Ballmaster-turnaus pyörii Helsingissä loppiaisen jälkeisen viikon. Finland Ice Marathon luistellaan Kuopiossa helmikuun puolivälissä ja legendaarisessa Finlandia-hiihdossa paiskotaan mustikkasoppaa rinnuksille Lahden ja Hämeenlinnan välillä 25. helmikuuta.

Raviurheilun Finlandia-ajo nelistetään Vermossa huhtikuun lopulla. Tanner tutisee myös itse Finlandia-talon takana, kun Naisten Kympin osallistujat valloittavat lähitienoon 21. toukokuuta. Samaan aikaan juostaan myös Tyttöjen Kymppi, joka on tarkoitettu pääasiassa 15-25-vuotiaille koululaisille ja opiskelijoille. Turussa hölkätään samana viikonloppuna eli 20. toukokuuta Naisten Kuntovitonen ja seuraavana viikonloppuna Tampere täyttyy naisenergiasta Likkojen Lenkillä.

Asuntomessut Espoon Kauklahdessa

Messukeskuksessa järjestetään jo 20. kertaa Matka 2006 -messut tammikuun 19. päivä. Helmikuun 10. päivä alkaa reilun viikon kestävä Vene 06 Båt -tapahtuma. Huhtikuun 7.-9. päivä pidetään samaan aikaan sekä OmaMökki 06, Oma Koti 06 että OmaPiha 06 -messut. Toukokuussa on vuorossa Lapsi 2006 -messut.

Wanha Satama vilisee rakastuneita pareja 14.-15. tammikuuta Häämessut 2006 -tapahtuman aikaan. Maaliskuun alussa on vuorossa Wanhan Sataman Mökki 2006 ja kuun lopussa Oma yritys 2006. Swingi 2006 kerää paikalle golfväkeä 7.-9. huhtikuuta.

Loma-asuntomessut järjestetään ensi vuonna Lieksan Kolilla 16.6.-9.7. Asuntomessutaloja voi käydä ihmettelemässä Espoossa 14.7.-13.8.

Nuoriso Simppana

 

Nuorison kohtaamispaikkoja etsiville tiedoksi, että Helsingin Messukeskuksessa on helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna Next Step -messut. Työpaikka- ja koulutusmessut järjestetään jo 17. kerran. Kävijöistä noin 40 prosenttia on peruskoulun yhdeksäsluokkalaisia, kolmasosa on toisen asteen koulutuksesta valmistuvia tai korkea-asteen jatkopaikkaa etsiviä ja loput ovat alan vaihtoa suunnittelevia tai aikuisia.

Legendaariset GooM-risteilyt keräävät yli 18-vuotiaita valtakunnan suurimpaan opiskelijatapahtumaan jo 13. kerran 5.-9. helmikuuta. Mukaan mahtuu 8 000 nopeinta. Luvassa on ”Hauskaa Aiwan Simppana”.

Muita kevään merkkipäiviä
13.-17.2. Sanomalehtiviikko

14.2. Ystävänpäivä

26.2. Laskiaissunnuntai

8.3. Kansainvälinen naistenpäivä

19.-26.3. Lukuviikko

7.4. WHO:n maailman terveyspäivä

14.-17.4. Pääsiäinen

9.5. Eurooppa-päivä

12.5. J.V. Snellmanin päivä, suomalaisuuden päivä

10.5. Kirjan ja ruusun päivä