Dagmar

Jatkossa on parempi todellakin olla ylitöissä, jos väittää niin puolisolleen (28.8.2003)

Pian voimme lopettaa viestilappujen kiinnittämisen jääkaapin oveen, eikä vanhempien tarvitse pohtia, missä jälkikasvu luuraa. Sonera on tuomassa markkinoille "Missä olet" -palvelun, jonka avulla saamme tietää lähimmäistemme sijainnin. Toki vain heidän, jotka ovat antaneet siihen luvan. Interaktiivisten medioiden asiantuntija, Hertta Saarikangas, kartoitti tämän hetkisiä mobiilipalveluja ja niiden suomia hyötyjä.

Lähes 90 % 15-74-vuotiaista suomalaisista omistaa matkapuhelimen. Lankapuhelin on enää 50 %:lla, kun vain pari vuotta sitten se oli vielä kahdella kolmesta. Erityisesti nuoret, 15-24-vuotiaat, ovat luopuneet lankaviestinnästä.

Viime vuonna jokaisesta liittymästä lähetettiin keskimäärin 27 tekstiviestiä kuukaudessa eli yhteensä 4 miljoonaa viestiä päivässä. Tekstiviestimarkkinoiden kokonaisarvo oli 186 miljoonaa euroa, josta yksityisviestinnän osuus 135 miljoonaa ja sisältöpalvelujen 51 miljoonaa.

Mitä kaikkia sisältöpalveluja tänä päivänä onkaan tarjolla?

Yksi alue sisältää erilaisten laitteiden ja koneiden etäkäytön. Esimerkiksi kodin murtohälytysjärjestelmän voi kytkeä hälyttämään kännykkään, mikäli hämärämiehet koettavat tunkeutua kaikkein pyhimpäämme. Toisen monelle pyhän paikan, saunan, lämmittäminen onnistuu kännykällä, joten makoisat löylyt odottavat raskaan päivän raatajaa heti kotiin tultua.

Liikenteessäkin mobiiliratkaisuja on jo moneen lähtöön; parhaan kotimaisen tekstiviestipalvelun palkinnon pokannut HKL:n matkalippupalvelu on kovassa käytössä. Parkit-palvelu eli parkkimaksun maksaminen kännykällä on arkipäivää monille suurimpien kaupunkien autoilijoille.

Viikonlopun menoja suunnitteleva voi tilata Forecalta säätietoja kännykkään; onko luvassa aurinkoinen syyspäivä mukavaan mustikanpoimintareissuun vaiko syyssateita. Mikäli marjareissulla sattuisi eksymään, tarjoaa Genimap apua palvelullaan, jolla voi kysyä, missä tällä hetkellä mahtaa sijaita. Mättään nokassa istuessa voi kuluttaa aikaa vaikkapa videolähetyksiä katsellen. Tai pelaten mobiilipelejä, joiden ennustetaan kasvavan mobiilimarkkinoilla jopa monin verroin aikuisviihdettä tuottoisammaksi bisnekseksi.

Kännykkäpalvelut ovat hiipimässä myös politiikkaan; Varkauden kaupunki on siirtynyt tekstiviestidemokratiaan, jossa varkautelaiset voivat vaikuttaa kunnan päätöksentekoon vastaamalla mobiileihin mielipidetiedusteluihin. Kännykkäkyselyn mukaan varkautelaiset haluaisivat yhdistyä Kangaslammin kunnan kanssa. Kuluneella viikolla myös Kangaslammin kunnanvaltuusto näytti asialle vihreää valoa, joten yhdistymisneuvottelut voidaan aloittaa.

Etenkin nuoriso ymmärtää kännykän elämänhallinnan välineeksi. Itse asiassa sitä voi kutsua myös perheenhallintavälineeksi; perheen hankintavaiheessa sopivaa puolisoa voidaan etsiä kuvan perusteella vaikkapa City.fi:n lanseeraamasta Deitti.netin mobiilideittipalvelusta. Englannissa vanhemmat pystyvät valvomaan jälkikasvunsa koulunkäynti-intoa kännykän avulla; mikäli muksu ei ilmaannu aamulla kouluun, opettaja voi lähettää vanhemmille tekstiviestin ja tiedustella poissaolon syytä.

Maailmalla kännykkäpalvelut ovat varsin värikkäitä; Thaimaassa on innostuttu erityisesti kännykkäkaraokesta. Filippiiniläiset puolestaan lähettävät eniten maailmassa mobiileja rakkausviestejä. HongKongissa mobiilipalvelu varoitti SARS-epidemian aikaan paikannustietoihin perustuvalla palvelullaan alle kilometrin päässä sijainneista taloista, joissa tavattiin SARS-tautia. Etelä-Afrikassa puolestaan pääsee tekstiviestillä virtuaalilääkärin vastaanotolle; palvelu muistuttaa tuberkuloosia sairastavia päivittäin tekstiviestillä lääkkeen ottamisesta, ja viestiä on vielä piristetty vitsillä. Ja ainakin Amerikassa on tekstiviestillä mahdollista saada myös potkut?

Jotkut palvelut vaativat uusimpia puhelinmalleja(GPRS, MMS-ominaisuuksilla), mutta tekstiviesteihin perustuvat palvelut toimivat vanhimmissakin kännykkämalleissa.

Vuonna 2002 Suomessa oli 4,4 miljoonaa matkapuhelinliittymää. WAP-puhelimia oli käytössä 785 000, GPRS-puhelimia 375 000 ja MMS-puhelimia 110 000. Ensi vuoden kuluessa WAP- ja GPRS-puhelinten määrän uskotaan kohoavan yhteensä 1,9 miljoonaan ja MMS-puhelinten 1,3 miljoonaan.

Lähde: Ensimmäisen aallon harjalla. Tekstiviesti-, WAP- ja MMS-palveluiden markkinat 2000-2004. Liikenne- ja viestintäministeriön julkaisuja 19/2003