Esimerkiksi viikolla 39 yksittäisten Jyrki-lähetysten keskikatsojamäärät olivat hieman pienemmät kuin vastaavalla viikolla vuonna 1998. Silti Jyrki tavoitti tuon viikon aikana nuoria lähes yhtä hyvin kuin kolme vuotta sitten.
Yhdeksi Jyrkin lopettamisen syyksi on mainittu, että mediatoimistot eivät ole osanneet hyödyntää ohjelmaa, koska eivät ole sitä katsoneet. Jyrki on tullut kyllä hyvinkin tutuksi nuorisokampanjoita suunnitteleville – siitäkin huolimatta, että ohjelmaa ei ole ollut mahdollisuus katsoa päivittäin. Jyrkin kuuden elinvuoden aikana nuorisolle kohdennettuun mainontaan on kuitenkin tullut runsaasti mediavaihtoehtoja, myös television puolelle.
Lokakuussa (1.-19.10.) kaikesta 15-24-vuotiaiden tv-katselusta arki-iltapäivisin Jyrkin lähetysaikaan ohjelman osuus oli 48 %, Ylen kanavien 27%, Nelosen 10 %, SubTV:n 0,2%, MoonTV:n 0,9 % ja muiden (= taivaskanavien) 13 %. Kun joukko rajataan kaapelitalouksissa asuviin 15-24-vuotiaisiin olivat osuudet seuraavat: Jyrki 38 %, Yle 22%, Nelonen 9 %, SubTV 0,5 %, MoonTV 2,1 % ja muut 29 %.
Yksittäisten ohjelmien katsojamäärien putoaminen johtuu katselujaksojen lyhentymisestä. Näyttäisi siltä, että erityisesti kaapelitalouksissa asuvat nuoret ovat surffailleet aktiivisesti Jyrkin ja MTV Nordicin väliä – molemmiltahan tulee musiikkia. Siten tv:n rooli on ollut iltapäivisin radiomainen: siirrytään kanavalta toiselle etsimässä mieluisaa musaa.