Kesämökkikatselu ei näy tv-mittauksissa (23.3.2000) |
Televisiota katsotaan eniten tammi- ja helmikuussa ja vähiten heinäkuussa. Toisaalta täytyy muistaa, että tv-mittaritutkimus ei seuraa kesämökeillä tapahtuvaa tv:n katselua. Ja että 634 000 suomalaistaloudella on kesämökki, ja näistä talouksista kahdella kolmesta on siellä televisio.
|
Tv:n kokonaiskatselusta 12 % tapahtuu kodin ulkopuolella ja tästä noin 60 % juuri kesämökillä. Television kesäkatselu vaihtelee kohderyhmittäin suuresti: 15-24-vuotiaiden nuorten on vaikein jättää tv:tä kesälläkään. Koko väestön katselumäärä kesä-elokuussa 1999 oli 78 % vuosikeskiarvosta, 15-24-vuotiaiden nuorten 85 %, 24-44-vuotiaiden 78 % ja yli 45-vuotiaiden 74 %. Naisten ja miesten välillä ei ollut suuria eroja. Katselu vähenee eniten niissä ikäryhmissä, jotka katsovat televisiota paljon. Nuorempien ikäryhmien katselu vähenee vähiten, mutta se painottuu myöhäisempään kellonaikaan, korostuneesti kello 22 jälkeen. Valoisien ja lämpimien kesäiltojen lisäksi katseluun käytetyn ajan vähentymiseen vaikuttanee myös ohjelmatarjonnan supistuminen. Neljä kotimaista tv-kanavaa lähetti kesä-elokuussa päivittäin keskimäärin 20 ohjelmanimikettä vähemmän kuin muina vuodenaikoina. Nelosen kesäohjelmisto sisältää niin uutuuksia kuin vanhoja tuttuja sarjoja. Maanantai-iltaisin klo 21 lähetetään talk show Helsingin keskustasta. Kesätorstaisin nähdään 4D-dokumentin paikalla Kaikki seksistä -dokumenttisarja, varma kesän merkki. Nelonen panostaa myös urheilutarjontaan: kesän aikana nähdään yhteensä 10 yleisurheilun MM-kisaa, Wimbledonin turnaus sekä arvostetuimpia golf-kisoja. Sateisen kesän varalta on hyvä tietää, että Nelonen lähettää kesä-elokuussa yhteensä yli 70 pitkää elokuvaa. MTV3 julkistaa kesäohjelmistonsa viikolla 14. Lähde: FINNPANEL / TV-mittaritutkimus |