Johanna Pekari

– Kohderyhmäämme täytyy puhutella ennen kaikkea hauskan ja kiinnostavan sisällön avulla. Mediatoimistomme Dagmar vastasi tähän haasteeseen suunnittelemalla ja kehittämällä yhdessä Anatom Picturesin kanssa Kickers-konseptin, joka on jo nyt ylittänyt kaikki odotuksemme, kertoo Estrellan markkinoinnista Suomessa vastaava Laura Juhola.

 Tanskalainen Kickers on jo vuoden 2012 lopusta ihastuttanut YouTube-videoillaan, joissa hän on versioinut tunnettuja suomalaisia listahittejä. Tanskalaismiehen loistava suomen kielen taito sekä hauskaa tunnelmaa henkineet videot herättivät huomiota myös artistien parissa, joiden kappaleita Kickers onnistuneesti versioi.
Tuotteen lanseerauksen yhteydessä Kickers ja Estrella julkaisivat yhteistyössä singlen ja musiikkivideon, jolla nähdään nimekäs vierailijajoukko. Video lanseerattiin maaliskuussa 2013 YouTubessa, jossa se on saavuttanut tähän mennessä kunnioitettavat 50 000 katselukertaa. Uutiskynnys on ylittynyt myös ansaitun median puolella; video oli hetken aikaa IL-TV:n katsotuin viihdevideo, joka nosti videon totaalikatselumäärän yli 100 000:n.
 Artisti, oikealta nimeltään Andreas, on tanskalainen nuorukainen, joka on jo pidemmän aikaa kuunnellut suomalaisia suosikkiartisteja. Andreaksen unelma toteutui, kun hän yhteistyössä Estrellan kanssa pääsi studioon Suomen huippunimien kanssa sekä sai ensimmäiselle musiikkivideolleen mukaan suomalaiset esikuvansa musiikin ja urheilun saralta. Tunnettuja suomalaisia musiikkivideoita parodioivalla Vanha suola janottaa -pätkällä nähdään Jare JVG-yhtyeestä, Juno ja koko Elokuu -yhtye sekä Ilari Filppula ja Ossi Väänänen Jokereista.
90-luvun suosikkisnacksia, Kickersia, on toivottu muun muassa verkkoadressissa takaisin kaupan hyllylle jo vuodesta 2008 saakka. Lähes 500 kuluttajaa on allekirjoittanut adressin, jossa toivotaan Kickersin paluuta markkinoille – maaliskuun alussa tämä toive toteutui.
– Adressiin julkisesti nimensä laittaneita on muistettu musiikkivideon yhteydessä sekä Facebookissa. Haluamme kiittää kaikkia Kickers-faneja ja muistuttaa, että tuotteen paluu markkinoille on isoksi osaksi myös heidän ansiotaan, tähdentää Juhola.
Come-backin tehnyt Kickers on otettu erittäin lämpimästi vastaan: Estrellan FB-sivut ovat täyttyneet ylistävistä kommenteista, ja kauppojen hyllyt ovat tyhjentyneet ennätysvauhtia.