Dagmar

Googlen huhutaan harkitsevan oman langattoman verkon rakentamista suurimpiin kaupunkeihin. Itse palvelu olisi ilmainen, mutta yhteydenpidon mahdollistavat tukiasemat toimisivat mainosrahoitteisesti. Ansaintalogiikka perustuisi tarkkaan kohdentamiseen sekä profiilin että paikkatiedon avulla. Googlen tapaisten toimijoiden intressi tämänkaltaisessa mallissa olisi saada lisää osuutta hakubisneksessä lokalisoidummalla tasolla.

Mainostajien vaatima kohdennettavuus tuleekin olemaan entistä tärkeämpi kriteeri mainosrahoista kilpailevien hakupalvelujen tarjonnassa. Googlessa todennäköisesti pohditaan parhaillaan, miten paikannustietoa voitaisiin käyttää kohderyhmän tavoittamiseen. Luonnollisesti se palvelisi ainakin tukiasemien lähellä sijaitsevia mainostajia. Alueiden väestön demografiatiedoista voisi myös olla hyötyä.

Profiilitietoja ilmaispalvelua vastaan
Entä miten mainontaa voisi toteuttaa tukiasemien kautta? Kirjautuessaan palveluun käyttäjä antaisi profiilitietonsa, joita palveluntarjoaja myy sitten mainostajille. Parhaimmillaan tästä syntyy win-win tilanne: käyttäjä saa yhteydet käyttöönsä ilmaiseksi ja mainostajille puolestaan tämä tarkoittaa lokalisoidumpia mainoksia ja kohdistetumpaa sisältöä.

Miten mainonta sitten toteutetaan? Mahdollisuuksia ja skenaarioita voidaan spekuloida mutta yksi vaihtoehto on esimerkiksi mainoskooste aloitussivuille.

Viimeistään nyt olisi opittava hyödyntämään vuorovaikutteisuutta: parhaimmillaan verkko on hallittu virtuaalinen kuluttajien kohtauspaikka, jonka rakentaminen ja hyödyntäminen tulisi tehdä suunnitelmallisesti. Mitä enemmän pystymme profiloimaan viestin vastaanottajaa, sitä syvemmin hänet tunnemme ja sitä paremmat eväät saamme puhuttelevan kohtaamistilanteen luomiseen.

Netin kautta puhuminen yleistyy

 

VoIP-puheluiden kasvu sekä niiden yhteenliittäminen langattoman verkon sekä kännyköiden kanssa avaavat hyvin erilaisen maailman. Netin kautta äänellä kommunikointi tulee yhtä mutkattomaksi kuin kirjoittaminen. Samalla herää myös kysymys, miten se tulee vaikuttamaan operaattoribisnekseen sekä puheluiden hinnoitteluun.

Ilmaisista nettipuheluistaan tunnettu Skype on luonut hynttyyt yhteen langattomia yhteyksiä tarjoavan The Cloudin kanssa. Tuloksena on syntymässä maailmanlaajuinen Skype Zones -palvelu, jonka avulla Skypen käyttäjät voivat soittaa edullisia nettipuheluita langattomasti. Skype Zonesista povataan palvelua, jossa kuluttajat korvauksena ilmaisen tai hyvin edullisen nettipuhelunkäytöstä ottavat vastaan mainostajien räätälöityjä viestejä.

Päätelaitteet kehityksessä
Vastaava kehitys näkyy myös matkapuhelinpuolella. Vuonna 2004 ennustettiin WiFi – eli langattomia verkkoyhteyksiä hyödyntävien – matkapuhelimien myynnin ylittävän 50 miljoonan vuoteen 2009 mennessä. Mainostajan kannalta ajatus on vastaava kuin nettipuheluissakin – ilmaista käyttöä vastaan kuluttaja kuuntelee ennen puhelun yhdistymistä mainostajan viestit.

Mobiiliverkkojen ja langattomien verkkojen yhteentoimivuutta pidetään edellytyksenä kännyköiden leviämiselle. Tällä hetkellä WiFi-puhelu katkeaa käyttäjän poistuessa tukiaseman alueelta.

Langaton yhteys muuttaa median käyttöä. Langattoman verkon kautta päätelaitteesta tulee huomattavasti interaktiivisempi, kun käyttäjä pystyy paremmin valikoimaan median käyttönsä kanavia.

Nokia on jo valmistautunut visioissaan mobiilitelevision ja langattoman verkon hyödyntämiseen. Langattoman verkon kautta käyttäjä voi esimerkiksi osallistua äänestyksiin, surffailla netissä, etsiä ohjelmia ja elokuvia ladattavaksi, tilata tuotteita sekä katsoa ohjelmiin liittyvää tietoa bittiavaruutta pitkin.

 

Lähteet:

http://www.itviikko.fi/
http://www.clickz.com/
http://www.mikrobitti.fi/nettijatkot/2003/11/wlan/
http://www.wi-fi.org/OpenSection/
http://money.cnn.com/magazines/
http://www.digitoday.fi/