Dagmar

Lapin kulta, Kulkuri vai Maireko sai aikuiset liikkeelle? (9.3.2000)

Vaikka 75 % elokuvissa kävijöistä on edelleen alle 35-vuotiaita, kasvoi viime vuonna yli 50-vuotiaiden katsojien osuus selvästi. Yhtenä selityksenä voidaan pitää kotimaisten elokuvien suosiota. Tänä keväänä nähdään vielä Ere Kokkosen ja Mika Kaurismäen uudet tuotannot, ja elokuussa ensi-iltaan tulee Markku Pölösen elokuva Baddingistä. Elokuvakampanjan aloitusajankohta muuttuu huhtikuun alussa: jatkossa kampanjan voi käynnistää vain parillisen viikon perjantaina.

Maaliskuun ensi-illat:

03.03. Hurmaava joukkoitsemurha: Arto Paasilinnan romaaniin perustuva komedia.

03.03. Anna and the King (Anna ja kuningas): Romanttinen draama, joka kertoo englantilaisen opettajattaren Anna Leonowensin ja Siamin kuninkaan suhteesta 1800-luvun Thaimaassa.

03.03. Stigmata: kauhuelokuva, joka kertoo oudon voiman riivaamasta parikymppisestä kampaajatytöstä.

03.03. Being John Malkovich: Matka Malkovichin pään sisälle, komedia/"dokumentti"

10.03. House on Haunted Hill: kauhuelokuva

10.03. Hurricane Carter: tositarinaan perustuva elokuva nyrkkelijä Rubin "Hurricane" Carterista, joka tuomitaan syyttömänä murhasta. Denzel Washington palkittiin roolistaan Golden Globella (paras miespääosa, draama).

10.03. Three Kings: Amerikkalaiset sotilaat etsivät väitettyä kulta-aarretta, toimintaa ja mustaa huumoria, pääosassa mm. George Clooney.

10.03. Girl Interrupted, tositarinaan perustuva draama tytöstä (Winona Ryder), joka joutuu 60-luvun lopulla mielisairaalaan lepuuttamaan hermojaan ja huomaa että pois lähteminen ei olekaan itsestään selvää.

17.03. Stuart the Little: Stuart on älykäs ja innokas hiiri, joka on saanut kodin Littlen perheessä, kokoperheen elokuva, puhumme suomea. Katsoja-arvio 200.000.

17.03. Angela‘s Ashes: Lämpimänhuumorin sävyttämä omaelämänkerrallinen tarina köyhästä lapsuudesta irlannissa. Ohjaus Alan Parker.

17.03. Ride with the Devil: Romanttinen draama "Järki ja tunteet" ohjaajalta (Ang Lee).

17.03. Double Jeopardy: toimintatrilleri.

24.03. Holy Smoke: elokuva australialaisesta perheestä, joka yrittää pelastaa tyttörensä (Winslet) intialaisen kultin pauloista. Ohjaus: Jane Campion, pääosissa mm. Kate Winslet ja Harvey Keitel.

24.03. Man on the Moon: komedia koomikko Andy Kaufmanista, pääosissa Golden Globe -palkittu Jim Carrey ja Danny De Vito. Ohjaus Milos Forman.

24.03. East is East: Komedia pakistanilaisesta perheestä 70-luvun Manchesterissa.

24.03. Highway Society: kotimainen draama, ohjaus Mika Kaurismäki.

31.03. Dogma: Musta komedia ikuisesta hyvän ja pahan taistelusta, pääosissa mm. Ben Affleck ja Matt Damon.

31.03. The Beach: jännitysdraama nuoresta miehestä (Leonardo DiCaprio), joka lähtee Thaimaahan etsimään nykypäivän Edeniä. Katsoja-arvio 100.000.

31.03. Sleepy Hollow: kauhuelokuva, joka perustuu Irving Washingtonin klassikkoromaaniin. Ohjaus Tim Burton ja pääosassa mm. Johnny Depp.