Dagmar

Lauantai ilmestyy lauantaisin (11.9.2003)

Taloussanomien uusittu lauantailiite alkoi ilmestyä 6.9. Liite ristittiin julkaisupäivän mukaan Lauantaiksi. Aikakauslehtimäiseksi muutettu liite pyrkii "tavoittamaan päättäjät yksityishenkilöinä". Liitteen sisällä ilmestyy edelleen Oma talous -osio.

Päättäjien henkilöhaastattelujen lisäksi Lauantain jutut sisältävät business-lifestylea, vapaa-ajan teemoja ja viihdettä. Ensimmäinen lehti käsitteli muun muassa Martin Saarikangasta, belgialaista keittiötä, tulospalkkausta, sateenvarjoja, Kuubaa, golfia, urheilun taloutta sekä viikon tärppejä Genevestä, Berliinistä ja Tukholmasta.

Liitteellä pyritään kosimaan hieman toisenlaisten toimialojen mainostajia kuin itse päälehdellä. Vaatteet, matkailu, kodin tietotekniikka ja viihde-elektroniikka, kalliimman hintaluokan autot sekä säästämis- ja sijoituspalvelut ovat niitä toimialoja, jotka liikkuvat Lauantain maailmassa.

Taloussanomien viimeisin tarkistettu levikki on 32 513 kpl (LT 2002) ja lauantainumeron 50 171 kpl. Lauantainumeron levikkiin saatiin mukava hyppäys ylöspäin jäsenjakelusopimuksella Insinööriliiton kanssa.

Joulukuussa 2002 Taloustutkimuksen tekemän selvityksen mukaan lauantailehdellä on 165 000 lukijaa.