Dagmar

Lehtimaailman aloittaneet, lopettaneet ja yhdistyneet (4.9.2003)

Sanoma Magazines on lupaillut markkinoille jopa 20 uutta lehteä. Määrä on vähintäänkin kunnioitettava, sillä esimerkiksi viime vuonna kaikki kustantajat yhteensä toivat markkinoille alle 40 nimikettä. Kuluneen vuoden aikana on synnytetty 18 uutuutta. Muistin virkistämiseksi ja arkistonkäyttäjän avuksi listasimme aloittaneet, lopettaneet ja yhdistyneet.

Suomessa on aikakauslehtinimikkeitä suhteessa väestön määrään eniten maailmassa. Meillä on myös tilaajalukijoita enemmän kuin missään muualla.

Eipä ihme, että lukuintoomme luottavat yritykset pyrkivät tarjoamaan meille yhä uusia lehtiystäviä. Aloittaneiden ja lopettaneiden lehtien luetteloa silmäilevä voi todeta, että mitä paremmin lehden toimituksellinen sisältö vastaa riittävän laajan lukijakunnan tarpeisiin ja kiinnostuksen kohteisiin, sitä varmemmin sille voi povata menestystä.

Suomessa, kuten muuallakin maailmassa erityisesti naistenlehdet ja asiakaslehdet pärjäävät tällä hetkellä hyvin. Kysyntää on myös muun muassa hyvinvointiin, asumiseen, rakentamiseen ja puutarhanhoitoon keskittyvillä lehdillä. Naiset, nuo painetun kulttuurin sitkeimmät puolustajat, ovat jopa kasvattaneet lukemisensa määrää. Sen sijaan miesten lukemisen taso on säilynyt entisellään.

Aikakauslehtien Liiton mukaan lehtiä rakennetaan nyt entistä enemmän arvolatausten ympärille, ei niinkään ikäryhmien mukaan. Varttuneemman ja nuoremman väestön homogenisoituminen näkyy siis myös lehtitarjonnassa.

Sanoma Magazinesin uutuuspuheet ymmärtää, sillä kuluneen ja viime vuoden aikana se on lanseerannut uutuuksia suurista lehtitaloista vähiten. Viime vuonna Me Naiset Sportin tilalle saatiin itsenäinen Sport-lehti, kun taas Me Naiset XL sulautettiin emolehteensä. Tämän vuoden helmikuussa kotitietokoneisiin erikoistunut KotiPC-lehti lopetettiin.

A-Lehdet ja Yhtyneet Kuvalehdet ovat olleet sitäkin aktiivisemmin liikkeellä. Vuodenvaihteessa Yhtyneitten Kuvalehtien formaattilehti Elämänhalu lopetettiin ja sen tilalle tuli Elämänilo. TM Rakennusmaailma alkoi ilmestyä alkuvuodesta. Osa painoksesta jaetaan Tekniikan Maailman lukijoille, loput myydään irtonumeroina. Weight Watchers Finlandin kanssa yhteistyössä tehtävästä Painonvartijat-lehdestä on ilmestynyt jo 3 numeroa. Suosikin kylkeen on rakennettu Suosikki Classic -sarja, jonka ensimmäinen, varttuneemmille rokkareille suunnattu Rolling Stones -numero julkaistiin kesäkuussa. Lokakuussa on luvassa Suomen Kuvalehden "velipuoli" , jolla tavoitellaan aktiivisia ja elämyshakuisia mieslukijoita. Uutuudelle on juuri annettu nimeksi Mies.

Mutta kuten usein elämässäkin, kun toinen tulee, toinen lähtee. F1-maailma sekä Star Wars haudattiin hiljaisuudessa.

A-lehdet ryhtyi viime vuonna julkaisemaan yhdessä Radiolinjan kanssa Isohai-lehteä "mobiilin elämäntavan" edustajille. Suomalaisten elintavat lienevät vielä kohtalaisen staattisia, sillä lehti lopetettiin puolen vuoden jälkeen. Sen sijaan huhtikuussa ruoanlaiton harrastajien iloksi lanseerattu Maku-lehti on saanut loistavan lähdön. Samaan aikaan F1 Racing ajoi varikolle ja koki saman kohtalon kuin Yhtyneitten formulalehti. Katso-lehti säilytti nimensä, vaikka sisältö vaihtuikin seiskaksi, tv-lehden imagosta ei kuitenkaan luovuttu.

A-lehtien kustantamat asiakaslehdet Radiolinja ja Pro yhdistyvät uudeksi RadiolinjaPro-kääntölehdeksi. Ensimmäinen numero ilmestyy ensi viikolla ja sitä jaetaan Radiolinjan yritys- ja kuluttaja-asiakkaille.

Aller Julkaisut toi viime kesänä markkinoille OHO!-viikkolehden, jossa julkkikset ja kuninkaalliset sivuuttavat toisiaan sulassa sovussa tv-ohjelmatietoja edellä. Kännykkäpalveluihin erikoistunut w@u-liite lanseerattiin joulukuussa, ja sitä jaetaan 7 päivää -lehden sekä OHO!:n välissä. Naistenlehti IN eli kaksi ja puoli vuotta. Lehti poistui markkinoilta helmikuussa.

Viime syksynä Entertainment Publishing Oy ryhtyi julkaisemaan viihdelehti Julkkista. Vuoden alussa lehden konseptia tarkistettiin ja uudeksi nimeksi vaihdettiin Inside.

Ilmaisjakelu- ja noutolehtien maailmassa on ollut melkoista vilskettä. Viime vuonna päivänvalon näkivät populaarikulttuuriin erikoistunut Johnny Kniga Kertoo, vapaa-ajantapahtumiin keskittyvät Nöjesguiden ja Como sekä ravintola-alan ammattilaisille suunnattu Viisi Tähteä. Lifestyle-lehti Absolute näki kahden numeron jälkeen päivänvalon lisäksi yön pimeyden. Samana vuonna Nöjesguidenin edeltäjä Aktivist, sen sisarlehti Aktivist Rafla sekä Like Uutiset lopetettiin.

Tänä vuonna lanseerattiin pääosin englanninkielinen SixDegrees, jonka kohderyhmänä ovat kansainväliset suomalaiset, maahanmuuttajat sekä turistit. Helmikuussa Euro Kontakt ryhtyi tavoittelemaan venäjänkielisiä lukijoita.

Image Kustannuksen Helsinki Happens tuli tiensä päähän viime vuonna, Helsinki in Your Pocket tänä vuonna. Cultille kävi samoin kesäkuussa.

Elokuvalehtien genressä on myös ollut myllerrystä. Elokuva ja Hohto yhdistyivät vuoden alussa. Uusi lehti jatkaa Hohto-nimellä ja sen ilmoitusmyyntiä hoitaa RMB Finland. Hohdon rinnalle syntyi keväällä DVD Hohto, jossa esitellään kahden kuukauden välein kaikki Suomessa julkaistavat DVD-elokuvat. Trailerin ilmestyminen loppui tänä kesänä.

Uusia urheilulehtiä ponnistaa innokkaasti markkinoille. Viime vuonna aloittivat golfiin erikoistuneet Pro Golf Magazine sekä Caddie. Samoin vapaahiihdon lehti Loska, salien ammattilaisille suunnattu K&F Professional sekä urheilu ammattilehti SportPro. Viime kuussa Runner´s World ryhtyi kirittämään kuntourheilijoita.

Loka-marraskuussa Avanti Broadcasting lanseeraa miesten lifestyle-lehden nimeltä 10 (lausutaan "kymppi"). Urheilupainotteinen julkaisu etsii tilaa Suomen Kuvalehden Mies-lehden sekä Urheilulehden väliltä.

Muita 2002-2003 ilmestymisensä aloittaneita lehtiä:

  • 9 kuukautta (Kustannus Oy Perhemediat)
  • Aluelinkkeri(Kustannus Oy Linkkeri)
  • Dekki (ROC Media Group Oy)
  • Expatrium Helsinki (Expatrium Oy)
  • Expressi (ExpressBus)
  • Hamara (Rumba Oy)
  • HEX Access (Sanoma Magazines Finland Oy)
  • Kesämökkipörssi (Alma Media Interactive)
  • Kulttuurilehti Ei (Savukeidas Kustannus)
  • Lomalla (Lasten Suomi)
  • Mainostaja (Mainostajien Liitto)
  • Moi! (aik. Hei, Arrogant Media)
  • Motor Guide SPEED (Istore Oy)
  • PÀP Magazine (Modabox Ltd)
  • Parhaat vuodet (MC-Pilot Oy)
  • Pelaaja (Kustannus Oy H-Town)
  • Polyteekkari (Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunta)
  • Pro Golf Magazine (ProMG Oy)
  • Sisustajan Asunto (aik.Asuntolehti, ArtDirectori Oy)
  • Spaces (Rakennusalan Projektitiedosto RPT)
  • Spotti (Sterling Julkaisut Oy)
  • Tehdään Häät (Sinooperi Oy)
  • Tradenomica (AcaCom Print Oy)
  • Transformers Armada (Oy Egmont Kustannus Ab)
  • Tulva (Unioni Naisasialiitto Suomessa ry)
  • Volvo Visiitti (Volvo Kuorma- ja Linja-autot Oy Ab)
  • Wave (Wave Media Group Oy Ab Ltd)