Dagmar

Kun Lauri Helve aloitti aikoinaan Kauppalehden päätoimittajana, hän poisti ensi töikseen lehden etusivulta päätoimittajan nimen. Viime työnään hän putsasi sivun mainoksista. Nähtäväksi jää, miten eilen aloittanut päätoimittaja Hannu Leinonen suhtautuu paraatipaikkaan.

Lukijat ovat ottaneet toimituksellisen etusivun hyvin vastaan. Etusivu-uudistusta kritisoineen 2 %:n joukossa lienee ollut niitä mainostajia, joita menetetty mainospaikka harmitti. Muut Kauppalehden oman internet-paneelin kautta tehtyyn kyselyyn vastanneista suhtautuivat asiaan positiivisesti tai välinpitämättömästi: 65 % pitää nykyistä etusivua entistä parempana ja 33 %:lle etusivulla ei ole väliä.

Kauppalehti katsoi, että lehden kehittäminen lukijoita yhä paremmin palvelevaksi on pitkällä tähtäyksellä tärkeämpää kuin mainosmarkkojen menetys. Palautteen perusteella päätös näyttää ymmärrettävältä. Vastaajien vapaiden kommenttien mukaan lukijat ovat tyytyväisiä siihen, että pääuutiset voi nyt silmäillä nopeasti jo päivällä, vaikka lehden ennättäisikin lukea vasta illalla. Lisäksi toimituksellisen etusivun katsottiin antavan luotettavamman kuvan lehdestä.

Menetettyjä mainostuloja Kauppalehti aikoo paikata ajamalla 3. sivusta ”uutta etusivua”. Samasta sivusta, jolta Kolmossivun tyttö karkotettiin aikoinaan lehden viimeiselle aukeamalle – ja pakotettiin pukemaan kaikki vaatteet ylle.

Kauppalehden välissä on julkaistu syksystä 2000 lähtien joka toinen torstai Saldo-liitettä. Alun perin Saldosta piti rakentua Alma Median cross media -tuote. Televisiossa pyöri Saldo-niminen ohjelma ja netistä löytyi Saldo-saitti. Sittemmin tv-ohjelma lopetettiin ja verkkosivut liitettiin osaksi Kauppalehti Onlinen uutisosiota.

Saldo-liitteen sisältö laitettiin myös suurennuslasin alle, jolloin todettiin, että se oli positioitu liian lähelle Kauppalehteä. Sisältö oli niin ammatillista ja etäistä, että se ei puhutellut tavallisia ihmisiä, vaan asian harrastajia.

Liitettä päätettiin kehittää helpommin luettavaan ja tajuttavaan muotoon. Uudistunutta Saldoa on jaettu alkusyksystä 2002 lähtien myös Tekniikka & Talouden välissä.

Marraskuussa 2002 IROResearch Oy selvitti lukijoiden suhtautumista Saldoon. Vastaajista 89 % muisti Saldon, 62 % Kauppalehden lukijoista ja 72 % T&T:n lukijoista kertoi lukevansa sen aina. Noin puolet vastaajista sanoi lukevansa Saldon vähintään yhtä hyvin kuin emolehden. Lukemiseen käytetään keskimäärin 15 minuuttia.

Lukijatutkimuksen mukaan Saldon lukijoista on 85 % miehiä ja 74 % on vähintään 40-vuotiaita. Suurimmalla osalla vastaajista on kuukausittain vähintään 200 euroa ylimääräistä rahaa sijoitettavaksi.

Kauppalehden uusin levikintarkastus ei ole vielä valmistunut. Sen sijaan Taloussanomat on jo julkaissut viime syksyn levikkinsä (LT 2002/9-12). Taloussanomien kokonaislevikki (37 160) on kasvanut edellisvuodesta 19 %. Lauantain levikki (70 804) on kasvanut peräti 77 %. Lauantailevikin kasvu perustuu sopimukseen, jonka mukaan Insinööriliitto on tarjonnut syyskuusta lähtien 33 000 jäsenelleen Taloussanomien lauantainumeron jäsenetuna.

Lisää aiheesta