Dagmar

Maailmalta kantautuu positiivisia mediaennusteita (21.8.2003)

USA:ssa mediamainonnan ennustetaan kasvavan niin tänä kuin ensi vuonna. Myös Eurooppaan povataan pientä kasvua, Saksaa lukuun ottamatta. Ruotsissa ja Tanskassa on havaittavissa elpymistä, ja meillä Suomessakin mediapanostukset ovat pysyneet plussan puolella koko alkuvuoden.

Irakin sota ja SARS loivat alkuvuonna taloudellista epävarmuutta, joka näkyi mainosinvestoinneissa. Mutta siinä missä vuoden 2001 WTC-terrori-iskut verottivat USA:n tv-mainontaa 313 miljoonalla dollarilla, lasketaan Irakin sodan "tv-mainoshinnaksi" vain 70 miljoonan dollarin menetys.

Bushin julistus Irakin sodan päättymisestä antoi uutta vauhtia mainosmarkkinoille. Suurimmat mainostajat ovat palauttaneet mainosinvestointejaan lamaa edeltäneelle tasolle, samoin nettiyritykset panostavat taas entiseen malliin. Niinpä USA:ssa syksyn tv-varaustilanne on erittäin hyvä. Tulevat olympialaiset sekä vuoden 2004 presidentinvaalit valavat lisää uskoa mainostajiin. TNS Media Intelligence ennätti jo nostaa tammikuussa antamansa 3,3 %:n kasvuennusteen kesäkuussa 4,3 prosenttiin.

Merril Lynch ja Zenith Media ovat arvioineet maailmanlaajuisen mainonnan määrän kasvun lähentelevän tänä vuonna kolmea prosenttia. USA:n lisäksi suurinta nousua odotetaan Aasiassa, muun muassa Kiinassa ja Etelä-Koreassa.

Euroalueilla mainonnan määrä on ollut jo kolmatta vuotta laskussa. Tälle vuodelle odotetaan kuitenkin pientä nousua, poikkeuksena Saksa.

Ruotsissa vuoden ensimmäinen neljännes toi 0,1 %:n kasvun, huhtikuussa kasvua oli jo 1,1 %. Erityisesti merkkitavaramainostajien investointihalukkuus on vahvistunut kevään aikana. EMU-kansanäänestyksen sekä parantuneiden suhdanteiden uskotaan antavan lisää potkua loppuvuoteen. Tv-mainonta on kasvanut eniten, ensimmäisen neljän kuukauden aikana sen panostukset lisääntyivät 5 %. Samoin ulkomainonta ja iltapäivälehtimainonta on kasvussa.

Myös Tanskassa mainosmarkkinat ovat kääntyneet lievään kasvuun.

Meillä Suomessa mediamainontaan panostettiin tammi-heinäkuun aikana 3,4 % enemmän kuin viime vuonna. Parhaiten ovat menestyneet elokuva- ja radiomainonta, sanomalehdet ja televisio.