Dagmar

Mainoskatkolla voi olla enemmän katsojia kuin itse tv-ohjelmalla (4.10.2001)

Tv-ohjelmien katkokatselu vaihtelee suuresti katkoittain ja ohjelmittain. Yksi keskeisimpiä selittäviä tekijöitä on ohjelmaan sitoutuminen. Mitä läheisemmäksi ohjelma koetaan, sitä vaikeampi sen ääreltä on poistua edes mainoskatkon ajaksi. Katsomiseen vaikuttavat myös ohjelman esitysaika ja pituus sekä kohderyhmä. Parhailla katkoilla on enemmän katselijoita kuin ohjelmalla keskimäärin.

MTV3:n katkokatsomisanalyysissa selvitettiin mainoskatkojen katselua kevään 2001 tv-mittaritutkimusdatan aineiston avulla. Selvityksen tavoitteena oli kerätä tietoa siitä, miten eri tekijät vaikuttavat katkojen katseluun ja miten ne voidaan ottaa huomioon mainosten sijoittelussa.

Katkokatselu vaihtelee todella paljon, joten mitään keskiarvoja ei kannata laskea. Ne eivät antaisi oikeaa kuvaa katkokatselun luonteesta. Tulokset on ryhmitelty katseluun vaikuttavien syiden mukaan.

Ohjelmaan sitoutuminen korreloi positiivisesti katkojen katseluun. Samoin kanavaan sitoutuminen.

Vaihtelu on suurinta ohjelmaa edeltävällä katkolla. Tältä katkolta löytyivät myös suurimmat ohjelmayleisön ylitykset.

Sisäkatkot toimivat parhaiten päivällä, kun taas myöhäisillan ohjelmien etukatkoilla saattaa olla jopa 25 % suuremmat katsojamäärät kuin sen jälkeen tulevalla ohjelmalla. Prime timessa sisäkatko toimii usein parhaiten.

Ohjelman pituus, ohjelmatyyppi ja katsojan ikäkin vaikuttavat katkokatsomiseen. Puolen tunnin ohjelmissa sisäkatko on usein toimivin. Tunnin ohjelmien etukatkoilla aikuisemmat katsojat (45-64-vuotiaat) eivät poistu tv:n ääreltä usein lainkaan. Yli tunnin pituisten ohjelmien katkoja seuraavat sinnikkäimmin 15-24-vuotiaat sekä naiset. Liekö keski-ikäiset miehet sitten niitä, jotka varmistavat tunnin välein, että saavutetut kauhukahvat myös säilyvät.

Naiset katsovat saippuasarjojen ja draamojen katkoja ahkerimmin, 25-44-vuotiaat taas toimintasarjoja ym. myöhäisillan sarjoja. Nuoret katsovat aktiivisimmin elokuvien katkot. Fanaattisimmat penkkiurheilijat jäävät tuulettamaan tai kärvistelemään ruudun ääreen vielä urheiluohjelman jälkeenkin.

Tuntuuko monimutkaiselta? Ei hätää, omalla mediasuunnittelijallasi on hyvät työkalut, joiden avulla valita kulloisenkin kohderyhmän optimaalisesti tavoittavat katkot. Kampanjaa suunnitellessaan hän seuraa myös toisilta kanavilta tulevaa, kilpailevaa ohjelmatarjontaa, jolla on myös vaikutusta katkokatsomiseen.