Mainostajat ja kuluttajat aloittavat vuoden luottavaisin mielin (17.1.2002) | ||||||
Tuoreen Mainosbarometri 2002:n mukaan mainostajat suhtautuvat markkinointiviestinnän kasvuun positiivisemmin kuin vielä elokuussa 2001. Samaan aikaan kuluttajien arviot Suomen taloudesta ja työttömyyskehityksestä ovat parantuneet.
|
||||||
Mainostajien Liitto selvitti joulukuussa jäsenyritystensä näkemyksiä markkinointiviestinnän kehityksestä kuluvan vuoden aikana. Sekä mainospanostuksiaan lisääviä (35 %) että niitä vähentäviä (26 %) on enemmän kuin elokuussa, mutta silti saldoluvuksi muodostuu korkeampi + 9. Toimialoista erityisesti kauppa ja teollisuus aikovat kasvattaa budjettejaan. Sen sijaan palvelualoilla optimistisuus ei ole vielä palannut. Mainostajat uskovat nyt erityisesti mediamainontaan. Kaikkein positiivisimmaksi saldoluku on kääntynyt aikakauslehdillä. Hakemistojen, sponsoroinnin, mainos- ja liikelahjojen sekä messujen saldot Mainos- ja mediatoimistojen käyttöä aiotaan lisätä. Myös kurimuksesta rannalle uineet uusmediayritykset ovat nousseet takaisin mainostajia kiinnostavien yhteistyökumppaneiden joukkoon.
Ruotsissa, jossa mediamainonnan panostukset putosivat viime vuonna enemmän kuin Suomessa, arvioidaan tälle vuodelle 0,3 %:n kasvua. Arvio perustuu IRM:n (Institutet för Reklam- och Mediestatistik) ennusteeseen. |