Dagmar

Tv-mainonta

Nelonen Media jakaantuu 1.1.2009 alkaen neljään tulosyksikköön: FreeTV, Radio, Online ja PayTV.

FreeTV-yksikköön sijoittuva uusi mainosrahoitteinen lifestyle-kanava Liv aloittaa lähetykset kaapelissa 14. helmikuuta. Liv näkyy aluksi noin 1,3 miljoonassa kotitaloudessa, mutta kanavalle haetaan valtakunnallista toimilupaa. Livin uskotaan kiinnostavan erityisesti 25–44-vuotiaita naisia.

Ohjelmiston tyyliä kuvaavat Ellen DeGeneres talkshow, joka nähdään vain vajaan viikon viiveellä Yhdysvaltojen ensiesityksestä, Fashion Avenue eli shoppausreissu ympäri maailmaa englantilaisen huippumallin kanssa, Kotiruokaa Rachael Rayn tapaan ja reality-sarja tuoreen avioparin kodin remontista.

Nelosen kevään uutuuksia ovat muun muassa kotimainen pop-rock-ohjelma Kuorosota, pääroolista Emmy-palkittu draamasarja Breaking Bad, uusi versio 90-luvun sarjasta 90210, Tracey Ullman’s State of the Union sekä kansainväliseen formaattisarjaan perustuvat Reikä seinässä. Jotain tästä ajasta kertonee Reikä seinässä -formaatin esittelyteksti: ”hauskaa ja turvallista koko perheen ohjelmaa jossa nauru on myönteistä ja kannustavaa”.

JIM-kanavan kotimaisia uutuuksia ovat dokumentaarinen sarja Poliisit sekä matkailua, kulttuuria ja kamppailulajeja esittelevä reality-sarja Kill Arman. Kansainvälisiä tuotantoja edustavat Beringinmerelle sijoittuva reality-sarja Vaarallisilla vesillä, kisailuohjelma Banzuke ja iholle tuleva Lontoon tatuointitarinat.

Urheilukanavan kevään kohokohtia vietetään 24.4.–10.5, jolloin seurataan suorana lähetyksenä leijonien taistelua jääkiekon MM-kisoissa Sveitsissä.

MTV3 jatkaa panostustaan kotimaiseen ohjelmistoon. Uusia ohjelmia ovat muun muassa Epun ja Krissen talkshow Ne Salmiset sekä kotimaisilla tähtinäyttelijöillä roolitetut draamasarjat Helppo elämä ja Morsian. Power of 10 ja Totuuden hetki ovat suomalaisversioita kansainvälisistä formaateista.

Dokumentaarinen viihdeohjelma Perho päästää katsojat tirkistelemään kahden vuorokauden ajan julkkisten kodin päivää ja yötä. Mutta jos Jyrki Kataisen hammaspyykin seuraaminen ei innosta, voi aina siirtyä New Yorkin seurapiireihin: Sinkkuelämää-sarjan kirjoittajan Lipstick Jungle tuo ruutuihin, kuinka ollakaan, kolme menestyvää uranaista.

Kymmenen Uutiset nähdään 5. tammikuuta alkaen myös maanantaisin. Maanantain leffat siirretään Subille ja leffapaikalla esitetään ulkomaisia sarjoja.

Sub aloittaa helmikuussa omat uutiset arkisin klo 18. Maikkarilta siirtyy Subille maanantaileffojen lisäksi Gossip Girl ja Heroes, Neloselta Duudsonit. Supersuositusta Madventures-sarjasta nähdään uusi kausi.

Subin uutuuksia ovat Lola Wallinkosken juontama Meidän häät, dokumentaarinen sarja Korkeasaaresta sekä Warner Brothersin uusi, luovaksi ja visuaalisesti näyttäväksi draamasarjaksi luonnehdittu Pushing Daisies.

Syyskuussa aloittanut The Voice/TV Viisi uusii ohjelmistonsa helmikuun alussa. Luvassa on komediaa, draamaa, leffoja, dokumentteja sekä uutta kotimaista ohjelmistoa. Reality-sarjaa edustaa Malliksi 1. päivässä, jossa scouteilla on 8 tuntia aikaa etsiä ja tehdä tavallisesta kaduntallaajasta mallikuvien tähti.

Printtimedia

Sanoma Magazines Finland lisää lehtiensä ilmestymiskertoja. Gloria, ET-lehti, Glorian Antiikki, Hyvä Terveys, GEO ja High School Musical ilmestyvät kaksi numeroa useammin. Yhdellä numerolla kasvavat Meidän Perhe, Vauva, Tiede, MikroBitti sekä Pelit.

Gloria laajentaa sisältöään matkailuun, ja liitteenä ilmestynyt Bisnes Gloria yhdistetään emolehteen. Osaava Kodinrakentaja siirtyy Suomen Rakennuslehden mediamyyntiin. Kotipiha sekä 6–10-vuotiaille tytöille tehty Keijut-lehti lakkaavat ilmestymästä, mutta Kotipihan verkkosivut säilyvät.

Tytöille lanseerataan helmikuussa uusi Hannah Montana, joka ilmestyy kuudesti, ja suunnataan nyt hieman ”vanhemmille” eli 8–12-vuotiaille.

A-lehdet lanseeraa maaliskuun lopulla Koko perheen terveys -lehden. Painosmäärä on 100 000 kpl, ja lehti ilmestyy kertajulkaisuna.

A-lehtiin kuuluva Image kiihdyttää julkaisuvauhtiaan ja ilmestyy jatkossa kuukausittain.

Yhtyneitten Kuvalehtien Suosikki pyöräyttää nuorisolle Suosikki Live –tapahtumia: keikkoja Helsingin Nosturissa, leffanäytöksiä ja fanitapaamisia.

Suomen Asiakaslehdet Oy ryhtyy jakamaan huhtikuusta alkaen lapsiperheille ilmaiseksi uutta Muksu-nimistä lehteä. Jakelupaikkoja ovat muun muassa neuvolat.

Helsingin Yrittäjien, Pääkaupunkiseudun Yrittäjien ja Uudenmaan Yrittäjien tabloid-lehtinä ilmestyneet julkaisut yhdistyvät uudeksi aikakauslehdeksi. Firma näkee ensi kerran päivänvalon maaliskuussa päätoimittajanaan Jone Nikula.

Kauppalehti uudistuu 12. tammikuuta sekä visuaalisesti että sisällöllisesti. Luvassa on uusia ilmoituskokoja ja mainospaikkoja, muun muassa takakanteen.

Kärkimedia tarjoaa merkkimainostajille suunnattua Kärkimedia Toisto -kelluntapakettia sekä KM Viikkolehdet -pakettia. Jälkimmäisessä ilmoitukset julkaistaan nuorille lukijoille suunnatuissa viikkoliitteissä: Nyt, Valo, Virta, Volt, Pore, Muru, Peto, Messi, Essi, Seepra ja Treffi.

Digimedia

Igglon verkkoportaali siirtyy oikotie.fi:n asunnot-palvelun käyttöön. Uusi palvelu esitellään vuodenvaihteessa.

Vauva.fi lanseeraa odottajan uutiskirjeen sekä VauvaTV:n. Menaiset.fi ja Cosmopolitan.fi uudistuvat, aikuisemmille lukijoille avataan oma NettiET-sivusto.

Nelonen.fi kasvattaa online-jakelussa olevien tv-sisältöjen määrää. NettiTV:ssä kirjataan jo nyt yli puoli miljoonaa katselutapahtumaa viikoittain.

Kauppalehti.fi yhdistää etusivun ja Uutiset&Talous-osion ja luopuu lähes kokonaan perusbannereista.

Verkossa Media lanseeraa tammikuun alussa Suomen ensimmäisen miehen terveyteen ja hyvinvointiin keskittyvän verkkopalvelun nimeltä Huoltamo.com. Tammikuussa avautuu myös Kimallus.fi, joka käsittelee naisen elämää, tyyliä, terveyttä ja hyvinvointia.

Elokuvamainonta

Clear Channelin myyntiverkostoon on tulossa uusia elokuvateattereita Porvooseen, Espooseen ja Kuopioon.

Elokuvamainonnan seurattavuus paranee myös ensi vuonna, kun CCC alkaa toimittaa todennäköisesti kuukausittain tietoa kävijämääristä ja mainospanostusten kehityksestä.

Kotimaisia ensi-iltoja on luvassa näyttävä määrä. Keväällä uudet ohjauksensa esittelevät Aleksi Mäkelä, Dome Karukoski, Markku Pölönen ja Johanna Vuoksenmaa. Syksyllä Mika Kaurismäki, Saara Saarela ja Zaida Bergroth. Ensi joulukuussa paljastuu, millainen on Timo Koivusalon näkemys Täällä Pohjantähden alla -klassikosta.

Ulkomaisia kassamagneetteja ovat muun muassa Dan Brownin romaaniin perustuva toinen filmatisointi, Enkeleitä ja Demoneita, samoihin aikoihin avaava Terminator Salvation, kesällä teatterit valloittava Ice Age 3 ja marraskuulta siirretty Harry Potter ja puoliverinen prinssi.

Tammikuussa valkokankaalla käsitellään useampaakin valtionpäämiestä. Oliver Stonen W on tehty presidentti George W. Bushista, Ron Howardin Frost/Nixon näyttää presidentti Richard Nixonin ja tv-persoona David Frostin taistelun ja Valkyrie perustuu tositarinaan Hitleriin kohdistuneesta pommiattentaatista.

Ulkomainonta & radio

Ulkomainonnan ensi vuoden uutuuksia esiteltiin jo viime Mediaviestissä Dagmarin Client Manager Susanna Anderssonin artikkelissa Miten Helsingin katukuva muuttui?

Radion ensi vuoden uutuuksista ei ole vielä tietoa. Todennäköisesti asemat jatkavat kanavaäänien ja laadukkaiden ohjelmien nostamista pelkän musiikkivirran sijaan. Radion tarjoama mahdollisuus päästä lähelle ostohetkeä puhututtaa myös ensi vuonna, kun itse ostohetken yhteydessä on yhä rajatummin mainostamismahdollisuuksia.

Onneksi kaikki ensi vuoden uutuudet eivät ole vielä tiedossa. Näin voimme jäädä odottamaan kiinnostavia yllätyksiä.