Medioiden seuraamisessa ei suuria muutoksia (24.8.2000) |
Tänään julkistetun Intermedia 2000 -tutkimuksen mukaan 12-69-vuotiaat suomalaiset käyttivät joukkoviestimien seuraamiseen päivittäin 7 tuntia 38 minuuttia. Eri medioiden tavoittavuudet laskivat jonkin verran, mutta sanoma- ja aikakauslehdillä sekä televisiolla tavoitetaan edelleen päivittäin yli 80 % suomalaisista.
|
Joukkoviestimien parissa käytetään nyt päivittäin aikaa suunnilleen saman verran kuin neljä vuotta sitten. Käytetystä ajasta kuluu kolme neljäsosaa sähköisten viestinten eli television, radion, videon, äänitallenteiden tai internetin parissa. Eri medioiden tavoittavuudet ovat laskeneet jonkin verran. Samoin viestimien intensiivisyydessä on havaittavissa pientä laskua. Viestimien käyttö keskittyy voimakkaasti kotiin. Ainoastaan radiota ja iltapäivälehtiä seurataan merkittävästi myös kodin ulkopuolella. Joka toinen vuosi toteutettava Intermediatutkimus on alan perustutkimuksista ainoa, joka antaa eri mediaryhmien käytöstä vertailukelpoista tietoa. Tutkimuksessa mitataan medioiden parissa vietettävää aikaa, medioiden tavoittavuutta sekä medioiden käyttöä. Saat lisätietoja tutkimuksesta omalta mediasuunnittelijaltasi. Lähde: Suomen Gallup-Media/Intermediatutkimus 2000 |