Dagmar

Mikä tv-mainos sopisi palkkapäivänä pankkiautomaattiin? (16.5.2001)

Fortune-lehden mukaan Yhdysvalloissa voi pankkiautomaattien kautta välittää tv-mainoksia ja tulostaa etuseteleitä. Toimintojen aikana ruudulla voi vilkkua banneri sekä pyöriä lyhyt mainosvideo omalla pikku screenillä. Automatia Pankkiautomaatit Oy:n toimitusjohtaja Tapani Penttilä kertoo, että automaattien hyödyntämistä mediana on pohdittu myös meillä Suomessa.

Uusimmissa pankkiautomaateissa olisi jonkinlainen mainonta teknisesti mahdollista jo nyt. – Automaatin näytöllä ei ole kuitenkaan ryhdytty toteuttamaan mainontaa, sillä automaatti on tarkoitettu tehokkaaseen, nopeaan toimintaan, perustelee Penttilä.

Penttilä korostaa, että pankkiautomaattien perustehtävä on nopeasti tapahtuva rahannosto. – Virhetilanteita sattuu vähiten silloin kun asiakas on keskittynyt toimintaansa.

Suomalaiset kuuluvat maailman ahkerimpiin pankkiautomaattien käyttäjiin: yhdellä automaatilla asioidaan noin 10 000 kertaa kuukaudessa. Ruotsissa automaatit ovat lähes yhtä tiiviissä käytössä. Esimerkiksi Saksassa automaateilla tehdään vain 3500 nostoa kuukaudessa. Eurooppalainen keskiarvo onkin noin 4000 nostoa kuukaudessa.

– Muualla Euroopassa nostojen väliin jää enemmän aikaa, joten siellä voitaisiin ehkä herkemmin harkita mainosmahdollisuutta, arvioi Penttilä.

Mainonnan perillemeno vaatii aikaa, jota automaatilla asioivilla ei ole. Nostoon menee keskimäärin vain 30 sekuntia. Ja jos joku hidastelee automaatilla, voivat muut vuoroaan odottavat helposti ärsyyntyä.

Automatia on käyttänyt automaattikuitin takaosaa toisinaan omaan mainontaansa. Kuiteista ollaan kuitenkin pyrkimässä pikkuhiljaa pois.

Mutta ei Penttilä täysin tyrmää ajatusta pankkiautomaattien mediamahdollisuuksista: – Automaatin yläpuolella voisi ehkä olla mainontaa?