23.10.2012 | Uutisarkisto

Missä on yliopistojen ja yritysten yhteinen kieli?

Vietin lokakuisen viikonlopun kauniissa Vancouverissa ACR-konferenssissa. Tänä vuonna rikottiin jälleen ennätys osallistujamäärässä, kun 1300 kuluttajatutkimuksen ammattilaista saapui Kanadaan. Konferenssiin päästäkseen täytyy hyväksyttää akateeminen työ – itse edustin Aalto-yliopistoa yhdessä tutkijatohtori Joel Hietasen kanssa videografisella työllämme.

Association for Consumer Research, ACR, on kuluttajatutkijoiden vuonna 1969 perustama yhdistys, jonka jäsenmäärä on nykyään noin 1700. Vuosittainen konferenssi kerää kuluttajatutkimuksen ammattilaiset yhteen keskustelemaan ajankohtaisista ilmiöistä sekä siitä mihin suuntaan tutkimusta tulisi viedä.

ACR:n logossa esiintyy kolme hahmoa, joista keskellä oleva pienin edustaa akatemiaa ja suuremmat sivuilla yritysmaailmaa ja yhteiskuntaa. Kaiken toiminnan lähtökohtana on tämä ”pyhä kolminaisuus” – tai ainakin pitäisi olla. Yhtenä Vancouverin konferenssin pääteemoista olikin akateemisen tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja yritysten kanssa tehtävä yhteistyö. Aihe on ajankohtainen ja ennen kaikkea tarpeellinen; maailman suurimman kuluttajatutkimuksen konferenssin osallistujista vain yksi sadasosa edusti liike-elämää. Herätin itse asiassa ihmetystä hieman konservatiivisella pukeutumisellani ja edustamalla tätä paljon puhuttua ”industrya#. Melko outoa, kun mietitään logon edustamaa tahtotilaa. Mistä tämä erkaantuminen mahtaa johtua?

Paras yhteistyö saavutetaan, kun teoria yhdistetään käytäntöön, mutta se vaatii ponnisteluja molemmilta osapuolilta. Mikään ei tule itsestään. Olen päässyt näkemään paljon hienoa yhteistyötä akatemian ja yritysmaailman välillä. Seuraavassa muutama esimerkki.

1. Yksi luotaantyöntävin asia akateemisessa tutkimuksessa on julkaisujen muoto – tiiliskiven paksuiset aikakauskirjat saattavat olla monelle meistä melko hankalia. Sisältö itsessään on kiinnostavaa, mutta formaatti tuottaa ongelmia työntäyteisen arjen keskellä. Käytännöllisyyden lisääntyneeseen tarpeeseen on vastattu muun muassa videografisella tutkimusmenetelmällä, josta oma Pro Gradu -työni on esimerkki. Kiteyttävä ja helposti tulkittava tutkimusmuoto voi samaan aikaan avata tutkimustuloksia kokoushuoneessa ja saada tunnustusta akatemialta.

2. Aalto-yliopisto on erinomainen tieteen ja käytännön yhdistäjä. Yhtenä esimerkkinä MediaMark-hanke, johon lähtivät yrityspuolelta mukaan Aller, Dagmar, Valio, MTV3, Talentum, DMP ja Sefe. Hanke pyrki lisäämään ymmärrystä markkinointiviestinnän tehokkuudesta vahvasti digitalisoituvassa ekosysteemissä –  ja onkin tuottanut paljon merkittäviä tuloksia.

3. Monet eteenpäin katsovat yritykset ovat entistä lähempänä markkinoinnin opetusta ja tutkimusta. Useissa yliopistoissa toteutetaan lähes jokaisella kurssilla tosielämän case-töitä. Yhteistyö tehdään tiiviisti kumppaniyrityksen kanssa, ja hyvä palaute rullaa sekä kumppaneiden että opiskelijoiden suunnalta. Yritykset kiittelevät tuoreista ideoista ja opiskelijat puolestaan antavat myönteistä palautetta aidontuntuisista ja osallistavista opetusmenetelmistä.

Yritysmaailmassa ajatellaan valitettavan usein, että yliopistoissa tehdään vain tutkimusta, kehitellään todellisuudesta vieraantuneita teorioita ja opetetaan korkealentoisia käsitteitä. Ja että käytäntöön siirrytään vasta työelämässä. Tohtoreita pidetään jopa liian teoreettisina. On toki totta, että akatemialla on nimensä syystä, mutta on myös hyvä muistaa, että yksi liiketaloustieteen tutkimuksen perimmäisistä tarkoituksista on tuottaa lisäarvoa liike-elämään ja tukea päivittäiseen päätöksentekoomme. Pidetään me korporaatioihmiset siis tämä mielessämme.

Toisaalta akatemiankin olisi varmasti hyvä katsoa peiliin. Oman julkaisurekisterin viilaaminen ja akateemisen uran edistäminen jättävät usein käytännön ongelmien ratkaisemisen toissijaiseksi. Voi käydä jopa niin, että liike-elämä ja operatiivinen arki alkaa tuntua liian yksinkertaiselta ja triviaalilta. Tohtorit huomio! – on se käytäntökin usein palkitsevaa.

Mikään mielikuva ei synny itsestään ja jokaisessa vitsissä on palanen totuutta, mutta lopulta kyse taitaa olla vain yhteisen kielen puutteesta. Myönnän, että olen itsekin aika ajoin syyllistynyt akatemian stereotypian ylläpitämiseen, mutta olen myös vähintään yhtä useaan otteeseen todennut olleeni väärässä.

Karolus Viitala

Karolus Viitala

Lisää aiheesta