Matias Kontio

1.  Kokoelmista haastaja Pinterestille?

Keväällä 2015 Google+:n uutena osiona julkaistiin Google Kokoelmat, joka muistuttaa hyvin paljon Pinterestin tauluja. Google+:n käyttäjät voivat ryhmitellä sisältöjään Kokoelmat-kansioihin, joihin voi lisätä kuvia, videoita tai muuta sisältöä. Jos Kokoelman asettaa julkiseksi, myös ne, joilla ei ole Google+-tiliä pääsevät vapaasti katsomaan Kokoelmia.

2.  YouTube ja Google+ erkaantuvat

Aiemmin Google on niputtanut palveluitaan yhteen muiden palveluidensa kanssa, mutta nyt suunta on ollut päinvastainen. Heinäkuun lopulla Google ilmoitti, että jatkossa ei tarvitse luoda Google+-tiliä, kun haluaa luoda YouTube-kanavan. Lisäksi YouTubessa kommentointi ei näy enää Google+:ssa ja toisinpäin.

3.  Google+ ei ole enää linkitettynä yhtiön uusimmissa palveluissa

Keväällä 2015 Google julkaisi uuden kuvapalvelun, Google Kuvat. Palveluun voi ladata rajattoman määrän kuvia ja videoita esimerkiksi suoraan puhelimesta. Mielenkiintoisen uudesta palvelusta tekee se, että sitä ei ole linkitetty Google+-tiliin.  Lisäksi Google Kuvista voi jakaa materiaalia Facebookiin, Twitteriin tai Pinterestiin – Google+-palvelua unohtamatta.

Vaikka Google+ on muutosten alla, ei yritysprofiilia kannata poistaa palvelusta. Sen rooli on edelleen kiistaton hakukoneoptimoinnissa ja löydettävyyden parantamisessa– ainakin Googlessa.

Hyödynnättekö Google+:n Kokoelmia? Haluatko kuulla lisää Google+:n eduista tuotteesi tai palvelusi löydettävyydelle verkossa? Ota yhteyttä: matias.kontio@dagmar.fi

Lähteet:

http://googleblog.blogspot.fi/2015/07/everything-in-its-right-place.html

http://www.theverge.com/2015/5/4/8543605/google-plus-collections-announced

http://wersm.com/google-is-dead-long-live-google-photos-and-streams/

http://wersm.com/google-shared-circles-are-over/

http://wersm.com/google-goes-pinteresque/