Dagmar

Tuotteiden ja palvelujen käyttäjät yhä vanhempia

 Tallqvistin mukaan eri tuoteryhmien ja palvelujen asiakasprofiileissa voi havaita väestökehityksen mukaisia muutoksia.

­- Tänä päivänä monien tuotteiden ja palvelujen käyttäjäkunnan ikäprofiili on painottunut selvästi vanhempaan ryhmään kuin vielä 80-luvun puolivälissä. Ilman tätä mukautumista väestön ikärakenteen muutokseen myynti saattaisi painua miinuksen puolelle.

Tallqvist uskoo, että vanhempaan kohderyhmään panostavien yritysten ei tarvitse käydä kovaa selviytymistaistelua markkinaosuuksista. Potentiaalinen kohderyhmä jatkaa suurenemistaan, jolloin kaikille riittää jaettavaa.

Mediat taistelevat pienenevästä kohderyhmästä

 – Sama koskee medioita: valtaosa niistä on suunnattu juuri sinne missä potentiaalisen lukijakunnan kato on suurin. Vain harva media on viimeisten 18 vuoden aikana kyennyt uimaan vastavirtaan väestön ikääntymisen kanssa.

Taistelu vähenevästä lukijakunnasta on raju nuorempia sukupolvia tavoittelevien medioiden kesken, kun taas aikuisemmalle väestölle suunnatut mediat nauttivat jatkuvasti kasvavasta lukijapotentiaalista.

– Jos ryhtyisi yrittäjäksi ja pohtisi, kenelle tuotteita tai palveluja kannattaisi lähteä kehittämään, niin helpommalla pääsisi, jos suuntaisi niitä varttuneemmalle väestönosalle. Niille markkinoille tunkee väkeä vuosi vuodelta yhä enemmän.

Väestöennusteen mukaan yllä kuvattu ikäkehitys lähtee taittumaan vasta noin 30 vuoden kuluttua.

– Hyvin ehtisi rikastumaan ennen sitä, kannustaa Tallqvist.