Erillinen mobiilikampanja, parempi konversio
Ojansivun mukaan mobiilihakujen päivärytmi painottuu iltaan, jolloin niiden määrä toisinaan jopa ylittää pc-haut.
– Todella suuri osa ihmisistä on tottunut käyttämään tietokonetta katsoessaan televisiota, nyt tv:n äärellä on yhä useammin mobiililaite. Hakuja tehdään paljon mainonnan innoittamana, moni markkinoija käyttääkin hakumäärien kehitystä mainonnan onnistumisen mittarina.
Mobiilihauissa on yleensä saman verran sanoja kuin keskimääräisissä pc-hauissa; ihmiset käyttävät koko ajan pidempiä hakulauseita. Kehitystä ruokkii Google Instant, joka vaihtaa tuloksia lennossa sitä mukaa kuin hakusanoja kirjoitetaan.
Mutta siinä missä perinteisellä tietokoneella haetaan useita kertoja, mobiililla haetaan yleensä vain kerran. Ojansivu kehottaakin panostamaan klikkihuutokauppaan kunnolla, jotta varmistetaan hyvä sijainti hakutuloksissa.
– Tällä hetkellä niiden, jotka optimoivat hakukampanjansa vielä erikseen mobiilia varten, konversiot menevät selkeästi ylös. Kilpailu on vielä aika rajallista, joten nyt kannattaa toimia.
Hakutuloksilla on todettu olevan brändiä rakentava vaikutus. Britanniassa, Ranskassa ja Saksassa tehdyn tutkimuksen mukaan sijoituksella maksettujen mainosten kärjessä on 2,5-kertainen vaikutus brändin muistamiseen. Hyvä sijoitus lisää myös ostoaikomusta sekä brändistä pitämistä.
– Ihmiset olettavat, että johtavat mainostajat kontrolloivat näkymistään hakukoneissa. Tällaisilla yrityksillä on “huoltoasema kummallakin puolella tietä” eli ne sijoittuvat korkealle sekä orgaanisissa hakutuloksissa että mainoksissa.
Jos tuote ei löydy verkkosivustolta, sitä ei ole myymälässäkään
Ojansivun mielestä kuluva vuosi on erityisen mielenkiintoinen myös kaupan jakelutiekehityksen osalta.
– Nyt kun tunnetut nimet, kuten Stockmann ja Sokos ovat avanneet verkkokauppansa, voisi kuvitella, että suuren ostajakunnan turvallisuuden tunne verkko-ostamista kohtaan kasvaa, monikanavaisuus lisääntyy ja hakuja tehdään ristiin rastiin. Samanaikaisesti näistä paikallisista toimijoista on tullut valtakunnallisia.
Mutta vaikka tuotteita ei voisi vielä ostaa verkosta, niiden pitää löytyä sieltä.
– Kansainvälisen selvityksen mukaan 50 prosenttia ihmisistä uskoo, että jos tuotetta ei löydy verkosta, sitä ei myöskään löydy myymälästä.
Googlella on analysoitu kaupan hakumäärien kehitystä tutkimalla miten suosituimpia verkkokauppanimiä ja verkkoshoppailuun liittyviä termejä haettiin. Viime kesälomien jälkeen myös verkkokauppaan liittyvät haut lähtivät voimakkaaseen nousuun. Joulu alkoi näkyä hakutuloksissa entistäkin aikaisemmin ja hakupiikki hivuttautui vieläkin lähemmäs aattoa. Joulu ei notkauttanut mobiilihakuja toisin kuin pc-puolella. Alennusmyynnit sinkosivat haut nousuun ennen kuin kinkut olivat kunnolla sulaneet, ja pitivät hakumäärät korkealla koko alkuvuoden.
Joka kolmas mobiilihaku on paikallishaku
Paikallisuus ja samalla paikallisuuden vaatimus on selvä hakutrendi: mitä palveluja vieressä on, miten löydän lähimpään, missä kaverini ovat. Ojansivun mukaan olemme viimeinen sukupolvi, joka eksyy, kulkee etsimässä tuotteita tai ei ymmärrä toisen puhumaa kieltä.
– Tuotteisiin liittyvä haku tulee muuttamaan vähittäiskauppaan liittyviä hakuja rankasti. Esimerkiksi Saksassa Google tarjoaa jo palvelua, jonka avulla kuluttajat voivat nähdä tuotteen haettuaan selkeänä listana, mitkä yritykset tuotetta tarjoavat ja millä hinnalla. USA:ssa mobiilihaku kertoo lisäksi jopa sen, kenen varastosta tuote löytyy ja kuinka pitkä matka sinne on.
Tätä palvelua odottaa varmasti jokainen, joka on juossut jouluruuhkassa liikkeestä toiseen etsimässä sesongin hittipeliä.
Simultaanitulkkausta ilman tulkkia
Kiinnostavia mahdollisuuksia avaavat myös jatkuvasti kehitettävät kääntäjäpalvelut. Jo nyt Google-kääntäjän Android-sovelluksella voi kääntää puhuttua kieltä.
– Tietyille kielille on jo nyt keskusteluominaisuus, toinen voi puhua puhelimeen englanniksi, toinen espanjaksi ja molemmat ymmärtävät. Tämä avaa tulevaisuudessa huimia mahdollisuuksia esimerkiksi verkkokauppaan, jossa asiakaspalvelu voi palvella kaikkia ostajia natiivikielellä.
Uusia palveluja odotellessa voimme seurata, miten kotoisten poliitikkojemme vaaliviestejä ymmärretään. Viimeksi Ruotsin vaaleissa tuli todistettua, että hakumäärät korreloivat selvästi vaalituloksen kanssa. Mutta kuinka moni suomalaispoliitikko yrittää vaikuttaa keskusteluun ohjaamalla ihmisiä tiedon lähteille.
– Obama-kampanjassa sitä käytettiin paljon. Heti kun tv-esiintyminen toi esille uusia, kansaa kiinnostavia kulmia, siihen reagointiin hakukoneissa heti.
Googlen muistilista mobiilihakuun
1. Suunnittele mobiililaitteille omat kampanjat
Kirjoita mobiilille ominaisia manostekstejä: ”tilaa hintatarjous puhelimeesi” tai ”varaa aika Androidillasi”.
2. Optimoi avainsanalistat mobiilikäyttöön
Käytä laajaa hakutyyppiä (Broad Match). Mobiilihaut ovat kahden tai kolmen sanan pituisia.
3. Tee laskeutumissivusta mobiiliystävällinen
Ohjaa käyttäjät suoraan hakutermin sisältävälle sivulle. Varmista, että sivustosi tukee mobiiliselaimia.
4. Aseta kilpailukykyiset klikkihinnat
Mobiilissa mainostaja kilpailee saadakseen mainoksensa näkymään jossain viidestä mainospaikasta (PC:llä 11). Top 2 -mainokset keräävät 95 % klikeistä.
5. Hyödynnä click-to-call-ominaisuutta
Voit liittää mainokseesi puhelinnumeron, jolloin asiakas voi soittaa suoraan yritykseesi.