Dagmar

Lajusen mukaan mobiilimarkkinoinnin mahdollisuudet Suomessa voi tällä hetkellä ryhmitellä ostettuun mobiilimainontaan ja mainostajan omiin mobiilikanaviin.

Ostettu mobiilimainonta voi olla niin PUSH- kuin PULL- tyyppistä ja esimerkiksi integroitu kokonaiskampanjointiin. Mainostajien omat mobiilikanavat tähtäävät useimmiten asiakas- ja brändiuskollisuuden kasvattamiseen kanta-asiakasetujen avulla.

Näiden kahden ryhmän lisäksi on tarjolla erilaisia mobiilipalveluja, jotka valikoituvat käyttäjille tarpeen mukaan joko kokonaan mainostajien maksamina tai käyttäjien omista kukkaroista maksettuina.

Mobiilimainonnan rooli

Kaikista näistä ryhmistä avautuu vielä omia, uusia mobiiliulottuvuuksia ja – mahdollisuuksia, jotka siivittävät miettimään mobiilin roolitusta.

Halutaanko mobiilin toimivan paluukanavana, vaikkapa ulkomainoskampanjassa, jolloin se tarjoaa kuluttajille helpon ja nopean reagointimahdollisuuden, esimerkiksi lisäinformaation tilaamisen. Vai halutaanko kuluttajat saada viettämään aikaa brändin parissa maksuttoman mobiilipelin koukuttamana. Entä miltä kuulostaisi messuosastolla Bluetooth-yhteyden kautta jaettava kuvamateriaali innokkaille messuvieraille?

– Valittiinpa mobiilin rooliksi mikä tahansa, on tärkeää, että se linkitetään osaksi kokonaisuutta kohti yhteistä tavoitetta, korostaa Lajunen.

Hän muistuttaa, että mobiili on ollut kiinteä osa arkipäiväämme jo pitkään, ja monet sen kautta tarjottavat palvelut on otettu hyvin vastaan.

– Kun HKL toi aikoinaan kännykkälipun, kysyimme, miksi tämä on mahdollista vasta nyt. Ja pian sen jälkeen taksinkin tilaaminen onnistui tekstiviestillä. Mobiilin avulla voidaan tarjota helppoja, nopeita ja käteviä eli hyvin käyttäjäystävällisiä palveluja.

Mobiilisoitunut Aasia

Japanilaiset ovat innokkaita mobiilin käyttäjiä. Heistä jopa 66 prosenttia käyttää internetiä mobiilipäätelaitteellaan. Etelä-Koreassa kehitys lähentelee jo Japania, ja kehittyvistä markkinoista Kiinan mobiili-internetkäyttö (51%) hakee vertaistaan.

Koko maailman väestöstä vain vajaa kolmannes käyttää internetiä mobiilisti – Suomen seuratessa kannoilla. Pisimmällä Euroopassa ovat britit, joista 46 prosenttia liikkuu verkossa mobiilipäätelaitteen kautta.

Sähköpostit, uutiset, tiedonhaku ja reittiohjeet ovat japanilaisten mobiilia arkipäivää. Näissä kohtaamisissa myös markkinoijat ovat läsnä. Ilmiöksi japanilaisten keskuudessa on jopa noussut mobiilisti julkaistavat novellit.

Miljoonat eteläkorealaiset puolestaan katsovat mobiilisti tasokasta tv-sisältöä laajasta valikoimasta tv-kanavia. Myös tässä suuntauksessa ovat markkinoijat mukana.

Lajusen mielestä Aasian mobiilikehitystä on mielenkiintoista seurata:

– Yhteistä näille kehittyneille mobiilivaltioille on nopea datan siirto ja sen kiinteä hinnoittelu, kehittynyt päätelaitekanta ja laitteiden helppokäyttöisyys sekä mobiilisisällön laaja tarjonta.

Mobiilikuponkien tehon mittaaminen

Yritysten kanta-asiakasviestinnässä on ryhdytty hyödyntämään tekstiviestejä (SMS-viestit) perinteisten kanta-asiakaspostitusten sijaan. Jo itse rekisteröityminen tapahtuu tekstiviestitse ja myös mobiilikuponkiedut lähetetään tekstiviesteinä.

Jokaisesta lähetetystä mobiilikupongista tehdään uniikki, jolloin mobiilikupongin tehon mittaaminen aina kassatapahtumaan asti on mahdollista. Tyypillisesti mobiilikuponkien teho kestää koko etuisuusajan, tosin ensimmäisten päivien reaktio on useimmiten korostunut.

– Kustannuksiltaan tekstiviestipohjainen kanta-asiakasmarkkinointi on vain murto-osa perinteiseen suorapostitukseen verrattaessa. Uskoisin, että tämän suuntainen kustannustehokkuus houkuttaa markkinoijia, pohtii Lajunen.
Haluatko kuulla lisää mobiilimarkkinoinnin mahdollisuuksista ja miten mobiili linkitetään osaksi markkinointiviestinnän kokonaisuutta? Ota yhteyttä, niin järjestämme sinulle Dagmarin mobiilimarkkinointikatsauksen.

Dagmarin mobiilimarkkinointikatsaus on 1-2 tunnin mittainen sukellus mobiilimarkkinoinnin eri mahdollisuuksiin, keinoihin, ratkaisuihin, hinnoitteluun ja tulevaisuuden näkymiin. Aihetta käsitellään tutkimustiedon ja case-esimerkkien kautta. Katsaus antaa hyvän kuvan mobiilimarkkinoinnin laajasta kentästä ja sen roolista markkinointiviestinnässä. Lisätietoja omalta yhteyshenkilöltäsi.

LÄHTEET:
http://www.techcrunch.com
http://www.emarketer.com/
http://www.euromonitor.com/
http://www.webpronews.com/
http://www.comscore.com/